Hammastahnan väriset ja pitsi kuvioinen

Joululahjaksi tein itselleni muutamassa päivässä tälläisen pitsihuivin. Kuva on ehkä vähän epätarkka, mutta ehkä se ei nyt ole kovin paha. Lanka oli jotain vanhaa Marie nimistä. Kerä oli noin 40g = n.80m. Neuletiheys 15s = 10cm

Puikot: 5
Menekki: noin 2,5 kerää
Mitat: Leveys noin 16 cm, pituus noin 165 cm

Ohje: Luo 28 silmukkaa. Molemmissa reunoissa neulotaan 1 oikein, 1 nurin resoria. Keskellä lopuilla 16 silmukalla neulotaan pitsikuviota. 

Huomaa: Itse aloin heti tekemään kuviota, jolloin reunasta tulee pykäreuna, mutta toinen pää jäi päättelyn jälkeen suoraksi. Kannattaa siis tehdä ensin yksi kerros oikein, niin molemmista reunoista pitäisi tulla samanlaiset

Neulekuvio: 
1. krs: *lk, 1 kiert. o, lk, 1 o yliv. kav., 5 o*
2. krs: *4 n, 2 kiert. n yht., 3 n*
3. krs: *lk, 1 kiert. o, lk, 2 o, 1 o yliv. kav., 3 o*
4. krs: *2 n, 2 kiert. n yht., 5 n*
5. krs: *1 kiert. o, lk, 4 o, 1 o yliv. kav., 1 o, lk*
6. krs: *1 n, 2 kiert. n yht., 6 n*
7. krs: *5 o, 2 o yht., lk, 1 kiert. o, lk*
8. krs: *3 n, 2 n yht., 4 n*
9. krs: *3 o, 2 o yht., 2 o, lk, 1 kiert. o, lk*
10. krs: *5 n, 2 n yht., 2 n*
11. krs: *lk, 1 o, 2 o yht., 4 o, lk, 1 kiert. o*
12. krs: *6 n, 2 n yht., 1 n* 



Sitten oli vielä nämä hammastahnan väriset kirjoneulesukat, jotka sain valmiiksi joulupäivänä. En nyt kyllä oikeasti tiedä, mistä tämä hammastahna fiilis tuli, mutta niin ne nyt on nimetty. Mikä hammastahna on tämän väristä?

Kirjoneule sukissa ei todellakaan taida olla minua varten. Ihan mukavahan niitä on neuloa, ja ihan siistiäkin siitä tulee. Mutta ongelma tuleekin siinä, että käsiala on niin tiukkaa, että ei meinaa sukat mennä jalkaan. Kantapää jää kinnaamaan. Näistä ensimmäinen onnistui tosi hyvin kun muistin löysäillä, mutta toinen on sitten ihan eri juttu. Molemmat kyllä onneksi menee jalkaan ja kyllä niitä pystyy käyttämään. Ehkä ne venyy?
 

 

Puikot: 3

Lanka: Turkoosi Araucania Ranco

Ohje: Drops

Koko: 40, mutta neulottu pienimmällä silmukka määrällä. Olisi voinut tehdä isommalla.  

Niin ja ennen joulua tuli vaihtosukat toistaiseksi ainakin tuntemattomalta neulojalta, sillä en ole oikein jaksanut leikkiä salapoliisia. Kiitos niistä.

-Miia

 

 

A reader lives a thousand lives before he dies. The man who never reads lives only one.

 

Ainoat oikeat

Olin voittanut muoti messuilta Oriflamen arvonnasta kahden hengen lippupaketin Ainoat oikeat -elokuvan ennakkonäytökseen Kino Andorraan. Myös eräs luokkalaiseni oli voittanut kyseisen kilpailun, joten lähdimme kohti helsinkiä heti koulun loputtua. Matkalta mukaan tuli molempien kaverit. 

Läpi tuulen ja lumisateen navigoimme kaikille entuudestaan tuntemattomaan elokuvateatteria. Lopulta jotenkin onnistuimme löytämään etsimämme paikan Coronan alakerrasta. Alhaalta löytyi pieni, vanha studio. Andorra ei ole mikä tahansa elokuvateatteri, vaan siellä järjestetään juuri tämän kaltaisia ennakkonäytöksiä, kutsuvierastilaisuuksia ja yksityisiä juhlia. 

Vaikka tämä oli jo tiedossa hyvissä ajoin, emme tulleet ajatelleeksi, että eihän sieltä saanut edes popparia. Leffa namitkin oli jäänyt kaupan hyllylle. Joten jouduimme istumaan ja katsomaan leffaa täysin ilman naposteltavaa. Ja kuuntelimme muiden rapistelua ja haistelimme raa-an sipulin hajuisia sipsejä. Tai sitten joku oikeasti rouskutti raakaa sipuli. Mistäs sitä koskaan tietää?

Elokuva oli aivan mahtava! Suosittelen siis kyllä kaikille, myös niille jotka normaalisti hieman vierastavat sanaa romanttinen komedia, ja vielä suomalainen sellainen. Mutta se ei ollut niin kuin kaikki muut. Se ei ollut täydellistä siirappia typerine kohelluksineen. Kohtalo vain punoi omia verkkojaan, jolloin kaikki muuttui huomattavasti vaikeammaksi. Ehkä sellaisessa tilanteessa voisi sanoa kaikille, kuinka asiat oikeasti ovat. Mutta kun ollaan liian syvällä suossa, ei tiedä kuinka sanoa ja mitä siitä seuraisi, joten suomalaiseen tapaan ei sanota mitään. Annetaan asioiden kulkea omalla painollaan, vaikka se pahentaisikin tilannetta. Lopulta kaikki kuitenkin kääntyy parhain päin vaikkakin useamman juorun, draaman ja skandaalin kautta. 

Juonesta ajattelin olla kertomatta sen enempää, kuin että käykää ihmeessä katsomassa. Ehkä en osaisi kertoa mitään tarpeaksi kauniisti, niin että mielenkiinto säilyy, mutten kerro myöskään liikaa. 

Roolihahmot ovat mahtavia ja sopivat täydellisesti näyttelijälleen. 

Jo leffaa odotellessa puhuimme, että voisi mennä sitten syömään johonkin. Heti olimme sitä mieltä, että läheinen kiinalainen on hyvä idea. Itse en ole vuosiin käynyt kiinalaisessa, vaikka tarkoitus on ollut. Yhdelle se oli ihka ensimmäinen kerta ja kaksi muuta olivat lähes konkareita. Sinne siis päädyimme vaikka ensin piti kävellä koko talo ympäri, vaikka helpommallakin olisi päässyt. Siinä vaiheessa lumisade oli jo vaihtunut vedeksi. Hyi. Mutta ruoka oli mitä parhainta! Miksen ole käynyt niin pitkään aikaan? Ei voi tietää, mutta voisi kyllä alkaa käymään useammin.

Kotona vasta siinä joskus kymmenen aikoihin. Edelleen täynnä kaikesta siitä ruoasta, joka jaettiin kaikkien kesken.

-Miia

Neulomuksia ja muuta mukavaa

Pikkuserkku pyysi, että tekisin hänelle taas tänä vuonna villasukat. Toissa vuonna tekemät oli kuulemma niin kovin hyvät. Mutta nyt jo hieman puhki kuluneet. Joten kyllähän siinä vaiheessa pitää saada uudet pirteän väriset pitsisukat. Vähän tuli tyhmä olo, kun valitsin juuri sen saman seiska veikan kuin ohjeessa. Mutta se nyt oli paras väri kaikista olemassaolevista. 

 

Kertut oli oikein helppo neuloa, ohje oli selkeä, vaikkakin siinä ei erityisemmin kerrottu, kuinka kantapää tai kärki kuuluisi neuloa. Kerrottu oli tasan, mikä kantapää niissä oli tehty, joten tein ihan perinteisen eli hollantilaisen kantapään. No, oli siinä ohjeessa oikeasti linkki, mutta kummasti paperi versio ei sitä avaa.

Lanka oli tosiaa novitan 7veljestä, puikot 3,5 ja kuvion koko s/m.

 Ja sitten kun kertut oli valmiina, niin piti hyökätä uuden langan kimppuun. Turkoosin langan ostin tampereen käsityömessuilta.. Projekti alkoikin rattoisasti vyyhdin kerimisellä palloksi. Ohje Dropsilta.

Turkoosin ja valkoisen yhdistelmästä tulee mieleen lähinnä hammastahna, vaikka oma tahnani ei ole tämän väristä ollut vuosiin. 

Yritin sitä eilen kokeilla jalkaan, kun kaikki varren kavennukset oli tehty, mutta ei se mennyt. Nyyh. Päättelin, että ehkä se ei vain päässyt venymään riittävästi puikkojen kanssa, sillä paljosta ei kyllä jäänyt uupumaan. Katellaan nyt neuloa mahdollisimman löysää, tai sitten pitää löytää joku pieni kantapäinen ihminen. Hemmetin kantapää aina kinnaa jostain...

 

Aamun sininen hetki pussipysäkillä

  Minun kolme huulirasvaa nätisti värijärjestyksessä.

Niin ja kyllähän mä jotain voitinkin. Nimittäin kotolivingin arvonnan. Palkinto kirja Jouluniloa kierrätysmateriaaleista oli kotana odottamassa, kun könysin pakkasen halki kotia. Kaunis improvisoiva kirja sisältää nimensä mukaisesti jouluaiheisia tuunaus ideoita, joita luultavasti voi soveltaa myös muihin teemoihin. Vielä en kovasti ehtinyt siihen tutustumaan, mutta eiköhän se lueta läpi vielä tänään. 

Ensimmäisen joululahjan jätin tänään postin hellään huomaan. Pitäisi ainakin olla ajoissa perillä. Omia joululahjoja saa vielä odottaa saapuvaksi. Tarkoitan siis ainakin raverlyn vaihtosukkia, joista ei vielä ole kuulunut. 

Hyvää joulua!

-Miia

 

Päiväpartio - Sergei Lukjanenko & Vladimir Vasiljev

(http://www.intokustannus.fi/kirja/paivapartio/)

KauhuFantasia -sarjan toinen osa.

Ensimmäisestä osasta tuttu juonittelu ja partioiden pomojen järjestämä peli jatkui myös tässä kirjassa. Kirja koostuu kolmesta eri osiosta, joista ensimmäisessä Pimeyden noita Alisa menettää maagiset kykynsä taistelussa. Hänet lähetetään Artekin leirikeskukseen lomalle keräämään energiaa. Leirillä Alisa tutustuu komeaan Igoriin ja heidän välilleen kehittyy voimakas rakkaus. Viimein he oppivat, mitä todellinen rakkaus voi olla. Kaikki ei kuitenkaan ole niin kuin Alisa on kuvitellut. Hänelle selviää, että Igor on Valon palvelija, joka on menettänyt myöskin voimansa samassa taistelussa kuin Alisa. Tunteet kuohahtavat pintaan. Heidän rakkautensa on häpeällistä, täysin suvaitsematonta. Eivät veriviholliset voi olla edes ystäviä keskenään, saati sitten rakastavaisia. 
   Igor haastaa tunnekuohussa Alisan kaksintaisteluun, joka ei pääty hyvin kummankaan näkökulmasta. Alisa saa nopean surmansa, ja Igor joutuu kärsimään seuraukset. Hän ei halua enään elää, kun on menettänyt ainoan, jota on koskaan rakastanut. 

Seuraavan osan tapahtumat tuntuvat aluksi olevan kuin toisesta kirjasta, kuin kirjailija ei olisi keksinyt kuinka Alisan ja Igorin kohtauksen jälkeen olisi pitänyt jatkaa. Siinä on jälleen käynnissä mittava operaatio. Mutta onneksi viimeisessä osassa palataan jälleen alun tapahtumiin ja nidotaan sulavasti nämä kaksi operaatiota yhdeksi kokonaisuudeksi. Myös edellisen kirjan tapahtumat on otettu huomioon, kun pohditaan teorioita, kuinka päälliköt ovat pelin juonineet. Partioiden välistä jatkuvaa taistelua verrataankin osuvasti shakki peliin, jossa poistettujen nappuloiden tilalle tulee aina uusia. 

Aivan lopussa ollaan oikeudessa Inkvisition edessä pohtimassa, kuinka Igoria tulisi rankaista Alisan kuolemasta, ja kenen syy se todellisuudessa oli. Oliko Pimeyden palvelijoiden päällikkö juoninut koko tapahtumaketjun omaksi edukseen? Lopussa vakuutetaan, että kukaan ei ole syyllistynyt mihinkään suurempaan projektiin, joka voisi tuhota pysyvästi Pimeyden ja Valon välisen tasapainon. Sitä minä en kuitenkaan usko, vaan luulen, että seuraavissa osissa Pimeys todella toteuttaa suunnitelmansa. Tai ehkä pimeydällä ei enään ole syytä tehdä sitä, sillä ovathan he saaneet mitätöityä Valon suunnitelmat. 

Mielestäni jälleen oikein toimiva kirja, joka kyllä paikoitellen saa lukijan pään sekaisin. Kaikki se kieroilu ja ovela juonittelu menee aluksi aivan yli, mutta lopussa jokaiselle pienellekkin yksityiskohdalle saadaan selitys. Teoriat ovat siis todella pitkiä, ja monitahoisia. Uskallan väittää, että ei ole ainakaan ennalta arvattava. Mitenkään lukija ei voi tietää, miten kirja päättyy, ja kenen eduksi juonittelu todella kääntyy.

Lukunäyte:

Koska rakkaus on Valon ja Pimeyden yläpuolella. 
   Koska rakkaus ei tarkoita seksiä, yhteistä uskoa tai ''yhteistä taloudenpitoa ja lasten kasvattamista''.
   Koska rakkaus on voimaa.
   Eikä sillä ole mitään tekemistä Valon ja Pimeyden, ihmisten ja Muihin kuuluvien, moraalin ja lain tai kymmenen käskyn ja Suuren Sopimuksen kanssa.
   Ja rakastan sinua kaikesta huolimatta, senkin kusipää, Valoa palveleva pölvästi, hyväntahtoinen hölmö, luotettava älykääpiö! Kaikesta huolimatta! 

Lue myös: Yöpartio
          Päiväpartio 
          + ainakin 3 vielä suomentamatonta kirjaa.

värjätään solmuja

Koulussa oli sellainen värjäyskurssi, jossa sai sitten tehdä oman mielensä mukaan erillaisia värjäys systeemeitä. Kokeilut olivat ilmaisia, mutta varsinaisista töistä pitää jonkin verran maksaa. Olin ajateluut värjääväni kauheasti kaikkea ja kokeilemaan kaikkia uusia tekniikoita. Mutta kuinkas kävikään, sieltä ei pahemmin mitää käteen jäänyt. Tälläisen solmuvärjätyn huivin sain aikaiseksi, kun saatin ihan ilmaiseksi puuvillahuivit. 

Näin se tapahtui:

Kieritetään huivin ympärille lankaa, esimerkiksi puuvillalanka on oikein hyvää tähän tarkoitukseen. Pitää muistaa, että kaikki mikä jää lankojen alle, jää vaaleammaksi. Mitä tiukemmalle jaksaa kiristää sitä huonommin väri pääsee väliin. 

 

 

Sitten kun huivi on sidottu mukavan tiukalle kivaksi pötkyläksi tehdään väriliemi. Koululla on isoja pulloja pikmenttiä, jota todellakaan ei paljoa tarvita. Sellainen pienen pieni loraus riittää useampaan litraa. Vielä hieman kiinnikeainetta ja suolaa. Annetaan aineiden liueta liemeen. 

Väri kannattaa tarkistaa ennen kuin laittaa varsinaisen työn likoamaan. Tähän tehtävään sopii hyvin valkoinen puuvilla tilkku. 

 

Sitten jätetään pötkylä lilluttelemaan vuorokaudeksi. Kannattaa välillä käydä hieman kääntelemässä, että värjäystuloksesta tulee mahdollisimman tasainen. Lisäksi vettä voisi olla niin paljon, että koko systeemi peittyy. Eli ei ihan niinkuin minulla tässä.

 

Kun huivi on ollut riittävän kauan liemessä otetaan se pois ja puretaan viritelmät. Tässä voi hyvin käyttää myös useita eri värejä, jolloin tässä vaiheessa olisin avannut vain osan langoista ja pyörittänyt lisää lankaa kohtiin, jotka haluaisin pitää tämän värisenä.

-Miia

Sisarus sukat

Tässä ne nyt ovat, vaikka innostus meinasi loppua kesken. Monta kuukauttahan näitä tuli väännettyä, vaikka ovatkin ihan perus sukat. Ei mitään ihmeellistä, kunhan jaksoi laskea raitojen leveyden. Ehkä juuri yksinkertaisuuden takia ei jaksanut innostua. Tavoitteeksi olin kuitenkin itselleni sanonut, että jos ennen joulua. Joten ainakin se tavoite tuli saavutettua. 

Lanka 7veljestä, sininen, lila, vaaleanpunainen ja ruskea.

Puikot 3,5

koko hieman mysteeri. Kyllä minulle siis tavoitekoot annettiin, mutta ei voi taas tietää kuinka hyvin pitää paikkansa. Jalan pituus olisi ollut kiva tietää kengänkoon lisäksi. Ainakin liiloista tuli ehkä liian isot, sillä ne mahtui jopa meikäläisen jalkaan, joka on pari kokoa isompi. Upsista rarraa. Ensiviikolla selviää, kun sukat pääsevät oikeille omistajille. 

Vielä pitäisi ennen joulua neuloa yhdet pitsi kuviolliset sukat seiskaveikasta. Saa nähdä onnistuuko vai pitääkö sanoa sorge, saat ne sitten joskus. No, ei vielä sanota, vaan tehdään ahkerasti sukat valmiiksi.

-Miia

Aika bling blingin

Lauantaina 30.11. vietimme hyvässä seurassa Teatteri Sisaren 10-vuotis syntymäpäiviä. Paikaksi valikoitui Jokelanportti -ravintola. Kutsussa luki pukukoodiksi jotain bling blingiä, jotain vanhaa ja jotain lainattua. Itse kapinallisena toteutin vain nämä kaksi ensimmäistä. Onneksi ei sitä ei tarvinnut kenellekkään paljastaa. Olin pukeutunut itse tekemääni juhlapukuun, jota kukaan ei meinannut uskoa itse tehdyksi. Ja kun uskoivat, alkoi ensin valtava kehuminen ja sitten vitsailu, että siinähän on minulle hääpuvun tekijä. Vaikka häistä ei ole tietoakaan. Mutta hääpukuhan se tärkein onkin. 

Ruoka oli mitä mainiointa. Oli alkupalaksi useampaa eri salaattia ja lohta sekä pariisinperunoita. Ja hyvää oli. Mutta meinasi mekko saumoista ratketa kun tämä taitava ompelijatar ei ollut osannut laittaa riittävästi väljyyksiä. Mutta onneksi vain melkein. Syötiin sitten vain vähän. Pääruokakin oli mitä mainiointa kermaperunoita ja possua sekä uunivihanneksia.

Kun pääsimme mansikkatäytekakkuun asti, niin paikalle saapui Impronautit eli Miska Kajanus ja Johanna Viksen. Tämä hupikaksikko esitti hauskoja sketsejä ja veti yleisön mukaan juoneen. Minut Miska otti silmätikuksi, josta olin hieman pettynyt. Hän sanoi, että olisin Cheek -fani, josta sain sitten kuulla loppuillan. Hän jopa räppäsi minulle sanoen, että ei se Cheekkiä korvaa, mutta on sekin tyhjää parempi. Valitettavasti en muista mistä tuo räppi kertoi. Myöhemmin Raine Heiskanen lauloi serenadin tiskirätille. Aivan mahtavaa settiä.

Mutta sitten kello 22 äiti laittoi viestiä, että hän on nyt ulkona, että lähdetäänpäs sitten kotiin. Ilonpilaajakyyti tuli juuri kun olisin päässyt laulamaan karaokea (eli Cheekin Timantit on ikuisia). Mutta kyllä sitä silloin pitää mennä, kun äiti tahtoo kotiin nukkumaan. Muut jäivät vielä kahteen asti bailaamaan ja laulamaan kauniisti. 

-Miia

(Olen erittäin todella pahoillani, etten taaskaan ottanut yhtään kuvaa) 

WOW, mikä viikko!

Aivan mahtava viikko takana, vaikka meinasi kyllä paniikki iskeä viimeviikolla, eikä maanantaina ja tiistaina ollut kovin hilpeä fiilis. Tähän viikkoon koko kolmivuotinen opiskelu nyt kulminoitui. Tänään ja eilen oli nimittäin aika TEVA11H:n muotinäytöksen. eilen oli kolme esitystä ja koululla vietimme vaivaiset 10 tuntia. Tänään päästiin hieman helpommalla. Nyt se on viimein ohi ja voimme kaikki huokaista helpotuksesta mutta jäädä hieman kaipaamaan. Kehuttiinhan tätä amiston kaikkien aikojen parhaaksi esitykseksi. Se on paljon, mutta kaikesta voi kai kiittää täydellistä ryhmähenkeä. Mutta kuinka tähän päädyttiin?

Viime viikko kului melko hektisesti, ainakin minun osalta. Lopuutyömekkoni, eli kolmosten kävely mekko oli melkein valmis, kunnes sovitin sitä ja totesimme, että muutoksia vaaditaan. Ja paljon. Piti purkaa vetoketju ja koko se sivu auki, piti ostaa kokonaan uusi nauha vyöksi, ommella vetoketju noin sata kertaa uudestaan, ennen kuin se oli kunnolla. Ja helmakin piti sitten tehdä uudestaan. Ja strasseja oli vielä ommeltavana sellaiset 50 kappaletta. 

Ja sitä stressiä mekon valmistumisesta kesti vielä maanantaille, kun strasseja oli edelleen ne 50 ompelematta ja helma korjaamatta. Mutta sain sen sentään kävely kuntoon maanantaina, joten no hätä.

Tiistaina päästiin kuitenkin vasta treenamaan kaikkien vaatteiden kanssa ja vieläpä oikein lavalle. Tämä ei kuitenkaan mennyt ihan niinkuin strömsössä. Ihan hyvin ne harkat alkoi, mutta pieniä mutkia tuli matkaan. Lopputyömekosta sanoi piilovetoketju poks, kun yritettiin laittaa sitä päälle. Lukko osa lähti irti toiselta puolelta. Hirvittävän mukavaa. Ihana opettaja, kuitenkin otti sen käsittelyyn ja purki rikkinäisen pois ja ompeli tavallisen ketjun tilalle. Nyt on toimiva mekko. Eikä se ollut ainut vetoketju, joka meni rikki. Nooh, kun oltiin hyvässä fiiliksessä menossa läpi, niin päättäjät päättivät pitää poistumisharjoituksen. Osa porukasta puolipukeissa takana vaihtamassa vaatteita ja minulla oli tietenkin pienellä laahuksella varustettu juhlapuku. Peukut ajoitukselle. Sinä päivänä ei siis saatu ensimmäistäkään täydellistä läpimenoa.

Tiistaina päästiin myös kampaukseen. Todella hyvin mukavaa laittaa lettikampaukset kaikille jo edellisenä päivänä, niin että ne päässä pitäisi sitten olla kolme päivää. Siltä ne kyllä tänään jo näyttää, että niillä on nukuttu kaksi yötä. 

Keskiviikko, tuo odotettu ja pelätty esityspäivä. Kaikki mekot on saatu korjattua ja fiksattua toimiviksi. Ensimmäinen esitys oli oikeaastaan vasta kenraali, joten kukaan ei oikein jaksanut stressata. Mukavasti se kuitenkin meni, vaikka media-assistentit eivät olleet ihan kärryillä. Heille ei ollut mennyt kaikki meidän suunnitelmat perille asti. Vaikka heille oli annettu tarkat sekuntti aikataulut, he eivät olleet voineet tutustua siihen. Ja koska ei oltu päästy käymään koko tekniikalla läpi, ei oltu tajuttu näitä epäkohtia aikaisemmin. Mutta näistä päästiin yli kun annettiin suunnitelmat vielä uudestaan. Seuraavissa esityksissä sitten teemojen mukainen tunnelma tuli paremmin selville. Teemanamme oli siis vuodenajat. Kuvia voisin yrittää myöhemmin laittaa, kun niitä saan. Ja jos saan luvan julkaista niitä täällä. 

Esitykset vain parani joka kerta. Tänään oltiin jo aikamoisia konkareita. Viimeinen esitys oli ehdottomasti paras. 

Tänään keksittiin parasta tekemistä esitysten välissä. Laulettin vai hoilotettiin nuotin vierestä karaokea. Ongelma sinäänsä aluksi kun ei meillä mitään kaijuttimia ollut. Onneksi Timppa pelasti. Pian päädyttiin disneyn lauluihin, jotka vain minä oikeastaan osasin ulkoa. Heh. Mistäköhän johtuisi? Nytkin parhaillaan juurikin niitä kuuntelen youtubesta. Mutta se on sanottava, että tosi huonosti sanotuksia videoissa. Olimme hieman pettyneitä. 

Vaikka tämä päivä meni hyvin koulussa, niin kotona ei ollut ihan niin täydellistä. Kuikas ollakkaan yksi kirjahyllyistäni oli tullut alas seinältä. Kaikki käsityöopukset oli lattialla levällään, mutta onneksi ainoiksi vaurioiksi osoittautui katkennut ruuvi ja litistynyt pahvilaatikko. Ja tietysti kaikki lehdet ihan väärässä järjestyksessä. 

Nyt olisi mukava hetki painua pesulle repimään kampaukset pois. Hiukset huutaa jo apua. 

Kiitos ihanasta muotinäytöksestä!

-Miia

 

1 vuosi

Ohhoh! Kuinkas tämä pääsi unohtumaan? Blogillani oli siis 1-vuotis synttärit keskiviikkona 20.11. Ompas aika mennyt nopeasti. Kyllä tuosta on taidettu hieman kehittyä, mutta kyllä parannettavaa vielä löytyisi. Olen myös itse miettinyt, että ompas minulla rönsyilevä blogi. Kun pitää kirjoittaa aivan kaikesta: käsitöistä, joihin painopiste eniten sijoittuu, kirjat, joita olen lukenut, elämä teatterin näyttämöllä ja satunnaisesti katsomossa, muuta kummallista selittelyä elämästä. Ajattelin siis kysyä, mikä on parasta tässä blogissa? Mistä haluaisitte tietää lisää? Tai mitä voisi jättää sanomatta? Otan mielelläni vastaan palautetta ja kommentteja.

-Miia

sulkariipus

Asustekurssilla tuli tälläinen maailman yksinkertaisin koru tehtyä. Yksinkertainen on kaunista.

Tarvitset sulan, kaksi ommeltavaa strassia, kuunaliimaa ja ohutta nyöriä noin 1 metri

Tee näin:

Ota toinen strassi ja laita sen taakse kuumaliimaa. Varo peittämästä toista reikää, sillä siitä pujotetaan myöhemmin nyöri.  
Laita sulan kanta kuumaliimalle.

Paina toinen strassi paikoilleen.

Pujota nyöri strassien reijistä läpi.

Solmi päät yhtee ja tee solmu strassien yläpuolelle.

-Miia  

kässämessut

Päätettiin äidin kanssa lähteä Tampereelle hieman messuilemaan. Sieltä lähdettiin oikeastaan hakemaan vain strasseja meikäläisen lopputyöhön, joka on siis vaaleanliila juhlapuhu. Siitä en ole tainnut sanoa vielä mitään, enkä nytkään ala sen enempää kertomaan. Siitä tullaan kyllä kuulemaan vielä kunnon kuvien kera. 

Lähdettiin jo aamusta aikaisin ajamaan, että ehditään ajoissa kotiin, että ehdin illasta taas näyttelemään. Ihmisiä oli aivan jäätävän paljon, hyvä että eteen pääsi kävelemään. Ja niitä tuli busseilla jatkuvasti lisää. Mutta kyllä oli kaikkea hienoa nähtävääkin. Oli koruja, lankoja, käsityövälineitä, kirjoja, kaikkea. Stasseja löytyi vain yhdestä pisteestä - mutta sehän riittää vallan mainiosti - ja niitä tuli sitten ostettua ihan reippaasti. Pienimpiä laskin niin oli yhteensä sata kappaletta ja vähän isompia muutama vähemmän. Kyllä nyt pitäisi riittää. Ja parasta olisikin riittää, sillä aikaa ei ole yhtään metsästää lisää. 

Lisäksi - vaikka mitään muuta ei pitänyt ostaa - ostin kerän turkoosia liukuvärjättyä lankaa. Ihastuin siihen heti, mutta ajattelin jättää sen sinne rahatilanteen ja melko kalliin hintansa takia. Mutta himo voitti ja no, pitäähän käsityömessuilta ainakin yksi kerää lankaa ostaa. Nyt vaan pitäisi päättää, mitä siitä tekisi. Aluksi ajattelin kauniita pitsisukkia, mutta nyt mieleni tekisi tehdä kirjoneulesukat raverlyn nightingale ohjeella. Ikinä ennen en tosin ole ohjeita ostanut, ja lisäksi pitäisi ostaa vielä sopivan paksuista valkoista taustaväriksi. Nalle on hieman paksumpaa. Pitää katsella ja ihmetellä. Mutta ennen sitä pitää tehdä muutamat tilaus sukat valmiiksi.

-Miia

Vaihto

Sain nämä oranssit pitsisukat valmiiksi 29.9. Mutta vielä silloin en halunnut niitä julkaista, niin ei vaihtopari vahingossakaan pääse näkemään niitä ennen aikojaan. Jos nyt olisi sattunut käymään täällä. Tuossa yllä olevassa kuvassa ovat siis omassa jalassa. Laatukin on oikein päätä huimaava. 

Viimeviikolla joskus sain tietää, että sukat ovat päässeet turvallisesti perille. Ja ihan oikean kokoisetkin niistä tuli. Se oli kyllä helppoa, sillä vaihoparilla oli saman kokoinen jalka kuin minullakin. 

Tässä kuvia sukista oikeissa jaloissa. 

Tästä pääsee vielä lukemaan itse saajan mielipiteitä sukista.

Omia sukkia vielä odotellessa. Viimeistään 23.12. pitäisi niiden kotiutua. Toivottavasti pian. 

-Miia  

Hui! Jee!

Ihan just kohta lähtö Jokelaan ja ensi-iltaan. Hieman jännä fiilis. Eilen ennen kenraalia sain tietää, miten meijän kohtaus nyt loppujenlopuksi menee. Se oli muuttunut melko totaalisesti. Suurimpana jännityksen aiheena onkin laulukohta. Laulu on onneksi tuttu jo lapsuudesta ja laulamme vain yhden säkeistön ja kertosäkeen. Eiköhän se ihan hyvin mene. Parasta mennä kun tuttuja tulee katsomaan. 

Huomenna isänpäivänä kaikki miehet 10€:lla sisään Metsätähteen! (Normaalisti 15€) Vielä on paikkoja vapaana, joten terve tuloa teatteriin!

-Miia

Metsätähti

Nyt olen mukana siis tässä aikuisten Metsätähdessä. Kerroin siitä jo aikaisemmin samalla kaikkien muiden projektien kanssa. Metsätähteä on siis esitetty jo maaliskuussa 2013, ja nyt se sai hieman lisää näytöksiä suuren kysynnän vuoksi. Lisäksi se sai muutaman uuden näyttelijän - mukaanlukien minut - ja uusia kohtauksia. En tiedä, miltä se näytti aikaisemmin, mutta voin taata, että nyt on kyllä hieno. Esitys kertoo suorasanaisesti ja kaunistelematta naisen tarinan. Näytelmän painopisteenä on aikuinen nainen, parisuhde ja äitiys. Esitys on koskettava ja välillä itkettää, mutta taas kohta saa nauraa. Ennenkaikkea Metsätähti pistää ajattelemaan. 

Suosittelen siis tulemaan Jokela-talolle/ kirjastolle/ monarille ja millä kaikilla nimillä sitä nyt kutsutaankaan tutustumaan Metsätähteen. Liput olisi hyvä varata jo etukäteen puhelimitse numerosta 040868393. Näytökset ovat nimittäin jo melko täynnä. Toimi siis nopeasti, jos kiinnostuit! 

Hyvää perjantaita ihmiset! Tää lähtee kohta kenraaliin. 

-Miia

Talviverinen - Helena Waris

Viimein sain käsiini viimeisen osan Helena Wariksen uskomattoman kauniista pohjankontu sarjasta. Tätä on odotettu jo tarpeeksi pitkään. Kesällä joskus luin aikaisemmat osat. Tämä kirja on nyt vasta ilmestynyt, joten lukijoita riitti ennen minun vuoroani. 

Ja kun sain sen käsiini ja aloin lukea, olin aivan lumoutunut. Niin kaunisti se oli kirjoitettu heti ensimmäisistä lauseista lähtien. Ei voi muuta sanoa kuin, että onpas siinä taitava kirjailija. 

Täsä kirjassa palataan ihan alkuun, siihen hetkeen kun Troi löydetään Tuultensaarelta. Kirjassa keskitytäänkin sitten kertomaan nimenomaan Troin tarina, joka on edellisissä osissa jäänyt hieman arvoitukselliseksi. Jotkut kohdat tiedettiin jo aikaisemmista osista, mutta ne saivat hieman lisää syvyyttä, kun ne kerottiin Troin näkökulmasta.

Troi ja hänen kasvatusveljensä ovat matkalla kohti Pohjankontua. He haluavat selvittää onko Troin koti pelkkää satua vai onko kaukana pohjoisessa todella asutusta. Kukaan ei heihin tunnu uskovan, mutta he ovat päättäväisiä eivätkä anna muiden puheiden estää seikkailua. Matka ei kuitenkaan suju aivan odotetusti. 
   Troi päätyy kuolemaisillaan Vornanmutkaan, jossa hän saa parasta mahdollista hoitoa. Kahden ajankierron jälkeen hän pääsee jatkamaan matkaansa terveenä miehenä. Hän ei vain tiedä vereensä asetetusta kirouksesta, jonka on määrä surmata hänet. Hän kärsii järkyttävästä kylmyydestä vaikka auringon kuuluisi lämmittää. Hänellä ei ole paljoa aikaa. Hän ei edes tiedä, mitä hänen pitäisi tehdä. Kaikki käskevät hänen mennä Pohjankohtuun muiden perässä, mutta sitä hän ei voi tehdä. Ei hän itsekkään tiedä miksi, mutta hänellä on tunne, ettei vielä ole aika, joten hän vaeltaa sutena viimeisillä voimillaan. Jopa susi on alkanut väsymään ja tuntemään kuristavaa kylmyyttä. Pian hän ei enään kestä, vaan palaa ainoan naisen luokse, joka häntä voisi auttaa. Terihan ei voi luvata hänelle parannusta -vaikka haluaisikin - sillä se tarkoittaisi, että hänen olisi otettava kirous itsellensä.
   Paraneeko Troi kirouksesta? Pääseekö hän Pohjankontuun ennen kuin on liian myöhäistä? Pääseekö hän perheensä ja rakastettunsa luokse kaikkien niiden päämäärättömien vuosien jälkeen? Vai hautaako pitkä talvi kaiken alleen?

Muinainen maailma kansantaruineen ja uskomuksineen, korpi- ja järvimaisemineen, tuntureineen ja pikku kylineen lumoaa kaikenikäiset.

Lukunäyte:

-Se johtuu minusta, sanoin lopulta.
   -Sinusta? Marti kummasteli. -Miten pitkä talvi voi sinusta johtua?
   -Minä olen Talviyö. Minä olen Viimakatse. Minä olen talvenvartija. Se on minun tehtäväni siinä laulussa, jota vanhat mahdit laulavat. Se oli minussa jo ennen syntymääni, se on minun tehtäväni. Sillä maailma täytyy pyyhkiä tyhjäksi, kuten se on tyhjennetty ennenkin, ja kuten se tyhjennetään taas aikojen päästä, lumella ja jäällä, kylmyydellä ja pimeydellä, yhä uudelleen, niin monta kertaa, kunnes maailma on valmis ja täydellinen, sellainen kuin vanhat mahdit sen haluavat olevan. Puhdas laulu, ehjä kartta. Minä olen muuri pitkän talven edessä, viimeinen salpa. Näin kauan olen sen pitänyt selkäni takana. Olen estänyt sitä tietämättä miksi, mutta nyt, nyt minä tiedän. Nyt on aika. Pohjankontu on valmis. Meitä on tarpeeksi. 

Koko Pohjankontu sarja: 
Uniin piirretty polku
Sudenlapset
Talviverinen

-Miia

Hopeaa & Koruja

Nyt viimein sain kaverilta kuvat näistä tekemistäni koruista. Koulussa olin siis valinnut itselleni hopeaketjukurssin, niin siellä pääsi kokeilemaan jotain uutta. Luulin sinne mennessä, että joo tehään vaan ketjuja, mutta pääsihän siellä nyt muutakin tekemään. 

Aloitin tekemällä messingistä maailman yksinkertaisimman muinaisketjun. Siinä oppi hyvin tekniikan, eikä todellakaan tarvinnut nyrjäyttää aivoja. Parasta tässä kuitenkin oli se, ettei messingistä tarvinnut maksaa mitään. 

 

Seuraavaksi kaverille tehtiin kuningasketju ihan oikeasta hopeasta. Siihen menikkin sitten hieman enemmän aikaa ja materiaalia. melkein 3 metriä millin paksuista hopealankaa. Hintaa korulle tuli 21€, mikä ei todellakaan ole paljoa. Itselleni pyysin siihen vielä lisäksi 9€ tekopalkkaa.

Sitten päästiinkin mielenkiintoiseen osuuteen. Piti alkaa sormusta tehdä hopealevystä. Ensimmäiseksi hopealevystä leikattiin sopivan kokoinen liuska, jota sitten lähdetään työstämään sormukseksi. Itse halusin tehdä sormukseen läpi sahatun sydämmen. Käytin siihen paljon aikaa, että sahasin ja hioin sen.  

  

Tästä se lähti

Tietenkin tähän liittyy taas se mutta. Kun mentiin viimein juottamaan huolella tehty alku sormukseksi, niin sehän suli. Suli aivan muodottomaksi ja pelastuskelvottomaksi. Hieman kyllä ketutti, kun kaikki työ oli turhaa. Tai no, eikai se sentään aivan turhaa ollut. Pääsinpähän ainakin kokeilemaan jotain uutta, vaikkakaan valmista ei tullut. 

Seuraavalle kerralle olin kuitenkin tehnyt hieman uusia suunnitelmia. Yksi äidin hiihtokilpailusta voittama lusikka pääsi uudistumaan. 

Siitä tehtiin riipus lusikka osasta.

 

Ja sormus.

Sormusta ei ollutkaan niin helppo tehdä. Pieneksi ongelmaksi muotoutui heti kärkeen, että alpakka on aika jäykkää, eihän sitä jaksanut vääntää paksusta kohtaa. Nooh, opettajat pääsi jeesimään. Ei meinannu ees aikuiset miehet hakkaa tätä pyöreeks. Sitten huijattiin ja puristettiin se ruuvipenkillä. Ihan sillai oikeaoppisesti. Vähän tämän toimenpiteen ansiosta tuli rasittumaa pariin kohtaan, hyvä ettei katkennu. Sitä en tahdo ajatella, mitä olisin tehnyt jos se olisi katkennut. Mutta hyvähän siitä loppujen lopuksi tuli. 

-Miia

Voitto!

Jees! Tää ihminen voitti jotain aika mukavaa. Nimittäin I Love Me -messuilta Oriflamen järkkäämän arvonnan. Sen voitin ja sain kahden hengen leffalippupaketin Ainoat oikeat -elokuvan ennekkonäytökseen. Esitys pidetään Andorran Elokuvateatteri Kinossa 10.12. Vielä pitäisi houkutella joku kaveri sinne mukaan. Ketähöhän vois kiinnostaa? Elitys on kyllä jo klo 17 ja näyttää osuvan tiistaille, eli ehkä joutuu poistumaan koulusta hieman etuajassa. 
   Ja hitsin vitsi ku sattuu vielä olemaan tiistai, niin ei pääse ratsastamaan. Ehkä sen voi siirtää? Tuli mieleeni, että ehkä täällä voisi hieman enemmän kertoa tuosta ratsastus harrastuksesta. Täällä kun ei pahemmin ole niistä asiaa. Ainakaan tunneista en ole tainnut sanoa sanaakaan. Ehkä joskus avaudun niistäkin. Sen näkee sitten.

-Miia

Teatteri elämää

Ajattelin nyt pitkästä aikaa kertoa teatteri kuulumisia. Nyt ollaan aika monessa mukana, mutta vain jotain pientä ja mukavaa. Pitkä päivitys tästä ei siis tule, mutta kuitenkin. Ensimmäisenä olen nyt mukana Hyppeli Hiiri Myökkipyökkimetsässä -nukketeatterissa. Esitys on esitetty aikaisemminkin ihmisillä, tosin itse en ollut siinä mukana. Ja kerran aikaisemmin nukeilla. Nyt on kuitenkin tullut vielä uusia nukkeja, joten pääsin nyt mukaan. Siihen tehtiin samalla muutamia muutoksia ja karsittiin turhaa jaarittelua, että lapset jaksaa keskittyä. Hyppeliä esitetään Jokelan Karkki ja Kepponen -tapahtumassa 2.11.

Samaan tapahtumaan tulee vielä toinen esitys tosi pienille lapsille, jossa olen mukana nimittäi Wautsiwauwa. Sen olen ollut tekemässä viimevuonnakin, ja mukavaa oli. Siinä haluamme tarjota lapsille katsottavaa, kuunneltavaa ja koskettavaa illuusion omaisesti. 

Lisäksi käyn sanomassa yhden lauseen aikuisten tekemässä Metsätähdessä, jota sitäkin on esitetty jo viimevuonna, mutta hyvän vastaanoton ansiosta tulee nyt lisää esityksiä. Kyllä teen siellä lavalla hieman muutakin, kuin vain sanon lauseeni, jota ei ole edes vielä sovittu. 

Metsätähti - nainen valokeilassa Jokela-talolla marraskuussa:
La 9.11 klo 19
Su 10.11 klo 15
La 16.11 klo 19
Su 17.11 klo 15
La 23.11 klo 19
Su 24.11 klo 15
Liput kannattaa varata ennakkoon teatterisisar@gmail.com tai 040-8686 393. Saliin mahtuu vain 60 henkilöä per esitys!

Eikä siinä vielä kaikki! Olemme perustamassa nyt uutta keikkailevaa teatteriryhmää. Tarkoitus olisi lähteä vetämään keikkaa kahviloihin, ravintoloihin, baareihin ja mihin meitä nyt haluttaisiin. Tarkoituksena olisi kasata muutama setti, joissa olisi erillaisia improvisaatioita ja ehkä jotain valmiita sketsejä, joita kuka tahansa voisi mennä vetämään. Mitäköhän siitäkin tulee? Impro voi joskus olla todella pelottavaa, varsinkin jos jäätyy, kun pitäisi sanoa jotain. Toivotaan, että se menee hyvin.

-Miia  

Joke-LAN Reborn

Vähäuniset terveiset jokelan laneilta! Hetkeen tapahtumaa ei ole järjestetty, mutta nyt oli taas aika herättää se eloon. Perjantaina klo 16 ovet aukesivat, ja konepaikan varanneet sankarit pääsivät valmistautumaan viikonlopun lanitukseen. 

(https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10151964207924243&set=gm.222336414596260&type=1&theater)

Itse saavuin paikalle siinä joskus ennen seitsemää, sillä en konetta sinne raahannut. Eihän siitä mitään iloa olisikaan, kun en edes omista omaa konetta. Äidin kannettavaa käyttelen, kun se on vapaa. Ja mistään peleistä en tiedä mitään. Minä kuitenkin halusin olla siellä kamujen kanssa. Kaikki muut olivat siellä tosin töissä paitsi yksi. 

Laneilla oli tuttuun tapaan erillaisia comboja eli kilpailuja, joihin en kyllä itse edes osallistunut. Mitäköhän mä sitten oikeastaan edes tein? Siellä oli tanssipeli, jossa mun hermot petti heti ja luovutin. Ei oikein ollu motivaatiota opetella tanssimaan ilman, että jalat menee umpisolmuun. Oli siellä Wii u, vaikkakin siinä vain pari demoa, eli ei niistäkää erityisemmin iloa koko viikonlopuks riittäny. 

Eli kun paikalle järjestetyistä peleistä ja vehkeistä ei ollut meikäläiselle suuremmin iloa, piti kehitellä jotain kavereiden kanssa. Naurua ainakin riitti parien energiajuomien jälkeen, ja sittenkös tulikin hyviä ideoita. Nää kaks lasta lähti viereiseen leikkipuistoon vähän apinoimaan. Todettiin, että mun pää kestää paremmin pyöritystä, ja että jotkut pienten lasten kiikuista voi olla todella vaarallisia. Samalla ihmeteltiin, kuinka huonoja kiipeilytelineitä nykyään tehdään. Nykyään ne ovat matalia, todella pieniä ja äärettömän turvallisia. Vain aasi voisi teloa itsensä siten, miten itse joskus pentuna. Eli ei edes pahasti. 

Ensimmäisenä yönä onnistuin väkipakolla nukkumaan juuri ja juuri puolituntia. Vaikka kuinka yritin, niin uni ei vain tullut. Nukkuminenhan on kyllä joskus todella yliarvostettua. Miksi nukkua, jos ei yhtään väsytä? (Ehkä energiajuomilla oli jotain tekemistä asian kanssa...)

Ja mitä ihmettä? Yöllä satoi ensilumi, ja se vieläpä pysyi maassa. Tämä tekee elämästä tosin hieman vaarallisempaa. Lähdin aamulla käymään kotona, sillä muuten olisin joutunut hengailemaan aivan yksin. Kaikki muut kaverini olivat päättäneet paeta kotiin nukkumaan, tai olivat töissä infotiskin takana. No, voitte kuvitella mitä tapahtuu, kun pääsen hyvinkäälle ja lähden polkemaan kotiin. Tää kaatuu ensimmäiseen mutkaan niin täydellisesti, että Huh Huh. Kirosin vain ja salamana matka jatkui. Jalka kiittää muutaman uuden mustelman kanssa ja kieltää nukkumisen oikealla kyljellä. Ja minä kun yleensä nukun nimenomaan sillä oikealla kyljellä. Nyyh. 

Ei talvi tuonut onnettomuutta vain minulle. Lauantai iltana, kun kaverini oli tullut kolmanneksi tanssi -combossa lähdimme käymään kaupassa, kun ruokaa piti saada. Koulun parkkipaikka on aivan mainio paikka vetää vähän rallia. Vaikkapa mopoautolla. Musta jää kuitenkin pääsi yllättämään. Mauto lähtee sivuluisuun, eikä kuski pahemmin ilmeisesti edes yrittänyt pysäyttää sitä. Ainakaan mitään ei kuulunut ja mauto vain liukui kauniisti. Sitten. PAM! Kanttikivi tuli vastaan. Rengas vääntyi mukavasti mauton alle, eli todennäköisesti koko taka-akseli päreinä. Ei kävis kateeksi, mutta kuten Apulanta laulaa: ''Vahingonilo on iloa puhtaimmillaan.'' Ehkä ei ihan, mutta melkein. 

Loppuilta oli hyvin samankaltainen kuin edellinenkin. Kaverini lähti kotiin nukkumaan jo joskus kahdelta yöllä, että pääsee sitten aamulla tallille. Mua ei vieläkään innostanut nukkua, joten yritin kovasti pysyä hereillä. Ei se kuitenkaan ole kovin kivaa, kun muut tekee töitä. Menin sitten suosiolla kolmelta nukkumaan. 

Eräät mestarit kuitenkin olivat päättäneet tehdä nukkumisesta mahdollisimman vaikeaa. Nukkumahuoneessa pitäisi kaiken maalaisjärjen mukaan olla ihan hissukseen, että halukkaat saavat nukkua. Nämä, ah niin ihanat ihmiset kuitenkaan eivät tätä yksinkertaista toivetta voineet kuunnella. He paukkasivat kauhealla metelillä sisään, osoittelivat puhelimen valolla suoraan naamaan ja pitivät muuta elämää. Nämä sankarit menivät nukkumaan ja kuorsasivat/haukottelivat/ihan mitä vaan aivan naurettavan kovaa. Mieleni kuitenkaan ei pahemmin tehnyt mieli nauraa, päin vastoin yksi jos toinenkin olisi voinut tirvasta ääntelijöitä päin näköä. Josko se olisi jätkät hiljentänyt. Sanottiin toki nätisti, että olisivat hiljaa. Tähän he kuitenkin alkoivat marmattaa jotain muuta äärimmäisen kypsää. 

   Siinä ne sitten ravasi pois ja takasin hyvän aikaa, kunnes - ylläri ylläri - osasivat itsekkin nukkua. Tosin kaikkien piti päästä nukkumaan juurikin sille patjalle, jolla itse olin. Olihan se sellainen kunnon paksu pehmeä patja. Siinä me oltiin ku sillit purkissa limittäin ja lomittain ja päällekkäin. Joku ihan väkisin halus nukkua mun jalkojen päällä. Voi olla, että ne paino mukavasti selkää, mutta ainaki pysy varpaa lämpiminä. Nukkumahuoneessa oli meinaan pikkasen kylmä. Siellä kai oli ajateltu, että ihmiset kyllä itse lämmittää sen kivasti. Onhan siellä muutama ihminen suljetussa tilassa. Ei riittänyt minulle, kun ei ollut edes peittoa. 

Herätys oli klo 9, eli kaksi tuntia ennen kävijöiden potkimista pihalle. Piti sitten itsekkin odotella ihan sinne yhteentoista ennen kuin viitsi lähteä tarpomaan kotiin. Edellisen päivän pyöräily onnettomuuden johdosta olin päättänyt mennä takaisin laneille bussilla ja junalla, joten bussin mukaan piti myös kotia päin mennä. 

-Miia

 

Valkoiset omenat - Jonathan Carroll

Tää oli taas aivan mahtava kirja. Todella hyvin kirjoitettu ja täynnä mielenkiintoisia kohtauksia. Osa ei ollut erityisen nautittavaa luettavaa, vaan ennemminkin ällöttävää. No, vain yksi paha kohtaus, muuten parhautta.  

Kirjass Vincent Ettrich huomaa kuolleensa ja palanneensa takaisin elävien kirjoihin. Hänellä ei ole aavistustakaan miki tai miten. Kukaan ei edes muista hänen olleen sairaalassa saati kuolleen. 

   Outojen hahmojen ja erikoisten tapahtumien johdattelemana hän alkaa ymmärtää, että hänet on herättänyt henkiin hänen ainoa todellinen rakastettunsa Isabelle, joka odottaa heidän yhteistä lasta - universumin mahdollista pelastajaa. Mutta vain oikein kasvatettuna lapsi voi saavuttaa kohtalonsa. Hänen pitää tulla isänsä opettamaksi, erityisesti siitä, mitä tämä näki ja oppi tuonpuoleisessa. Ettrich ei vain voi muistaa mitään siitä ajasta. 

''Jonathan Carrollia on kutsuttu maagis-realistisen unimaan taikuriksi, puhuvien koirien parhaaksi ystäväksi ja aikuisten satukirjailijaksi. Mikään yksittäinen titteli ei kuitenkaan riitä kuvaamaan Carrolin kirjojen mielikuvituksellisia maisemia tai rakastettavia henkilöhahmoja.'' Kauppalehti Presso

Itse pidin nimen omaan erillaisista henkilöhahmoista. Vincent on kummallinen mies, joka rakastaa ja ihailee naisia. Hänellä on myös kummallisia tapoja. Hän ostelee merkkilaukkuja, mutta ei koskaan käytä niitä, vaan sulloo taskut täyteen tavaraa. Mukaanlukien punainen muovilusikka kulkee aina hänen mukanaan muistona yhdestä parhaasta hetkestä Isabellen kanssa. 

   Myöskään Isabelle ei ole ihan se kaikkein tavanomaisin hahmo. Hän on hurmaava kaunis nainen. Isabelle on kuitenkin hyvin arka ja pelokas pakenija. Jos kaikki ei vastaa hänen odotuksiaan, hän katoaa selittelemättä. Hänellä on tapana lähettää kirjeitä, joissa kertoo hienosti tunteistaan.  

Lukunäyte:

   Vuosien ajan, melkein koko avioliittonsa ajan Vinsent Ettrich oli käyttäytynyt kuin koira keskittyessään naisten jahtaamiseen. Ei sillä, että hän olisi kohdellut heitä huonosti. Päin vastoin, hän oli naissydämmen kuningas ja siinä ongelma olikin. Hän palvoi naisia. Hän jumaloi kaikkea heissä ja naiset vaistosivat sen heti. Monet naiset sanoivat ihastuneensa häneen niin valtavasti siksi, että hän usein ymmärsi sekä naisen sydäntä että naisen tapaa hahmottaa asioita. Se oli kohtalokas yhdistelmä miehelle, joka ei voinut saada naisista tarpeekseen. Etterichin paras ystävä Leah Maddox, jonka kanssa hänellä oli ollut rakkaussuhde kauan sitten, kutsui Etterichiä parhaaksi tyttöystäväkseen ja sanoi sen täysin vakavissaan. Hän oli sellainen harvinaislaatuinen mies, joka saattoi istua tuntikausia täysin tyytyväisenä kuunnellen naisen puhetta mistä tahansa, mikä naiselle oli tärkeää. Se ei ollut mikään temppu, ei juoni, jonka avulla hän olisi yrittänyt huijata naisen uskomaan, että tämä kiinnosti häntä. Hänen mielenkiintonsa oli aitoa ja mielenkiintonsa käsin kosketeltavaa. Se, että hän yleensä halusi myös naida joka ainoaa naista, jota kuunteli, oli taas toinen asia. Useimmille hänen tuntemilleen miehille naiset olivat haasteita, hänen silmissään nainen oli ihme.

-Miia

Hotelli Paradiso

Käytiin äidin ja sen työkavereiden kanssa katsomassa lauantaina 12.10. Hotelli Paradiso Helsingin kaupungin teatterilla. 

(http://helsinki.kohokohdat.fi/hotelli-paradiso-on-lemmekas-komedia-tunnelmallisten-syysiltojen-iloksi/)

Päätettiin lähteä bussilla, niin ei tarvinnut itse ajaa. Ja sillä kun pääsee niin kätevästi. Jäätiin pois jo kansallismuseolla ja siitä käveltiin eka rautatie asemalle, missä tämän reissun järjestäneen Annen tytär odotti meitä. Siitä jatkettiin teatterille päin. Subilla tavattiin Anne ja syötiin. Tunsin itseni taas kunnon porsaaksi syödessäni järkyttävän kokoista sämpylää, joka mureni käsiin. Meikä siis onnistui sotkemaan naaman varmasti korviin asti. Niin mua sillo ku pitäis ainaki yrittää olla nätisti. Siltikin hotkasin kokonaisen sämpylän ennätys ajassa. Mikä mua vaivaa? Aina hotkimassa. Ihan niinkuin en olisi ikinä saanut ruokaa. 

Teatteri päästiin sitten kuitenkin ihan siisteinä. Ehkä olin jälleen hieman alipukeutunut teatteriin, mutta ehkä kukaan ei katsonut. Itse kyllä aina katson muiden vaatteita. Nykyään vielä enemmän kiinnitän kaikkeen huomiota, kun opiskelen vaatetusta. Ei kannata säikähtää sillä en arvostele ketään, sillä siihen mulla ei oikein ole varaa.

Mutta se esitys. Oli kyllä aivan tajuttoman hyvä! Nauroin koko esityksen läpi. Yleensä en ole tämän kaltaisten sähellys-kohellus-farssi -esitysten suurin ystävä. Varsinkin sellaisia elokuvia en koskaan katso, mutta teatterissa fiilis on niin eri. Siellä on se tietynlainen energia, joka huokuu suoraan näyttelijöistä ja muista katsojista. Ei täydessä salissa nauravia ihmisiä voi mököttää. 

Benoit Pinglet (Santeri Kinnunen) on vaimoonsa Angéliqueen (Tiina Lymi) kyllästynyt insinööri, joka on salaa rakastunut naapurin Henri Paillardinin (Iikka Forss) vaimoon Marcelleen (Susanna-June Hyde). Naapurin turhantärkeä arkkitehti Paillardin on jo pitkään laiminlyönyt vaimoaan, eikä Pingletin ole vaikea saada houkuteltua naista hieman epämääräisessä maineessa olevaan hotelli Paradisoon, jossa romantiikka on kaukana. 

”Se, että hienot porvarit siirtyvät kauniista, valoisista kodeistaan hämärään, nuhjuiseen, tylyyn hotelliin – jossa kaiken lisäksi vielä kummittelee – tarkoituksenaan pettää puolisoaan ja pilata elämänsä, vain lisää traagisuutta eli komiikkaa!” 

Jos tähän mennessä kaikki on vaikuttanut helpolta, alkaa hotellissa todella tapahtumaan. Sattumalta kaikki tutut päätyvät yöpymään samaiseen hotelliin Pingletin ja Paillardinin kanssa. Mukaan lukien Henri Paillardini. Ja koska kyseessä on farssi, ei koskaan voi tietää kuka sattuu tulemaan ovesta - joita hotellissa riittää. Ja niin farssissa tulaan ovesta täsmälleen väärällä helkellä - farssi on täsmällinen laji - ja juostaan väärinkäsityksestä toiseen. Varsinkin ihmisten identiteetit käsitetään väärin ja sotketaan toisiinsa. 

Roolisuoritukset oli jotain aivan mahtavaa. Mitä heittäytymistä! Kaikki hahmot olivat omalla tavallaan aivan mahtavia. Varsinkin hotellissa vasta uransa aloittanut Boulot (Sauli Suonpää) on järjettömän suloinen. Hieman avuton mammanpoika. Beulot kertoo järkyttyneenä yön tapahtumien alkaneen jo varhain shokilla, jonka hän koki eräässä huonepalvelun tilanneessa huoneessa. Huoneessa oli alaston nainen. ''Onko se muka luonnollista?'' hän hokee edelleen silminnähden järkyttyneenä soperrellen, että tuo näky oli hänelle aivan liikaa. 

RooleissaSanteri Kinnunen, Tiina Lymi, Iikka Forss, Sanna-June Hyde, Antti Lang, Nelly Hristova, Jari Pehkonen, Risto Kaskilahti, Sauli Suonpää, Matti Olavi Ranin, Rauno Ahonen, Kari Mattila, Katiana Chatta, Coco Eräkangas, Asta Friman, Rosa Herpiö, Aino Huttunen, Aino Isometsä, Unna Lauranto, Milla Peltonen, Valma Sipilä
Suomennos Reita Lounatvuori
Ohjaus Neil Hardwick
Lavastus Katariina Kirjavainen
Puvut Sari Salmela
Valosuunnittelu Markku Penttilä
Äänisuunnittelu Kirsi Peteri
Naamiointi ja kampaukset Henri Karjalainen

Kaupunginteatteri Suuri näyttämö
Eläintarhantie 5 
00530 Helsinki

Kesto 2 t 30 min

Liput 25 - 47 €

Esityksen jälkeen käveltiin taas keskustaan ja Kamppiin. Siihen jäi vielä reilu 30 min ennen bussin lähtöö joten äiti ehdotti että voitaisiin käydä baaris. No, ei se nii helppo tehtävä ollukkaa. Melkein kaikissa oli K20 sisäänpääsy, eli mun ikä ei iha vielä riitä. Vielä kaksi pitkää vuotta. Mutta, kun löydettiin hyvä baar niin äiti rupes pihiks, eikä halunnu maksaa sisäänpääsyä. Aivan mahtava kierros siis helsingin kapakoissa. Ja tippaakaan ei saatu alkoholia. Mutta ei se mitään. Hyvä päivä oli kuitenkin. Kiitos äiti.

-Miia