Ystäväni Joensuun läheltä pääsi nyt viimeviikon lauantaina meille tänne Hyvinkäälle. Oli kyllä mahtava nähdä taas pitkästä aikaa. Pitkä välimatka tuottaa joskus hieman ongelmia. Näemme silleen aina kesäsin, jolloin toinen tulee toisen luokse. Vaikka näemme harvoin, niin tiedämme kyllä mitä toiselle kuuluu. Hieman viiveellä, mutta kuitenkin. Lähettelemme vieläkin perinteisiä paperi kirjeitä. Suosittelen muillekkin, se on paljon hauskempaa kuin koneen välityksellä.
Mitään erityisen erikoista ei tehty, mutta tässä hieman tietoa viikonvaihteen tapahtumista. Lauantai meni höllötellessä, mutta sunnuntaina suunta kohti Helsinkiä. Käytiin katsastamassa finnkinon uutuusleffa After earth. Aluksi oli tarkoitus mennä tennispalatsiin, mutta siinä kun seikkailtiin jotain, niin ei oikein ehditty. Tai ehkä oltaisi ehittykki, mutta jonot oli sen verta pitkät, ja leffan alkuun oli sellaset 5 min. Päätettiin suosiolla mennä Kinopalatsiin katsomaan, jos sinne pääsisi helpommin. Käytii lunastaa liput, ja mietittii, jos jotai naposteltavaa. Finnkinossa kaikki oli törkeen ylihinnoteltuu, joten ajatus oli nopee käydä viereisessä K-kaupassa, mutta se oli tietenkin kiinni. No, piti sitten ostaa teatterilta, ja hötkyillä jonossa että ehittiin sisään. Opimmeko tästä jotain? Nääh... Ei kannata ikinä tehdä mitään ajoissa niin, ettei tarvitsisi hötkyillä ja juosta ympäri helsinkiä.
Kaiken tämän stressin, jälkeen päästiin lopulta onnellisesti katsomaan leffaa. Ja pakko sanoa, että oli kyllä hieno leffa. Aluksi ehkä hieman pelättiin, että toivottavasti ei ole liian toimintapainoitteinen. Mutta ei ollut, sai itsekkin hieman hengähtää kohtausten välillä. Loppu oli kieltämättä melkoisen ennalta-arvattava. Kukaan tärkeä ei kuollut ja kaikki päättyi hyvin. Mietimme kuitenkin, että ei se olisi voinutkaan päättyä toisin.
Maanantaina oli myös hyvä päivä. Päivällä käytiin vähän pyörähtämässä hyvinkään keskustassa. Ensin kirjastossa, ja sitten vielä naapuriin suureen Willaan. Mitään ei ollut tarkoitus ostaa, Enni vain halusi kiertää sen. No, Tigerissa haksahdimme väärälle tielle. Tuli törsättyä. Paha juttu. Ostin sellaiset siniset sulkakorvikset ja vihreät feikki Ray Banin arskat. Mutku ne oli nii halvat ni oli pakko.
Vielä kirppis kierros, mutta hitto vie ku rupes satamaan. Ei silloin voi lähteä pyöräilemään, vielä kun matkaa on sellaiset 3 km. Pyörähdettiin vielä Hitomissa ihailemassa suomalaisia käsityö unelmia. Kaiken laisia keramiikka, lasi ja metalli koruja, kippoja, sekä saippuoita ja kynttilöitä. Ja tietenkin kaakaolle odottamaan sateen loppumista. Juuri kun saimme kaakaot sadekkin loppui. Sellaista se elämä on.
Illalla vielä tallille ja maastoon ratsastamaan. Oli kyllä mielenkiintoinen ja ihana kokemus. Tuo oli ensimmäinen kerta kun kävin maastossa tuolla. Oli kyllä hyvät maastot, oli hienon näköistä. Vesiestekkin sieltä löyty, ehkä joku 10m pitkä kahluu allas. Oli niin rentouttavaa vain laukata pitkin sateesta kosteita sorateitä keskellä metsää ja väistellä tien ylle kurottavia oksia. Vielä kun hevosenani oli tallin suurin hevonen, Vaari nimeltään.
Kovin hauskaa ei ollut siinä vaiheessa, kun piti mennä laitumen ohi, jossa oli pari hevosta vieressä. Vaari ilmeisesti oli sitä mieltä, että hänenkin pitäisi päästä sinne kavereiden kanssa. Se ei tuntunut, että kohta se sinkasee johonki, se vaa ei oikein enää tienny kui pitäis kävellä. Vähä yritin pidättää sitä, ni sitte se heti heitti takapään ojaan ja meni ihan puhdasta pohkeenväistöä. Se vaa, että ku oltiin siellä olassa. Opettaja vaa huus, että Vaarille ohjaa ja ratsasta eteen pohkeella. Mie tein työtä käskettyä, vaikka vähä meinasin, ettei se voi mitenkää helpottaa tilannetta. Mutta ihme ja kumma se oikeesti autto. Ainaki hetkeks, kunnes Vaari lähti ravaamaan. Se oli kyl sellasta letkeetä, mut multa lähti jalustimet, ku ne oli hupsistarallaa vähä liia pitkät. Taas ku yritin pidättää ni mentii pohkeenväistöä ravissa ja siellä ojassa. Mie päätin vaa yrittää pysyä siellä selässä olispa askellaji mikä hyvänsä, ku ei se kuitenkaa kovaa menny. Vaari ei oo koskaan tunnilla tuntunu yhtä rennolta ja hyväliikkeiseltä. Sitte se siirty tosi hiljaseen laukkaan. Onneks pian päästin ohi siit laitumelta, ni saatiin ratsastaa taas rennosti. Loppu maasto meniki sitte tosi hyvin, vaikka tultiinki samaa reittiä takaisin. Onneksi ne laiduntajat ei olleet siinä kulmassa enää.
Täänään jouduttiin herää sitten tosi aikasin, että Enni ehti junaan. Okei, no ei me niin kauheen aikasin herätty, mut ku vertaa siihen monelta mä oikeesti nukahin. Vähä jäi vähäseks unet, mutta kyllä se siitä sitten.
-Miia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti