Lampirock

Eilen oli Jokelassa jokavuotinen rock tapahtuma. Jokelankoulukeskuksen lammelle pystytettään lava, ja paikalliset ja lähi alueiden bändit pääsevät soittamaan. Tänävuonna lavalle nousi ihan ensimmäisenä Junior talent, jossa peruskoululaiset pääsevät kilpailemaan taidoillaan. Sitten Hattiwatit tanssittivat aivan pienimpiä, jonka jälkeen alkoi aikuisten ohjelma. 

Itse saavuin paikalle, kun vuorossa oli Kuka W..?, joka soittaa covereita. Mutta kun The B and the Band aloitti piti siirtyä ihan lavan eteen joraamaan. Aivan paras jokelalainen bändi!

Tänä vuonna joutuivat ottamaan tuuraajan bassoon, kun varsinainen jäsen sairastui. 

 

Deprawed Dawn'n aikana minä ja Mira karattiin kauppaan ja kaakaolle, kun oikein ei tuollainen Deathmetall iskenyt. Tärkein pointti kuitenkin oli päästä ihan kunnon vessaan, niin ei tarvinnut bajamajaa käyttää. 

   Mira onnistui tällä reissulla hukkaamaan vitosen setelin, juuri kun päästiin Cafe Pointtiin. Minä tarjosin sitten kaakaot, ja ystävällinen omistaja tarjosi meille lautasen kokoisen karpalo-valkosuklaa-keksin. Mammm! Hienoa, kun vielä on olemassa täysin epäitsekkäitä ihmisiä. 

Sitten taas lammelle muiden tuttujen luokse kuuntelemaan musiikkia. Hukka siellä silloin soitti. Mainittakoon näin ohimennen, että kaverini veli soittaa kyseisessä bändissä.

Hukan aikana entinen luokkalainen tuli työ asioissa, kyselemään haluaisinko osallistua Hyvä kunnon arvontaan, josta voi voittaa joko kausikortin salille tai vielä parempaa: matkalahjakortin. Lahjakortin himossa päätin osallistua kilpailuun, vaikka ei kuntoileminenkaan pahaa tekisi. No, hauska kohta tulee siinä, että Aake täytti osallistumis kaavakkeen. En sanonut nimeäni, vaan olin, että haloo kyllä sun se nyt pitäis tietää. Aake kuitenkin muisti sukunimeni kovin väärin. Minusta meinasi tulla Tuominen. Kaksi kertaa. Vaikka se on oikeasti Huttunen. 

Rela Project! Toimen todella kova bändi, jota todellakin dikkailen. Tässäkin bändissä tuttuja soittamassa, nimittäin meikäläisen pikkuserkku. Aika hienoa. 

Sitten vielä viimeinen bändi nimeltä Arpia. Aika autiota oli kyllä. Toisin sanottuna kaikki olivat vastarannalla ryyppäämässä.

Lammella meno loppui klo 20, jonka jälkeen Wanhassa mestarissa oli jatkot. Siellä olisi kaikki juomat ollut puoleen hintaan, mutta päätin jättää välistä ja lähteä Miran kanssa Hyvinkäälle, tarkemmin sanottuna ABC:lle. 

   Päästiin absille siinä joskus ysin jälkeen, ja siellä sitten hengailtiin klo 2 asti. Ei me sentää kahestaan oltu, vaan olipas mukana eräs Miran kaveri, Jussi. Meillä kahella meni kyllä ehkä vähän liian lujaa. Naureskeltii kaikelle, mukaan lukien jonkun tuntemattoman syömis tyylille. Niin, en kyllä tiedä mitä hauskaa siinä oikeasti oli, mutta silloin sse tuntui ainakin ihan kivalta. Ei me tietenkää yhtää väsyneitä oltu, tai mitää. 

-Miia

Keplo Leutokalma, Jäänteiset - Derek Landy

Tätä Kirjaa olen odottanut jo monta vuotta, ja viimein se on minun vuoroni lukea se. Joskus yläasteella olen lukenut edelliset Keplo Leutokalmat. Pakko tunnustaa, että enpä kyllä kauheasti muista mitä edellisissä osissa on tapahtunut, mutta eiköhän tämä tästä. Muistan vain, että ne ovat olleet todella hyviä. Voisi hieman muistella lukemalla kirjaston nettisivuila löytyviä kuvauksia, jos niissä nyt mitään edes kerrotaan. 

Aivan upea kirja, jälleen! Aivan parhautta. Hyvin pääsin mukaan tarinaan, vaikka alussa varsinkin sain muistella tosissaan, mitä jotkut henkilöt olivat tehneet aikaisemmissa osissa. Kirja loppui tyypilliseen tapaan, joka lupailee jatkoa, ja saa lukijan sormet syyhyämään odotuksesta. Odotus vain saattaa olla jälleen tuskallisen pitkä, kun varmaa tietoa seuraavista osista ei ole. Kuinka raivostuttava tunne?!

Kuten ehkä jo kansikuvasta ymmärtää, niin kyseessä on fantasia kirja. Päähenkilöinä toimii partaveitsenterävä älykkö, ja maagi, kävelevä, puhuva ja tulta heittävä luuranko: Keplo Leutokalma, sekä hänen apulainen Valkyria Salama.  Kirja on täynnä taisteluita ja mustaa huumoria.

Valkyria joutuu tasapainottelemaan maallikon elämän ja etsivän vaarallisen roolin välillä. Nyt kuitenkin asiat ovat erityisen pahasti, kun hänestä nähdään ennustus, jossä hänestä tulee Darquesse, Kuolontuoja. Valkyria ei halua sitä kohtaloa omakseen, sillä se tarkoittaisi, että hän tappaisi kaikki, mukaan lukien kaikki hänelle tärkeät ihmiset. Hän uskoo, että joku saa hänen todellisen nimen selville, ja täten pystyy hallitsemaan häntä. Valkyria tekee kaikkensa estääkseen ennustuksen, vaikka hänen täytyisikin kuolla sen vuoksi. Kaikki ei kuitenkaan mene niinkuin on suunniteltu, kun jäänteiset pääsevät vapaaksi. Jäänteiset saavat koko Irlannin kaaoksen valtaan yrittäessään saada Valkyrian, pelastajansa, melkein Jumalan, valtaansa. Ne yrittävät auttaa ennustusta toteutumaan mahdollisimman pian. 

Lukunäyte:

   ''Älä siitä huolehdi.''
   ''Sydämmesi irrotettiin kehostasi'', Keplo sanoi tiukasti. ''Sinä olit kuollut.''
   ''Sinä olet kuollut koko ajan, eikä sinulla näytä olevan mitään hätää.''
   ''Kuka sen teki?''
   ''En halua puhua tästä enää. Enkä halua puhua henkilöstä, joka hoiti asian. Minä vain -''
   ''Henkilö'', Keplo sanoi. ''Sinä puhut henkilöstä. Et jostakusta miehestä tai naisesta. Sinä yrität siis olla paljastamatta hänestä mitään, tai... Tekijä ei ole ihminen.''
   ''En tajua, mitä sinä -''
   Keplon ääni muuttui piinkovaksi. ''Tohtori Nye.''
   ''Mitä väliä sillä on?'' Valkyria puuskahti. ''Hyvä on sitten, se oli Nye! Mitä siitä? Se hoiti hommansa, minä olen taas kotona, ja kaikki on hyvin.''
   ''Nye on sairas, kieroutunut, ilkeä friikki. Sinulla oli onnea, kun pääsit sieltä pois. Olet todella hyvin onnekas.''
   ''Tiedän'', Valkyria sanoi ja katsoi muualle.
   ''Sinun olisi pitänyt kertoa minulle. Sinun olisi pitänyt luottaa minuun. Sinun olisi pitänyt...'' Keplo vaikeni. Sitten hän sanoi: ''Mitäpä tuosta.''
   Valkyria nosti päätään. ''Mitä?''
   ''Sinua pelotti. Ymmärrän sen. Et tiennyt, miten minä suhtautuisin.''
   ''Tuota... niin.''
   Keplo tuli lähemmäksi ja laski kätensä Valkyrian olkapäälle. ''Se oli virhe'', hän sanoi kiltisti. ''Mutta en tuomitse sinua, Valkyria. En koskaan tuomitse sinua.''
   Yhtäkkiä Valkyriaa alkoi itkettää. ''Anteeksi, että en kertonut.''
   ''Sen on täytynyt olla kamala taakka. Olit hyvin rohkea, kun hoidit asian yksin.''
   ''Kiitos'', Valkyria mutisi.
   ''Se on hämmästyttävän ja käsittämättömän typerää mutta rohkeaa.''
   Valkyria hymyili nopeasti. ''Joo.''
   ''Siis todella älytöntä, sitä minä yritän sanoa.''
   ''Ymmärrän.''
   ''Äärettömän idioottimaista. Pelkästään idioottimaista. Ei järjen häivääkään. Harkintakykysi ei häikäise, Valkyria.''
   Keplo halasi Valkyriaa ja taputti häntä selkään. Senki aivoton typerys. Älykääpiö. Tylsimys. Imbesilli. Olet suunnilleen yhtä terävä kuin jalkapallo. Varsinainen paksupää. Älysi valo ei ole sokaisevan kirkas, eikä järkeri ole ole kuin partaveitsi. Olet aivan pihalla. Hamsterikin on sinun rinnallasi nero.''

Koko Keplo Leutokalma sarja: Keplo Leutokalma
                             Leikkiä tulella
                             Kasvottomat
                             Pimeitä aikoja
                             Jäänteiset 

-Miia

Pinterest

Tässä viime viikkoina on tullut liityttyä vaikka mihin sivuille, ihan vain hetken mielijohteesta. Tänään joku luokaltani kysyi, miksen ole vielä Pinterestissä, johon vastasin, että mitäs minä siellä. Kunnon vastausta ei tullut, vain jotain että senkus vaan laitat sinne kuvia, ni muut voi kattoa niitä. No, yllättäen kotiin päästyäni tein itselleni tunnukset sinne. Käyttäjänimekseni olisin halunnut Sanojensirottajan, mutta epäonnekseni nimi on yhden kirjaimen liian pitkä. Tyydyin sitten koneen valitsemaan nimeen, kun en itse muutakaan keksinyt. Vielä sieltä ei erityisempiä kuvia löydy, mutta jos kiinnostaa, niin saa sielläkin alkaa seuraamaan. Kiitos näkemiin.  

*Klick, klick* 

-Miia

Bloglovin

Niin, en nyt tiiä mitä oon tekemässä, tai tarkemmin sanottuna mitä mun pitäis tehä, mutta yritän liittyä Blogloviniin. Teen tän varmaan totaalisen väärin, koska en nyt vaan ihan ymmärrä. Vajaa mikä vajaa. Yritys kuitenkin hyvä 10, ja ehkä taas mennään erehdyksen kautta onnistuniseen.

Jeah! Minä tein sen! Eli täältäkin minut nyt löytää. Mainittakoon sitten, että blogini löytyy myös blogilistalta. Tervetuloa seuraamaan. 

-Miia

Solmut ovat auenneet!

Nyt on varmaan aiheellista kertoa, että Solmuja elämässä -näytelmä on nyt loppunut. Jos olit aikeissa tulla katsomaan, niin nyt on valitettavasti myöhäistä. Mutta ehkä tulevaisuudessa juuri sinä pääset esittämään kyseisen näytelmän, ehkä pienillä muutoksilla, sillä ohjaaja/ käsikirjoittaja puhui antavansa käsikirjoituksen näytelmäkirjailijaliitolle. Se jää nähtäväksi. Minulla oli kuitenkin ilo olla ensimmäinen, joka sai olla mukana sen ensiesiintymisessä yleisölle. 

Esitykset meni yleisesti ottaen oikein todella hyvin. Mitä nyt vähän jotain sekoilua ja oikomista repliikkien merkeissä, mutta se nyt on ihan normaalia. En myönnä itse sekoilleeni, minun osaltani kaikki meni aina niinkin oli tarkoituskin. Ainakaan mahdolliset virheet eivät johtuneet minusta. Heh, uskoisikohan tuota itsekkään? Mitään vakavaa ei kuitenkaan tapahtunut. 

Seuraavan kerran tapaamme koko porukalla syyskuun 20. kun menemme teatterilaivalla turusta tukholmaan. Kuulemani mukaan laivalla on kaikenlaisia esityksiä, ja muistaakseni työpajoja, jossa pääsee ryhmässä harjoittelemaan kaikkea jännittävää teatteriin liittyvää improvisaation merkeissä. Sitä odotellessa. 

-Miia 

Ask

Noniin, tää nyt oli tällänen päähänpisto, ku niin moni kaverikin jakoi facebookkiin liittyneensä, joten pitihän munki. Taidan olla aikamoinen matkija, vai kuinka? Mikäs siinä, ehkä tää on ihan hyvä juttu, ja eikähän sinne tule vastailtuakin kunhan kysymyksiä tulee. Eli kaikki vaan rohkeasti kyselemään meikäläiseltä kaikkea mahdollista, mitä mieleen juolahtaa. Ja toki saa myös täällä blogini puolella kysyä ja keskustella. 

Tästä pääset kysymään askin kautta.

-Miia

Hyvää päivää kukkahattutädit, mutta...

...Minun mielestäni, ja ilmeisesti useamman muunkin mielestä, olette nyt ylittäneet rajan eläinten ylisuojelussa. Niin, ennen luulin, ettei sellaista rajaa ole olemassakaan, että ei eläimistä voi pitää liian hyvää huolta, mutta näemmä olin väärässä... Kaverini jakoi tämän kirjoituksen facebookissa, ja kun luin sen vereni todella kiehahti. Mitä järkeä? Kysympähän vain. Olen aina sanonut, että kissat saavat mielestäni olla vapaana maalla, jossa niiden ei pahemmin tarvitse autoja pelätä. Siellä ne pitävät hiiret ja kaikenmaailman myyrät ojennuksessa poissa eläinten rehuista. Ja tiedoksi vain niin nuo niin söpöt jyrsiät levittävät tauteja. Oko se sitten parempi kuin pari kesyä kissaa?
   Kaupungissa tilanne onkin sitten aivan eri juttu. Siellä saisi puolestani olla sääntöjä kissojen pitamiseen ulkona vapaana, sillä siellä niillä on paljon suurempi mahdollisuus jäädä auton alle. Mutta tuo, että omasta kissasta pitäisi pulittaa 100€, että saa sen takaisin. Lukekaa alla oleva teksti, siinä on ehkä hieman paremmin selitetty ja puolustettu kissojen oikeuksia. Itse olen nyt vain liian ärsyyntynyt ja hämmentynyt koko tilanteesta. 

Nyt meni totaalisesti järki eläinsuojelijoihin ja löytöeläintaloihin. Voiko tää enää olla tottakaan?!Sen viimesen 25 vuotta minkä minä muistan, on porukoilla aina ollu elukoita, mukaan lukien kissoja ja kissanpentuja. Niin tänäkii kesänä, viisi pientä kissanpentua. Mun mielestä ne saa elää ihan normaalia kissan elämää, olla ulkona tai sisällä oman mielensä mukaan. Maalla kun ovat, niin mun mielestä se on ihan ok? Lähin naapuri puolen kilometrin päässä ja loput kauempana, lähimpään kauppaankin vajaa 30km niin ei luulis ketään häiritsevän?Normaali heinäkuinen ilta pari viikkoa sitten ja kissat oli menossa yöks ulos. Pihasta löytyy aittoja, liitereitä ja latoja suojaks sekä hevostallina toimivalla vanhalla navetalla niillä on ruokaa ja vettä. Samoin kun sisälläkin! Seuraavana aamuna kissoja ei näkynytkään missään. Ei vielä illallakaan. Harmi oli suuri kun niille kaikille, jo lähes luovutusikäsille pennuille oli uudet kodit katottuna. Ehkä kettu vei, niitähän maalla riittää...

sia alko kuitenkii selviämään muutaman päivän päästä. Niin, Mikkelin kaupunkilehdestä, löytöeläintalon kuulumisista. Kiitos jonkun ohikulkeneen mökkiläisen, oli kissat toimitettu löytöeläintalolle. Jo heti seuraavana päivänä kun ne oli kotoo lähteny. Ei tullu mieleen kysellä läheisistä taloista, että kenenhän ne mahtaa olla. Ei varmasti ois ollu vaikee homma siellä korvessa! Voisin lyödä pääni pantiks, et joka ainoa kyläläinen ois tienny kenen kissat on kyseessä. Niitä kun on ollu porukoilla ainakin sen viimesen 25 vuotta...Sittenpä alkoi soittelurumba kissojen perään, vastapuolena löytöeläintalon "kissavastaava". Sen ihmisen mukaan kissat oli löydettäessä todella huonokuntoisia, niitä ei muka ollu hoidettu. Nälkäsiä, janosia ja kuulema matosiakin. He hoitaa kissat nyt jatkossa, takasin niitä ei saa ennen kun on kuntoon hoidettu. Sittenkin hinta on 100e/kissa. Aika reilua! Ja jatkoahan seuraa... Kissoja ei saadakaan takasin, ei edes rahalla. Miksikö? Siksi, kun ne meillä pääsee ulos. Kyseisen kissavastaavan mielestä kissojen paikka ei ole ulkona. Kissaahan ei kuulema saa päästää ulos, kai tiesitte? Koskapa meillä on niin välinpitämätön asenne kissoja kohtaan, niin käskivät tuoda emonkin heille ja leikattavaksi. Niin, emohan on vielä maalla. Lähes luovutusikästen kissanpentujen emo... Onko oikein pitää pennut erossa emostaan?

Kssavastaava kerto, että pennut löytävät heidän kauttaan hyvän kodin. Kissojen ottajat haastatellaan ja valitaan sopivimmat ottajat. Ihan kiva, kuulostaa ihan adoptiolapsen hakuprosessilta. Koska kissoille oli ottajat meijä kautta, niin käskipä kyseisten ottajien soitella suoraan heille ja osallistua tähän "hakuprosessiin". Hinta sen 100e. Ilman leikkaustakin mahdollista saada, mutta heille on toimitettava todistus leikkauksesta, niin hyvittäävät hinnasta. Eräs nainen kissoista soittikin. Sai puhelimen päähän mukavan ihmisen, joka oli todennut ettei kissat olleetkaan löydettäessä niin huonokuntoisia kun oli annettu ymmärtää. Ja heti tulleetkin ihmisen luo. Ei siis arkoja, vaan paljon käsiteltyjä pentuja! Näillä ihmisillä oli juttu luistanut ja ainakin kissojen ottajalle jäänyt positiivinen mieli. Menee hetki ja puhelin soi... Kissavastaava soittaa! Miksi? Koska kissojen ottaja oli toisen naisen kanssa rupatellessaan maininnut, että kyllähän kissojen olisi saatava maalla olla ulkonakin ja päästä seikkailemaan. Se oli kissavastaavalle liikaa. Kissathan ei kuulu ulos!! Nyt kissavastaava jäi pohtimaan onko soittanut nainen oikea ihminen ottamaan kissoja.En voi käsittää tätä tilannetta! Mun järkeen ei mahdu, et kissat kuuluu pelkästään sisälle. Ei varsinkaan missään maaseudun rauhassa, 30km päässä taajama-alueelta. Kaupunkialueet on oma lukunsa, ei siellä saa ja voikaan kissat liikkua vapaasti, mutta narussa kuitenkin. Onko kellään muulla kokemuksia löytöeläintaloista tai eläinsuojeluyhdistyksistä? Onko touhu AINA tällästä?! Nakkasin tän päivityksen julkiseks, niin saa halukkaat jakaakin... Ois todella mukava kuulla aiheesta muualtakin päin! 

Sanottakoon nyt vielä, että omat kissamme ovat juurikin maalta, jossa ne saivat vaeltaa täysin vapaasti. Eivätkä koskaan olleet pitkiä aikoja maailmalla. Ne tulivat kotiin syömään, juomaan ja nukkumaan, joten ainakaan ne eivät joutuneet heitteille. 

-Miia 

Enkelipeli - Carlos Ruiz Zafón

Jaa, mitäs sitä tästä sepustais? Tätä kysymystä olen miettinyt jo useamman päivän, enkä oikein saa minkäänlaista täydellistä kuvausta muodostettua. Aika hyvin toimii lainaus kirjaston sivuilta, jossa sanotaan Enkelipelin olevan Tuulenvarjon paha sisarpuoli. Enkelipeli on alusta loppuun todella tummasävytteinein. 
   Kirjassa David Martin kertoo elämästään läpi kirjallisten vaikeuksien ja niihin kätkeytyvien mysteerien. David saa salaperäiseltä kustantajalta Andreas Corellilta tarjouksen. Hän lupaa tehdä nuoresta kirjailijasta rikkaan ja kuolemattoman. Vastineeksi hän haluaa vain, että David kirjoittaisi hänelle uskonnon. David tarttuu tarjoukseen epäröiden. Pian alkaakin tutkimaan kauan sitten unohdettua rikosta, jossa kaikki ei ole aivan kohdallaan. Pian  David huomaa mysteerin koskettavan myös hänen elämäänsä, kun tapauksesta kertoneet ihmiset alkavat kuolla yksi kerrallaa. Davidia epäillään kaikista näistä murhista. 

Minä kyllä pidin tästä todella paljon. Hieman erillaista luettavaa. Ihan joka päivä ei kuitenkaan tehnyt mieli kirjaan tarttua ja työntää nenäänsä kiinni sivuihin. Painotan nyt, että kirjassa ei ollut mitään vikaa, vaan sen tunnelma ei välttämättä aina sovi yksiin oman tunnelman kanssa. 

Lue myös: Tuulen varjo
          Enkelipeli
          Taivasten vanki 
          Marina 

-Miia

Koulu jatkuu

Tänään polkaistiin viimeinen lukuvuosi käyntiin. Sitten meikäläinen on täysin oppinut vaatetusompelija. Ehkä sitten vielä jatkamaan teatteripuvustukseen.
   Eilen kävin hieman ostoksilla koulua varten. Löyty matkalta vähän jotain muutakin.

Tässä kuitenkin tärkeimmät eli kalenteri, jota ilman en osaa elää. Puhelin on niin hankala, varsinki kun pitää merkata liuta treenejä. Tänä vuonna valitsin Muumi kalenterin. Ja tietenkin kynävarastoa piti parannella oikeasti toimivilla stabiloilla. Myös pyyhekumi on oikein hyödyllinen kapistus, kun edellinen vain sotki. Ja lyijyä saamaani kynään, joka tavoistani poiketen toimii 0.7 lyijyllä eikä 0.5.

Tältä näyttää kalenteri sisältä. Noi kuvat joka kuukaudella on tosi kivoja. Niiden takia oikeastaan taisin tämän ostaa. Mielestäni kalenterissa pitää olla jotain persoonallista. Tylsät kuvattoman ja värittömän kalenterit jätän tyytyväisenä kaupan hyllylle.

Vielä kengät oli pakko ostaa, kun vanhat vähän alko pettää. Nyt on taas ehjät ja siistit kengät. Toivottavasti myös kestää, vaikka hieman olen varautunut. Ostin meinaan Newyorkkerista n. 10€:lla. Ainakin syksyn saisivat kestää, kunnes otetaan talvikengät käyttöön.

No, kerrotaan nyt näistä korviksistakin, vaikka ensin ajattelinkin säästää ne seuraavaan tyyli postaukseen liittyen koruihin, mutta eihän niitä nyt voi jättää, kun kaikki muukin on kerrottu. Päätin sitten käydä tyhjentämässä H&M:n lahjakortin, kun siellä oli vain 5.05€. Ihan en onnistunut 10snt:ä jäi vielä. Sillä vain ei oikein taida saada mitään? Pahoittelen syvästi kuvan laatua. Olen jo hetken ajatellut, että voisi ostaa tämän tyyppiset, ja nyt sen sitten tein. Tykkään kyllä todella paljon. 

   Menin koululle klo 9 pyörällä, sillä mopooni en luottanut kelin takia. Jos sataa mopo hyytyy kesken matkan, luultavasti huonon akun takia. Koulumatkaa tulee sellaiset 5 kilometriä yhteen suuntaan. 
   Meidän piti vähän järjestellä siellä sitä meijän luokkaa. Meiltä kun vietiin yksi luokka, niin me jouduimme muuttamaan yhteiseen luokkaan, jossa toistaiseksi ei ollut pahemmin tilaa opiskella. Laitettiin koneet hieman tiiviinpään pakettiin, niin että koneiden selät ovat vastakkain. Ja saatiin kuin saatiinkiin kaikille pöydät mahtumaan. Eihän meidän luokalla enään olekkaan kuin vaan joku 11 tyyppiä. En pahemmin oo laskenut. 
   Siinä projektissa meni vain tunti ja sitten päästiin lähtemään kotiin. Aika rankkaa. Hyvää liikuntaa ainakin. Yhteensä 10 kilsaa pyöräilyä ja siinä välissä tunti painavien koneiden siirtelyä.    
   Huomenna alkaa kunnolla opiskelu. Valitettavasti vain yhteiskuntaopin merkeissä. Taidetekstiili alkaa vasta ensiviikolla, en tiedä miksi. En oikein tiedä, mitä tarkalleen ottaen tehdään taidetekstiilissä. Ilmeisesti saadaan toteuttaa omaa luovuutta muunmuassa kankaan painannalla ja muulla värjäyksellä. Eiköhän saada vaatteitaki tehdä. Sitä on vain 8 tuntia viikossa, mutta kyllä siinä ajassa jotain saa aikaiseksi.

-Miia 

maalta palattu

Sinne meni se viikko maalla. Oli kyllä hirmu mukavaa heppaillessa ja kyllähän sinne olisi vielä pidemmäksikin aikaa jäädä. Mutta haluatte varmaan tietää mitä viikon aikana tapahtui? Ja vaikka ette haluaisikaan, kerron silti kun kerran jo lupasin. 

Maanantaina siis lähdettiin kolmistaan äitin ja Matin kanssa kohti Viinijärveä. Useampi tunti siinä meni, kun piti pysähdellä. Illalla joskus oltiin perillä. Kyllähän siinä vielä olisi voinut ratsastamassa käydä, kun illatkin ovat vielä melko valoisia. Päätin kuitenkin jättää hepat siltä päivältä rauhaan. No, piti ne käydä siirtämässä mettästä pihaan. 

 

Wille

Tiistaina tuli Pauliina ja Milla ratsastamaan. Minä sain mennä Willellä ensimmäistä kertaa, sillä viime käynnällämme tämä herra ei vielä asunut täällä. Taisin rakastua siihen poniin heti. Wille on todella reipas kävelijä, vaikka ikääkin on jo 18 vuotta. Mutta todella luotettava ja herkkä, hyvät, pehmeät askeleet. Laukka nousee oikeastaan pelkällä istunnalla. Ja sillähän nytt tuli ratsastettua joka päivä, kaikki muut saivat pitää lomaa minusta. 

 Håkke

Karita, Leksa, Håkke ja Wille

Keskiviikkona sain käydä ihan itsekseni ratsastamassa, ja päätin hieman kikkailla Willen kanssa, että oppisin tuntemaan sitä vähän paremmin. Siinähän se nosti laukan sujuvasti paikoiltaan ilman sen suurempia apuja. Oon aika ylpee siitä, vaikka eihän se minun heppa olekkaan. Huomasin, että Wille on ehkä enempi sellanen sosiaalikiirehtijä, sillä nyt meni todella paljon rauhallisemmin.

 

Torstaina käytiin Sadun ja Mikon kanssa vähän kahlaamassa hepojen kanssa. Leksa sai jäädä kotiin yksikseen. Eihän sellaista jalkarikkoista voi ottaa sellaiselle lenkille mukaan. Jos tehdään lyhyitä lenkkejä lähimaastossa Leksa voi seurata vapaana perässä. Isolle tielle sitä kuitenkaan ei voi päästää. 
   Pari tuntia meni tähän lenkkiin. Wille meni suoraan veteen ilman ongelmia ja kohtahan se jo alko leikkimään niin, että meikäläinen vähän kastui. Mamma eli Karita piti pakittaa veteen, eikä Håkkekaan kovin halukkaasti sinne mennyt. Kaikki saatiin lopulta veteen. 

On se aika hienoa syödä perjantaina aamupalaa ja katsoa ikkunasta kun hevoset käyskentelee ihan siinä vieressä. Ei hätää, ei ne olleet karkuun päässeet. Pihaan oli vedetty narut niin, että hepat pysyy pihassa.

Pauliina ja Milla tuli taas käymään. Ennen ratsastusta saatiin putsata hieman varusteita. Minä ja Pauliina pestiin ja rarvattiin 2 satulaa, ja Milla pesi painepesurilla satulahuopia ja yhden loimen.

Sillä aikaa kun me putsattiin varusteita, eläinlääkäri kävi katsomassa lehmiä ja päästi vahingossa hevoset omille teilleen. Nähkääs kun narut pitävät hevoset pihassa vain jos ne ovat paikoillaan. Eläinlääkärin oli ollut pakko ottaa naru pois, että pääsi pakettiautolla pihaan. Voitte varmaankin arvata minne neljä hevosta suunnistaa tilaisuuden tullen. Sinne ne oli mennyt kunnon apilapellolle ruokailemaan. Onneksi oli oma pelto, eikä naapurin rehut. Sieltä sitten saimme ne kolmistaan metsästää, jotta pääsimme ratsastamaan.

Ratsastuksen jälkeen hepat sai jäädä vielä hetkeksi pihaan lyhentämään nurmikkoa. Varmistimme, että hevoset pysyvät pihassa.

 Niin, pitäähän sitä maalla olla kunnon vahtikoirat. Ylimmässä kuvassa on näistä kolmesta nuorin ja pienin Taru. Seuraavassa kuvassa tohelo Tötsä ja alimmaisessa Nassu.

Ja kyllä sieltä 2 pupuakin löytyy. En kyllä tiedä niiden nimiä, mutta on ne silti söpöjä. Kaloja on sisällä akvaariossa, mutta kaikki kisat ovat kadonneet mystisesti edellä mainittujen koirien ilmaannuttua kuvioihin. Vanhan koiran aikoihin siellä vielä oli pari kissaa ja joka kesä uudet poikaset, joista mekin saimme osamme. 

 Pauliina ja Milla jäi Sadun luo yöksi, niin pääsimme heti aamusta jatkamaan putsaus operaatiota. Nyt työn alle pääsi valjaat. Niissä sitä työtä sitten riittikin ihan mukavasti. Varmaan pari tuntia pestiin ja rasvattiin niitä. Ja ero todellakin näkyi putsatun ja ei putsatun välillä. Sitten ratsastamaan. Minä ratsastin Willellä ilman satulaa, paljain varpain ja ratsastushousut käärittynä ylös. Ei kyllä kovin ylös, kun ei ne veny. Olisi voinut toki laittaa ihan oikeat sortsit. 

   Käytiin vähän mettässä rymyämässä. Polku oli lähes kokonaan kasvanut umpeen ja hyvä, että erotti mistä se joskus on mennyt. Minä sitten sain väistellä nokkosia, ettei ne polttaisi paljaita jalkojani. Leksan oli ollut tarkoitus tulla mukaan, mutta vanha ei sitten kuitenkaan oikein jaksanut. Kyllä se sitten takaisin tullessa tuli vastaan. 

Sunnuntaina lähdettiin takaisin ''sivistykseen'' hyvinkäälle, mutta vielä ennen sitä kävin nopealla lenkillä Willen kanssa. Tai no en tiiä kuinka nopea se oli, mutta ainakin matkallisesti katsottuna se oli lyhyt. Käveltiin melkein koko matka. Wille oli ihan unessa koko matkan, ja hänelle normaali kiirehtiminen oli tipotiessään. Takaisin päin tullessa Wille ilmeisesti kompastui omiin jalkoihinsa tai nukahti kävellessääm, sillä kohta huomasin roikkuvani ponin kaulalla, kun ratsuni oli nokallaan tiellä. Ihmeellistä, minä oikeasti pysyin siellä selässä vaikka meninkin ilman satulaa. Ei mulla ehkä olekkaan niin huono tasapaino, kuin olen kuvitellut. Tulin kuitenkin alas sieltä, jotta pystyisin tarkistamaan mahdolliset vauriot. Ei naarmun naarmua missään ja kävely näytti normaalilta. Takaisin selkään vain ja tarkistamaan muutkin askellajit. Kysymys vain kuului, kuinka sinne pitäisi päästä. Paalien kautta minä sitten lopulta hyppäsin sinne, pari kertaa kokeiltuani vain hypätä sinne kuin paraskin inkkari. Ei taida olla musta inkkariks, ku en pääse edes sellaisen pienen hevosen selkään. Shettis voisi olla sopiva siihen, mutta en minä sillä oikein voi pituuteni takia ratsastaa. 

-Miia