18

Jei tämä tyttö on nyt täysi-ikäinen! Kuinka jännittävää!

Eilen menin kaverille Jokelaa yökylään. Siinä hetken oltuamme kaverilla, huomasin koiran lavassa valtavan punkin. No, kohta löytyi sitten toinen pienempi korjan takaa. No siinä sitten äkkiä metsästämään jostain punkkipihtejä. Ei ollut naapureilla, mutta onneksi toiselta kaverilta löytyi. Sinne kaahattiin minun hienolla punaisella skootterillani. Tultiin takaisin, niin se punkki olikin jo irronnut, ja minä vahingossa asuin sen päälle eteisessä. Onneksi oli kengät jalassa! Toisen irrottaminen olikin sitten hankalampaa, kun ei oikein meinannut koira olla paikoillaan. Kyllä se sitten saatiin onnistuneesti irti.  
   Kun punkki operaatio oli suoritettu piti saada vähän jotain ruokaa. Tarkoitus oli käydä
Guattrossa syömässä, mutta sehän olikin tyytyväisenä lomalla. Hyvinkäälle tai Järvenpäähän oltaisiin muuten voitukkin mennä, mutta nälkä alkoi olla jo siinä pisteessä, että piti saada ruokaa ja äkkiä. Jouduttiin tyytymään pakastepitsaan, vaikka onhan sekin ihan todella hyvää. Jälkiruuaksi Pingviinin appelsiini kola jäätelöt. Oli aika eksoottisen makuista, mutta todella hyvää.
   Nii, ja kateltii siinä muutama leffa ja käytii välillä koiruuden kanssa lenkillä ja taas leffaa. Illalla siis yöllä lähettii vähä ajelemaan. Tutustuttiin Jokelalaiseen yöelämään. Vallotettiin bussipysäkki baarin läheltä ja tarkkailtiin känniläisiä. Eihän siellä mitään tapahtunu, joten puhuttiin kaikkee tyhmää ja äärimmäisen kehittävää. 
    Eli meillä ole erittäin mielenkiintoinen päivä. 

Tänään olen sitten viettänyt yksin kotona syöden äiteen tekemää mansikkakakkua. Ainaki saa olla selvinpäin ku kukaan ei suostunu jumaa mun synttäreiden kunniaksi. Ei sillä, eihän niillä oo ees ikää kaikilla ainakaa. Eli hyvää synttäriä minulle! 

-Miia 

Ennen päivänlaskua ei voi - Johanna Sinisalo

Eli Bongasin tämän kirjan helsinginsanomista tossa joskus viikko pari sitte. En lukenut koko juttua, enkä nyt tarkalleen edes muista mitä siinä kerrottiin. Heh, ei ehkä kannattais kertoa asioita, joista ei oo täysin varma. Mutta jokatapauksessa innostuin siitä, että Johanna Sinisalo toi suomen tarustosta peikon tähän päivään. Ja loi samalla vaihtoehtoisen historian. 

Ammattilais valokuvaaja Mikael löytää taloyhtiönsä roskiksen luota huonokuntoisen peikon poikasen. »Se oli kauneinta, mitä olin koskaan nähnyt. Tiesin heti, että haluan sen.» Mikael vie hintelän, hehkuvan punasilmäisen, pikimustan olennon huoneistoonsa. Olento saa jäädä Mikaelin kotiin - mutta ''vain kunnes se selviää omillaan luonnossa.'' Kuitenkin jo alusta asti Mikael tuntee outoa vetovoimaa peikkoa kohtaan.
   Mikael alkaa selvittämään faktoja peikoista. Lähinnä hän haluaa tietää, mitä peikot syövät. Mikael kokeilee kaikkea: kalaa, kissanruokaa, viiriäisen munia, mutta Pessi ei ole niistä kiinnostunut. Syömättömyys ei ole ainoa ongelma. Pessi on aneeminen eikä liiku mihinkään, sen karva on kiillotonta ja sitä lähtee tukoittain. Mikael ei voi paljastaa peikkoa kenellekkään, sehän vietäisiin häneltä. 
   Mikael yrittää vangita luonnon, mutta huomaa pian olevansa itse sen vankina.

Ennen päivänlaskua ei voi on voittanut Finlandia -palkinnon vuonna 2000, sekä kansainvälisen James Tiptree Jr -palkinnon. Lisäksi se on käännetty yli kymmenelle kielelle. 

Alussa ensimmäisten 100:n sivun aikana ihmettelin, kuinka on mahdollista, että kirja on saanut niin suuren suosion. Omasta mielestäni se oli erittäin hämmentävää ja vaikeastikuettavaa. Eniten häiritsi se kuinka tarina eteni eri henkilöiden näkökulmasta. Eihän siinä oikeasti mitään vaikeata olisi pitänyt olla, olihan jokaisen kappaleen alussa sen henkilön nimi, jonka näkökulmasta asia esitetiin. 
   Toinen ehkä vielä häiritsevämpi juttu oli aluksi, kun joka toinen kappale oli katkelma peikoista: Uutisista, kirjoista ja tarinoista. Ongelmallisinta oli kun osa niistä oli todella vanhaa suomea, eli todella vaikea lukuista. Mutta lopussa nämä asiat eivät enään häirinneet ollenkaan, ainakaan kovasti, ja kirja tempasi mukaan kiehtovaan maailmaansa. Maailmaan, jossa peikot ovat tieteellisesti todistettu vuonna 1909, mutta niistä on äärimmäisen vähän havaintoja. 

Henkiöitä on vain muutama, mutta sitäkin tarkemmin mietitty. Henkilöistä ei kerrota erityisen yksityiskohtaisesti, mitä nyt pieniä huomioita, jolloin lukijalle jää tilaa omille ajatuksille. Kirjassa ollaan keskitytty tiettyihin piirteisiin, jotka ovat merkityksellisiä. Kuten päähenkilö Mikael tunnetaan yleisesti Enkelinä kauniin ulkomuotonsa ansiosta; hänellä on huomattavan vaaleat kiharat hiukset ja suuret siniset silmät. 

Lukunäyte:

   Miksi ne ovat täällä?
   Miksi ne olivat - taruista ja saduista päätellen paljonkin - ihmisten kanssa tekemisissä juuri siihen aikaan kun asutus alkoi toden teolla levitä korpimaille? Sitten, uuden ajan alkaessa, ne kutistuivat myyteiksi ja legendoiksi. Vielä virallisen löytymisensä jälkeenkin ne ovat pysyteleet hiljaa. Mutta nyt on jokin samanlainen murros tapahtumassa kuin silloin, kun ihminen ensikertaa koetti työntää peikot pois niiden omilta alueilta.
   Se on tapahtumassa.
   Ne tulevat takaisin ja alkavat pyrkiä samaan kuin siihen aikaan josta sadut kertovat: tarinat peikoista, jotka pitivät majaa aivan ihmisasutusten lähellä, kävivät kauppaa ihmisten kanssa ja harrastivat kulttuurivaihtoa soluttamalla omia poikasiaan ihmisten talouksiin...
   Ne tulevat takaisin ja roskalaatikot ja kaatopaikat ovat niiden uusia uhrikiviä. 
   Ne ovat tulossa, koska niiden on pakko.  

 

-Miia

viileyttä arskoihin

Huh hellettä! Tänään on ollut tuskallisen kuuma päivä. Mitään ei ole tarvinnut tehdä hikoilematta. Edes kirjaa ei saa lukea rauhassa. Mutta nautitaan nyt kun aurinko paistaa. Talvella sitten ehtii palella. Päätin tuunata tylsät, mustat aurinkolasini. Halusin antaa niille hieman väriä ja persoonallisuutta.Väriksi valikoitui viileä sininen, hieman hohtava kynsilakka.

Tarvitset:

Aurinkolasit
Akryylimaalia tai kynsilakkaa (itse käytin lumenen kaunista kynsilakkaa)
Maalarinteippiä
Teräväkärkiset sakset
Decoupage-lakkaa
Siveltimen

 Olihan noissa sangoissa jo tuollaiset blingbling koristukset. 

 Rajaa maalattava alue teipillä. Muista suojata linssit.

Linssien suojaus onnistuu kätevästi kun laittaa palat maalarinteippiä, ja viiltää varovaisesti aivan reunasta. Näin saa juuri oikean kokoiset ja muotoiset teipit.

Sitten vain maalaat tai lakkaat haluamasi alueen, 

pelkäämättä rajojen sotkeutumista.

Vedä vielä kerros Decoupage-lakalla.

Ja nautitaan auringosta! 

-Miia

 

Karou, Savun tytär - Laini Taylor

 

Laini Taylorin yllätyksellinen tarina rakkaudesta ja kohtalosta, rinnakkaismaailmoista ja ikuisesta sodasta enkeleiden ja hirviöiden välillä. 17-vuotias Karou opiskelee Prahan taidekoulussa ja on kuin kukatahansa nuori. Mutta hän ei ole kukatahansa. Hän osaa puhua yli 20 kieltä sujuvasti, ja hänen luonnoslehtiönsä ovat täynnä hirviöiden kuvia. Kaikki tietävät Karoun piirrustuksista, mutta kukaan ei tiedä, että kimeerit ovat oikeasti Karoun ystäviä: Issa, joka on vyötäisistä alaspäin käärme ja nainen vyötäisistä ylöspäin, Yasri, jolla on papukaijan nokka ja ihmisen silmät. Ja Brimstone, oinaansarvinen toivomuskauppias, jonka salaperäinen kauppa on Karoun koti. Ihmiset näyttävät kimeerien silmissä vajavaisilta, sillä tavallinen keho ilman muilta lajeilta lainattuja ominaisuuksia on heidän mielestään hukkaan heitetty mahdollisuus. 
   Karou auttaa Brimstonea ja käy salaisilla - ja joskus vaarallisillakin - matkoilla ympäri maailmaa. Hän käy hakemassa hampaita. Eläinten ja ihmisten. Palkkioksi näistä matkoista Karou saa toivomuksia. Yhdellä näistä matkoista Karou kohtaa Akivan, enkelin. Akivan tarkoitus on surmata Karou, joka kuitenkin pääsee pakoon. Akiva lähtee etsimään häntä ja huomaa pian olevansa rakastunut palavasti.

Olen joskus aikaisemmin kertonut, että luku listallani on jo nyt aivan tajuttomasti kirjoja, jotka olisi vain luettava. No, tässä viimeksi kun kävin kirjastossa, siellä ei tietenkään taas vaihtelun vuoksi ollut kipeimmin haluamiani kirjoja, enkä sitten laikuuttani jaksanut tarkistaa muita. Sinne vain tutkimaan kirjahyllyjä, ja katsomaan, josko joku kirja löytyisi. Vaikka listalta tai joku uusikin kelpaa. Ajattelin, että jos vaikka ei sarjaa, että vain se yksi kirja, niin ei lista pitene. Ja minähän luulin sen olevan vain tuo yksi, ilman jatkoa. Kota minut kuitenkin valtasi tunne, että siitä on kuitenkin 10 jatko-osaa. Ei muuta kuin koneelle tarkistamaan asia. Siellähän oli vasta hankinnassa 2. osa ja tutkaillessani netin syövereitä tarkemmin tajusin sen olevan trilogia. Tässä taas pieni ikuisuus sarja, kun pitää odottaa vielä useampi vuosi, että viimeinen edes suomennetaan.

Oli kyllä tosi hyvä kirja. Luin sen varman ennätysajassa. Sivuja oli muistaakseni joku 545 ja luin sen tasan viikossa. Ihan mukava suoritus. Ehkä tuo kesä auttaa asiaa, kun ei ole muutakaan tekemistä. Ja telkkarista ei vahingossakaan tule mitään. Tai sitten kirja oli yksinkertaisesti niin hyvä, ettei sitä voinut jättää kesken.

Kirjassa oli jonkinverran takautumia, joita ei ihan heti ymmärrä, mutta lopussa kaikki loksahtaa kohdalleen ja mysteerit selviävät. Ja kirja sisälsi runsaasti salaisuuksia, joihin lukija haluaa kipeästi vastauksia: Kuka Karou on? Miksi hänellä on hamsatatuoinnit kämmenissään? Miksi hänestä tuntuu, että jossakin on toinen elämä, jota hänen kuuluisi elää? Mitä Brimstone tekee hampailla? 

Kaikki hahmot oli selkeästi tarkkaan mietitty, niissä oli syvyyttä ja eloa. Karou oli sympaattinen outolintu, joka ei tiennyt elämästään oikeastaan mitään, Akivan ja Karoun suhde oli erikoislaatuinen, jokin näkymätön voima veti heitä puoleensa kuin magneetti. Kirjan lopussa selviää, missä Karoun ja Akivan rakkauden juuret ovat. Alussa pidin Bimstonea ärsyttävänä salailijana, kun hän ei kertonut Karoulle tämän elämästä. Lopussa kuitenkin kävi selväksi, että Brimstone yritti vain suojella Karouta menneisyydeltään, sillä se oli vaarallinen elämä. 
   Oli siinä tietenkin, myös pari oikeasti todella raivostuttavaa tyyppiä, muunmuassa Kaz, joka oli inhottava itsekeskeinen hurmuri, joka oli tottunut saavansa kaiken haluamansa, ja tästä syystä piiritti Karouta. 

Kimeerit ja enkelit ovat olleet ikuisessa sodassa jo tuhansia vuosia. Lukian on vaikea asettua kummankaan rodun puolella olisi. Molemmilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Rauhasta ei ole tietoakaan vaikka muutamat siitä salaa haaveilevat. Ja sen takia joutuvat kuolemaan. 

Lukunäyte:


Hän ei halunnut kaivata sitä. Rakkaudenkaipuu sai hänet tuntemaan itsensä kissaksi, joka kiehnäsi koko ajan nilkoissa naukuen: Silitä minua, katso minuun, rakasta minua.
   Oli parempi olla kissa, joka katsoi viileästi ylhäältä muurin päältä, tulkitsematon ilme naamallaan. Se kissa kavahti paijaamista eikä tarvinnut ketään. Miksei Karou voisi olla sellainen kissa?
   Ole se kissa!! hän kirjoitti ja piirsi kylmän ja etäisen otuksen paperin kulmaan. 

Koko sarja:

Karou, Savun tytär

Aika taistelun & tähtivalon
Dreams of Gods and Monsters

-Miia

Jussit

Heipä hei! Ja hyvät Jussit!

Eilen vietettiin mukavaa juhannusta meillä kotona vieraiden kanssa. Grillattiin ja syötiin ulkona vielä ähkypisteenkin yli. Mikä siinä on, että miksi pitää aina syödä kuin hullu, kun on jotkut juhlat? En ymmärrä. Sama ilmiö kuitenkin tapahtuu aina jouluna, uutenavuonna, jussina, vappuna, häissä, synttäreillä ja illanistujaisissa. Kai se on joku luonnonlaki. Ihmiset huumaantuu toisten seurasta ja ruoka on niin järjettömän hyvää. 
   Mutta mitäs muuta tässä kertomaan sen tarkemmin? Grillattiin kaikkea hyvää ja nautittiin toisen seurasta. Illalla ruuan jälkeen saunomaan ja takaisin ulos itikoiden syötäväksi. Ja sitten kohta jo vieraat lähti koteihinsa. 
   Nyt meni jussin kunniaksi 2000 käviää rikki. Wow. Okei näistä 2008 käviästä vain 1451 on ollut suomesta. Seuraajiakin jo huimat 2 kappaletta. Molemmat ystäviäni. 

-Miia

Sudenlapset - Helena Waris

 
Sain tossa aika tarkalleen viikko sitten luettua tämän hienon kirjan. Sehän oli tietenkin jatkoa Uniin piirretylle polulle. Kirja jatkoi samaan tuttuun tyyliin aikaisemmin alkanutta tarinaa. Nyt vain noin 20 vuoden kuluttua.
   Troin ja Terihanin lapset, kaksoset ovat kasvaneet toisistaan erossa jo kymmenen vuoden ajan. Rokesta on tullut Mustarintalainen soturi, ja Karran on varttunut Luusuvannossa, kuolleidenmaan rajalla henteläksi nuorukaisseksi. Miesten kohtalot yhtyvät jälleen, kun heidän äitinsä löytyy surmattuna Mustarinnan kupeesta. Kaksoset päättävät lähteä noitasaarelle Vornanmutkaan hautaamaan äitinsä. Periltä he löytävät salaperäisen, ahdistuneen lapsen Sudenmarjan, jota kaksoset erehtyvät pitämään sisarenaan ja Vornanmutkan seuraavana hallitsijana. Esiäideiltä Karran saa kuitenkin kuulla totuuden Sudenmarjasta. Suurimpana yllätyksenä tulee kuitenkin, että Karranista on määrä tulla Vornanmutkan ensimmäinen miesnoita. Siitä alkaa Sudenlasten huima seikkailu.

Uskon, että kenen tahansa on helppo tempautua mukaan taikuuden, taisteluiden ja romantiikan täyteiseen seikkailuun. Itselleni tuotti valitettavasti ongelmia pysyä kärryillä lukuisista henkilöistä. Päähenkilöt pysyivät helposti ymmärrettävänä pakettina, mutta kaikki muut sukulaissuhteet tuntui menevän joskus hieman sekaisin. Tästä voisin kuitenkin syyttää keskittymiskykyä, ja melko samantyylisiä nimiä, jotka eivät muistuta nyky suomalaisia nimiä. Paljastettakoon vielä, että minulla on melko huono nimimuisti, että se ehkä suurimpana syynä sotki ajatuksia. Josko seuraavassa osassa olisi hieman vähemmän henkilöitä?

''Hän tiesi entuudestaan, kuinka markkinayö oli täynnä eloa, kaupunki kuin kuolleista herännytsuuri hengittävä eläin, joka sylki ympärilleen liekkejä, savua, tuoksuja ja ääniä. Villi syke tempaisi helposti mukaansa, mutta liian rennoksi ei kannattanut heittäytyä, se olisi Kietinkin pitänyt tajuta.'' sudenlapset

Koko sarja: Uniin piirretty polku 
            Suden lapset
            Talviverinen 

-Miia

Kiitos viikonvaihteesta

Ystäväni Joensuun läheltä pääsi nyt viimeviikon lauantaina meille tänne Hyvinkäälle. Oli kyllä mahtava nähdä taas pitkästä aikaa. Pitkä välimatka tuottaa joskus hieman ongelmia. Näemme silleen aina kesäsin, jolloin toinen tulee toisen luokse. Vaikka näemme harvoin, niin tiedämme kyllä mitä toiselle kuuluu. Hieman viiveellä, mutta kuitenkin. Lähettelemme vieläkin perinteisiä paperi kirjeitä. Suosittelen muillekkin, se on paljon hauskempaa kuin koneen välityksellä.

Mitään erityisen erikoista ei tehty, mutta tässä hieman tietoa viikonvaihteen tapahtumista. Lauantai meni höllötellessä, mutta sunnuntaina suunta kohti Helsinkiä. Käytiin katsastamassa finnkinon uutuusleffa After earth. Aluksi oli tarkoitus mennä tennispalatsiin, mutta siinä kun seikkailtiin jotain, niin ei oikein ehditty. Tai ehkä oltaisi ehittykki, mutta jonot oli sen verta pitkät, ja leffan alkuun oli sellaset 5 min. Päätettiin suosiolla mennä Kinopalatsiin katsomaan, jos sinne pääsisi helpommin. Käytii lunastaa liput, ja mietittii, jos jotai naposteltavaa. Finnkinossa kaikki oli törkeen ylihinnoteltuu, joten ajatus oli nopee käydä viereisessä K-kaupassa, mutta se oli tietenkin kiinni. No, piti sitten ostaa teatterilta, ja hötkyillä jonossa että ehittiin sisään. Opimmeko tästä jotain? Nääh... Ei kannata ikinä tehdä mitään ajoissa niin, ettei tarvitsisi hötkyillä ja juosta ympäri helsinkiä.
   Kaiken tämän stressin, jälkeen päästiin lopulta onnellisesti katsomaan leffaa. Ja pakko sanoa, että oli kyllä hieno leffa. Aluksi ehkä hieman pelättiin, että toivottavasti ei ole liian toimintapainoitteinen. Mutta ei ollut, sai itsekkin hieman hengähtää kohtausten välillä. Loppu oli kieltämättä melkoisen ennalta-arvattava. Kukaan tärkeä ei kuollut ja kaikki päättyi hyvin. Mietimme kuitenkin, että ei se olisi voinutkaan päättyä toisin. 

Maanantaina oli myös hyvä päivä. Päivällä käytiin vähän pyörähtämässä hyvinkään keskustassa. Ensin kirjastossa, ja sitten vielä naapuriin suureen Willaan. Mitään ei ollut tarkoitus ostaa, Enni vain halusi kiertää sen. No, Tigerissa haksahdimme väärälle tielle. Tuli törsättyä. Paha juttu. Ostin sellaiset siniset sulkakorvikset ja vihreät feikki Ray Banin arskat. Mutku ne oli nii halvat ni oli pakko. 
   Vielä kirppis kierros, mutta hitto vie ku rupes satamaan. Ei silloin voi lähteä pyöräilemään, vielä kun matkaa on sellaiset 3 km. Pyörähdettiin vielä Hitomissa ihailemassa suomalaisia käsityö unelmia. Kaiken laisia keramiikka, lasi ja metalli koruja, kippoja, sekä saippuoita ja kynttilöitä. Ja tietenkin kaakaolle odottamaan sateen loppumista. Juuri kun saimme kaakaot sadekkin loppui. Sellaista se elämä on. 
   Illalla vielä tallille ja maastoon ratsastamaan. Oli kyllä mielenkiintoinen ja ihana kokemus. Tuo oli ensimmäinen kerta kun kävin maastossa tuolla. Oli kyllä hyvät maastot, oli hienon näköistä. Vesiestekkin sieltä löyty, ehkä joku 10m pitkä kahluu allas. Oli niin rentouttavaa vain laukata pitkin sateesta kosteita sorateitä keskellä metsää ja väistellä tien ylle kurottavia oksia. Vielä kun hevosenani oli tallin suurin hevonen, Vaari nimeltään. 
   Kovin hauskaa ei ollut siinä vaiheessa, kun piti mennä laitumen ohi, jossa oli pari hevosta vieressä. Vaari ilmeisesti oli sitä mieltä, että hänenkin pitäisi päästä sinne kavereiden kanssa. Se ei tuntunut, että kohta se sinkasee johonki, se vaa ei oikein enää tienny kui pitäis kävellä. Vähä yritin pidättää sitä, ni sitte se heti heitti takapään ojaan ja meni ihan puhdasta pohkeenväistöä. Se vaa, että ku oltiin siellä olassa. Opettaja vaa huus, että Vaarille ohjaa ja ratsasta eteen pohkeella. Mie tein työtä käskettyä, vaikka vähä meinasin, ettei se voi mitenkää helpottaa tilannetta. Mutta ihme ja kumma se oikeesti autto. Ainaki hetkeks, kunnes Vaari lähti ravaamaan. Se oli kyl sellasta letkeetä, mut multa lähti jalustimet, ku ne oli hupsistarallaa vähä liia pitkät. Taas ku yritin pidättää ni mentii pohkeenväistöä ravissa ja siellä ojassa. Mie päätin vaa yrittää pysyä siellä selässä olispa askellaji mikä hyvänsä, ku ei se kuitenkaa kovaa menny. Vaari ei oo koskaan tunnilla tuntunu yhtä rennolta ja hyväliikkeiseltä. Sitte se siirty tosi hiljaseen laukkaan. Onneks pian päästin ohi siit laitumelta, ni saatiin ratsastaa taas rennosti. Loppu maasto meniki sitte tosi hyvin, vaikka tultiinki samaa reittiä takaisin. Onneksi ne laiduntajat ei olleet siinä kulmassa enää. 

Täänään jouduttiin herää sitten tosi aikasin, että Enni ehti junaan. Okei, no ei me niin kauheen aikasin herätty, mut ku vertaa siihen monelta mä oikeesti nukahin. Vähä jäi vähäseks unet, mutta kyllä se siitä sitten. 

-Miia

Helsinki päivä

Eilen vietettiin helsinkipäivää, ja itse suunnistin Kaisaniemenpuistoon kuuntelemaan hyviä suomalaisia artisteja. Vettä satoi lähes koko Radio aallon konsertin ajan, mutta ei se mitään. Tunnelma oli ihan katossa. 

Oltiin jo jonottamassa sisään, vieläpä ihan ensimmäisten joukossa, kunnes tajuttiin, että melkeimpä kaikilla oli jotain kiellettyä. Kukaan ei todellakaan halunnut jättää sateenvarjojaan siihen portille. Kukatahansaha voisi ne siitä viedä. No, mepä vietiin romut asemalle säilytykseen. Naurettiin siinä sitte, että tuotiin sitten koko omaisuus hesaan vain hengailemaan tälläseen lootaan.

 

 

Laura Närhi hän se sielä ensimmäisenä artistina. Tässä vaiheessa oltiin vielä ihan perällä, joten ei oikein näkyny mitää.

Haloo Helsinki! ''Anna mun ajatella, sekoilla ja olla ihan pihalla!''

Itse ilkimyksethän ne siellä. Yksi konsertin sponsoreista. 

Tuure Kilpeläinen ja Kaihonkaravaani. 

Irina se siellä. Hieman oli hankala saada minkäänlaista kuvaa, kun piti pomppia nii kovasti. Ei ole suunniteltu meikäläisen puhelinta liikkuvan kohteen kuvaamiseen.

Anssi Kela.

 Anna Puu.

Axl Smith tauolla.

Tässä taas sitä laatua... Sunrise avenue! 

Vielä viimeisenä soitti J. Karjalainen, mutta mie en sitä joutanut kuuntelemaan, kun pitä kiiruhtaa viimeiseen bussiin. 

-Miia

M = MINÄ = MIIA

Korttien askartelun jäljiltä oli vielä mukavasti innostusta ja inspiiraatiota värkkäillä yks tällänen. Olin saanut ystävältäni tälläisen pahvisen kirjaimen, joten nyt oli hyvä hetki stailata se uuteen uskoon, jotta sen voisi kiinnittää huoneeni oveen.

Tarvitset pahvisen nimikirjaimen, erilaisia papereita, kuten esimerkiksi kirjansivuja tai nuotteja, liimaa, sakset, oikeastaa kaikkea mitä kotoa löytyy, kuten koriste kiviä, leikekuvia lehdistä (VilliVarsa on erittäin hyvä lehti siihen tarkoitukseen), pitsiä, nappeja, maalia ja tietenkin mielikuvitusta.

Sitten vain suunnittelemaan ja tekemään. Itse lähestyin tätä työtä silleen pienin vaihein. Päätin, että olisi kiva käyttää nuotteja taustana, joten liimasin sen enempää ajattelematta nuotit paikoilleen. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti kehittymään, vaikka selkeää kuvaa ei todellakaan ollut. Tein vain jotain, mikä tuntui hyvältä. Se hieno puoli tälläisissä skräppi tyylisissä askarteluissa - ainakin omasta mielestäni - on se, että voi vain antaa mennä ja luottaa intuitioon. Katsotaan sitten jälkeenpäin kannattiko vai olisiko sittenkin pitänyt olla hieman järjestelmällisempi. 

Sitten vielä sinitarralla kiinni oveen.  

-Miia
 

avustajana

Eilen tein jotain erillaista. Olin avustajana uuteen suomalaiseen draama sarjaan nimeltä Musta lesket. Ohjelma tulee TV:stä alkuvuodesta 2014. Ajattelin päivän olevan todella mielenkiintoinen, mutta minun osaltani se jäi hieman seisoskeluksi ja odotteluksi. 
   Olin paikalla jo puol tuntia etuajassa, koska jouduin menemään bussilla hyrylään. Siellä mie sitten odottelin kiltisti, kunnes sain tietää, että kuvaukset vähän veny. Siinä piti mennä joku 30-45 minuuttia, että päästäis kuvaamaan kohtausta, jossa mie oisin mukana. Ihan ei pitäny tuokaan arvio paikkaansa. Kuvausten piti oikeasti alkaa klo 16, mutta päästiin aloittamaan vasta 17:30. Että näin hyvin aikataulut pitää paikkansa. Tosin tuo taisi olla ensimmäisiä kertoja Moskito televisionille, kun näin kävi. Ainakin näin Noora, 2.apulaisohjaaja kertoi.
   No, llopulta viimein päästiin kuvaamaan. Tarkoitus olisi ollut saada kohtaukseen kesäinen lämmin fiilis, mutta ehei. Ulkona oli juurikin silloin todella kylmä ja kamala tuuli. Miun tehtäväksi tuli sitten vain kävellä taustalta ja puhua puhelimeen. Ei mitään sen vaativampaa. Pari kertaa kuvattiin se, ja siinä se. Oisin voinut jäädä vielä pidemmäksikin aikaa, ja ehkä minulle oli ollut jotain tekemistä, mutta minun piti lähteä, että ehdin bussiin. 
   Kaikesta tästä raadannasta sain palkkioksi 10€. Tai en kai vielä ole sitä saanut, sillä se tulee sitten tilille. Toisena vaihtoehtona palkkioksi olisi voinut saada leffalipun. 

-Miia

kortteja keräykseen

Innostuin nyt ihan totaalisesti tekemään kortteja keräykseen, josta kerroin aikaisemmin. Tässä toistaiseksi tekemäni. 

Pahoittelen kuvien laatua. Puhelimella otettu. Tosin puhelimessani parempi kamera kuin digikamerassani. Jos joku haluaisi lahjoittaa hyvän kameran, niin ehkä kuvatkin paranisi.

''Jotka tulevat suorinta tietä saapuvat tyhjin taskuin. 

Jotka ovat kolunneet kaikki polut tulevat säihkyvin silmin, polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraassa säkissään. Niin se ystäväni on, niin se on, että eksymättä et löydä perille.''

''Anna hymysi vaikuttaaa maailmaan,

mutta älä anna maailman vaikuttaa hymyysi.''

''Usko sydämmeesi jos meri syttyy palamaan.

Elä rakkaudesta jos tähdet kääntyvät ympäri.''

-E.E.Cummings

''Kun jumala avasi taivaan ikkunan, Hän kysyi minulta:

''Mitä toivot tänään?''

Minä vastasin:

''Pidä huolta hänestä, joka lukee tätä.'' ''

''Jos et usko ihmeisiin, 
olet ehkä unohtanut olevasi sellainen.''

''Ei kannata murjottaa -

iloisena on paljon hauskempaa!''

''Ilman nuoruuden hulluutta

ei olisi vanhuusen viisautta.'' 

''Ideat syntyvät pieninä ja hauraina.

Vain sinun tahtosi ja tinkimättömyytesi

 pitävät ne elossa.''

''Aika opettaa, kuljettaa ja kantaa. 

Sen paino antaa olemiselle merkityksen.''

''Ota jokaiseen päivääsi mukaan huimasti haaveita, tavattomasti toiveita ja riittävästi rohkeutta.''

-Miia

 

Korttikeräys vanhusten iloksi!

Nyt kaikki askartelemaan kortteja yksinäisten vanhusten iloksi.

Lisätietoja ja osallistumisohjeet löytyy täältä: 

Ellin askartelut.

 

Ei muuta kuin askartelemaan!

-Miia