Eli Bongasin tämän kirjan helsinginsanomista tossa joskus viikko pari sitte. En lukenut koko juttua, enkä nyt tarkalleen edes muista mitä siinä kerrottiin. Heh, ei ehkä kannattais kertoa asioita, joista ei oo täysin varma. Mutta jokatapauksessa innostuin siitä, että Johanna Sinisalo toi suomen tarustosta peikon tähän päivään. Ja loi samalla vaihtoehtoisen historian.
Ammattilais valokuvaaja Mikael löytää taloyhtiönsä roskiksen luota huonokuntoisen peikon poikasen. »Se oli kauneinta, mitä olin koskaan nähnyt. Tiesin heti, että haluan sen.» Mikael vie hintelän, hehkuvan punasilmäisen, pikimustan olennon huoneistoonsa. Olento saa jäädä Mikaelin kotiin - mutta ''vain kunnes se selviää omillaan luonnossa.'' Kuitenkin jo alusta asti Mikael tuntee outoa vetovoimaa peikkoa kohtaan.
Mikael alkaa selvittämään faktoja peikoista. Lähinnä hän haluaa tietää, mitä peikot syövät. Mikael kokeilee kaikkea: kalaa, kissanruokaa, viiriäisen munia, mutta Pessi ei ole niistä kiinnostunut. Syömättömyys ei ole ainoa ongelma. Pessi on aneeminen eikä liiku mihinkään, sen karva on kiillotonta ja sitä lähtee tukoittain. Mikael ei voi paljastaa peikkoa kenellekkään, sehän vietäisiin häneltä.
Mikael yrittää vangita luonnon, mutta huomaa pian olevansa itse sen vankina.
Ennen päivänlaskua ei voi on voittanut Finlandia -palkinnon vuonna 2000, sekä kansainvälisen James Tiptree Jr -palkinnon. Lisäksi se on käännetty yli kymmenelle kielelle.
Alussa ensimmäisten 100:n sivun aikana ihmettelin, kuinka on mahdollista, että kirja on saanut niin suuren suosion. Omasta mielestäni se oli erittäin hämmentävää ja vaikeastikuettavaa. Eniten häiritsi se kuinka tarina eteni eri henkilöiden näkökulmasta. Eihän siinä oikeasti mitään vaikeata olisi pitänyt olla, olihan jokaisen kappaleen alussa sen henkilön nimi, jonka näkökulmasta asia esitetiin.
Toinen ehkä vielä häiritsevämpi juttu oli aluksi, kun joka toinen kappale oli katkelma peikoista: Uutisista, kirjoista ja tarinoista. Ongelmallisinta oli kun osa niistä oli todella vanhaa suomea, eli todella vaikea lukuista. Mutta lopussa nämä asiat eivät enään häirinneet ollenkaan, ainakaan kovasti, ja kirja tempasi mukaan kiehtovaan maailmaansa. Maailmaan, jossa peikot ovat tieteellisesti todistettu vuonna 1909, mutta niistä on äärimmäisen vähän havaintoja.
Henkiöitä on vain muutama, mutta sitäkin tarkemmin mietitty. Henkilöistä ei kerrota erityisen yksityiskohtaisesti, mitä nyt pieniä huomioita, jolloin lukijalle jää tilaa omille ajatuksille. Kirjassa ollaan keskitytty tiettyihin piirteisiin, jotka ovat merkityksellisiä. Kuten päähenkilö Mikael tunnetaan yleisesti Enkelinä kauniin ulkomuotonsa ansiosta; hänellä on huomattavan vaaleat kiharat hiukset ja suuret siniset silmät.
Lukunäyte:
Miksi ne ovat täällä?
Miksi ne olivat - taruista ja saduista päätellen paljonkin - ihmisten kanssa tekemisissä juuri siihen aikaan kun asutus alkoi toden teolla levitä korpimaille? Sitten, uuden ajan alkaessa, ne kutistuivat myyteiksi ja legendoiksi. Vielä virallisen löytymisensä jälkeenkin ne ovat pysyteleet hiljaa. Mutta nyt on jokin samanlainen murros tapahtumassa kuin silloin, kun ihminen ensikertaa koetti työntää peikot pois niiden omilta alueilta.
Se on tapahtumassa.
Ne tulevat takaisin ja alkavat pyrkiä samaan kuin siihen aikaan josta sadut kertovat: tarinat peikoista, jotka pitivät majaa aivan ihmisasutusten lähellä, kävivät kauppaa ihmisten kanssa ja harrastivat kulttuurivaihtoa soluttamalla omia poikasiaan ihmisten talouksiin...
Ne tulevat takaisin ja roskalaatikot ja kaatopaikat ovat niiden uusia uhrikiviä.
Ne ovat tulossa, koska niiden on pakko.
-Miia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti