sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

18

Jei tämä tyttö on nyt täysi-ikäinen! Kuinka jännittävää!

Eilen menin kaverille Jokelaa yökylään. Siinä hetken oltuamme kaverilla, huomasin koiran lavassa valtavan punkin. No, kohta löytyi sitten toinen pienempi korjan takaa. No siinä sitten äkkiä metsästämään jostain punkkipihtejä. Ei ollut naapureilla, mutta onneksi toiselta kaverilta löytyi. Sinne kaahattiin minun hienolla punaisella skootterillani. Tultiin takaisin, niin se punkki olikin jo irronnut, ja minä vahingossa asuin sen päälle eteisessä. Onneksi oli kengät jalassa! Toisen irrottaminen olikin sitten hankalampaa, kun ei oikein meinannut koira olla paikoillaan. Kyllä se sitten saatiin onnistuneesti irti.  
   Kun punkki operaatio oli suoritettu piti saada vähän jotain ruokaa. Tarkoitus oli käydä
Guattrossa syömässä, mutta sehän olikin tyytyväisenä lomalla. Hyvinkäälle tai Järvenpäähän oltaisiin muuten voitukkin mennä, mutta nälkä alkoi olla jo siinä pisteessä, että piti saada ruokaa ja äkkiä. Jouduttiin tyytymään pakastepitsaan, vaikka onhan sekin ihan todella hyvää. Jälkiruuaksi Pingviinin appelsiini kola jäätelöt. Oli aika eksoottisen makuista, mutta todella hyvää.

   Nii, ja kateltii siinä muutama leffa ja käytii välillä koiruuden kanssa lenkillä ja taas leffaa. Illalla siis yöllä lähettii vähä ajelemaan. Tutustuttiin Jokelalaiseen yöelämään. Vallotettiin bussipysäkki baarin läheltä ja tarkkailtiin känniläisiä. Eihän siellä mitään tapahtunu, joten puhuttiin kaikkee tyhmää ja äärimmäisen kehittävää. 
    Eli meillä ole erittäin mielenkiintoinen päivä. 

Tänään olen sitten viettänyt yksin kotona syöden äiteen tekemää mansikkakakkua. Ainaki saa olla selvinpäin ku kukaan ei suostunu jumaa mun synttäreiden kunniaksi. Ei sillä, eihän niillä oo ees ikää kaikilla ainakaa. Eli hyvää synttäriä minulle! 

-Miia 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti