Eikä! Kuka nyt takois mun päähän, että tarkista jo kirjastossa, onko lainaamasi kirja sarja vai ei. Lainattuani tämän, tajusin parituntia kotiin päästyäni, että jes, tämähän on viisi osaisen sarjan ensimmäinen osa. Näin se luku lista vain pitenee ja pitenee. Onneksi näin kesällä on reilusti aikaa. Se vain, että haluaisin päätökseen kaikki muutkin keskeneräiset sarjat. Ainakaan ei lukeminen lopu kesken. Kunhan haluamani kirjat joskus olisi kirjastossa. Pitäisi varmaan harkita varaamista. Se tosin maksaa melkein euron. Voi kamala, ku on kyllä kallista. Mietin tässä, että onko edes kauhean montaa kirjaa, jotka eivät ole osa jotain sarjaa?
Mitä jos kuulisit olevasi Olympoksen jumalan puoliverinen jälkeläinen? Percy Jacksonin elämästä on leikki kaukana, kun antiikin jumalat, sankarit ja hirviöt muuttuvat todeksi... Se mitä newyorkilaiselle Percy Jacksonille tapahtuu kesken luokkaretken, on jotain ihan pimeää. Hän saa kannoilleen Kreikan mytologian pelottavimman hirviön ja päätyy Puoliveristen leirille, jossa häntä odottaa suuri tehtävä. Percyllä on kymmenen päivää aikaa etsiä ylijumala Zeuksen mestarisalama ja estää ihmiskunnan tuhoisin sota. Ilman itsepäistä Annabethia ja satyyri Groveria Percyllä ei ole toivoa. Sillä yksikään etsijä ei ole palannut elävänä retkeltään.
Percy Jackson on maailmalla jo megaluokan ilmiö, palkittu myynti- ja arvostelumenestys.
Kirja oli kieltämättä oikein hyvä, vaikkakin välillä hieman ennalta-arvattava ja lastenkirjamaisesti kirjoitettu. Okei, se on lastenkirja lasten fantasia osastolta. Pitkään mietin kirjastossa, että lainatakko vai eikö lainata, ja päädyin lainaamaan. Enkä kadu, vaikka en mitään järjetöntä vau elämystä saanutkaan. Muutamat juonenkäänteet olivat melko mielenkiintoisia ja yllätyksellisiä. Vaikkakin niihin jollain tavalla osasi jo varautua, mm. ennustuksen ansiosta. Luultavasti tulen lukemaan seuraavatkin osat, sen verran jäi kuitenkin kiinnostamaan mitä seuraavaksi tapahtuu.
Mielestäni on äärimmäisen turhauttavaa, ainakin yleensä, lukea seikkailuista. Koska sitä kyllä tietää, että jos päähenkilö, jonka näkökulmasta kirja on kirjoitettu, joutuu hengenvaaraan, hän ei siltikään kuole. Hän selviää vaikka hänet melkein paistetaan hengiltä, sillä tarinan on jatkuttava. Kukaan ei silloin voisi astua päähenkilön saappaisiin ja jatkaa tehtävää.
Tuollainen ajattelu pitää vain unohtaa, ja olla mukana jännittämässä, miten tilanne ratkeaa. Se on yleensä todella vaikeaa.
Mutta roolihenkilöihin osaan kyllä samaistua, juuri niin kuin kirjailija on ajatellut. Ainakin luulen niin. Tässä kirjassa esiintyvä Gabe, Percyn isäpuoli, nostatti joka kerta niskavillat pystyyn. Sen verran raivostuttavaksi hänet oli onnistuttu kuvaamaan, perus vaimoa hakkaava juntti, joka litkii kaljaa kiúin vasikka maitoa, ja joka löyhkää sikarille. Ei nyt heti tule mieleen, kirjaa jossa olisi onnistuttu herättämään niin suuri ärsyynnys jotain tiettyä henkilöä kohtaan. Vieläpä niinkin pienessä roolissa, joka esiintyy vain muutaman kerran lyhyesti.
Lukunäyte:
Olimme maantiellä, paikassa jota ei olisi tullut edes huomanneeksi, ellei bussi olisi hajonnut. Sillä puolen tietä, jossa me olimme, oli vain vaahteroita ja autoista heiteltyjä roskia. Toisella puolen, iltapäiväauringossa lämminneen neljän asfalttikaistan takana, oli vanhanaikainen hedelmäkoju.
Myytävänä olevat hedelmät näyttivät tosi meheviltä. Siellä oli laatikoita kukkuroillaan verenpunaisia kirsikoita ja omenoita, saksanpähkinöitä ja aprikooseja, ja lisäksi siideripulloja jäillä täytetyssä leijonantassusoikossa. Asiakkaita ei ollut ainuttakaan, paikalla oli vain kolme vanhaa naista, jotka istuivat keinutuoleissa vaahteran alla varjossa ja kutoivat villasukkia. Ne olivat niin isoja, etten ollut koskaan nähnyt sellaisia.
Ne olivat villapaidan kokoisia. Oikealla istuva muori kutoi toista sukkaa, vasemmalla istuva toista. Keskellä istuva muori piteli sylissään valtavaa koria, jossa oli sähkönsinistä lankaa.
Kaikki kolme näyttivät ikivanhoilta. Heidän kalpeat kasvonsa olivat kurttuiset kuin pilaantuneen persikan kuori, he olivat sitoneet harmaat hiuksensa niskaan valkoisella huivilla ja heidän luisevat käsivartensa törröttivät vitivalkoisten puuvillamekkojen hihoista.
Omituisinta oli, että he tuntuivat katsovan suoraan minuun.
Minä vilkaisin Groveriin sanoakseni asiasta ja huomasin hänen valahtaneen kalmankalpeaksi. Hänen nenänsä nytkähteli.
''Grover?'' minä sanoin. ''Kuule...''
''Älä vain sano, että he katsovat sinuun. Vaan taitavatpa katsoa.''
''Kyllä vain. Eikö olekkin kumma? Luuletko, että nuo sukat ovat sopivan kokoiset minulle?''
''Ei naurata, Percy. Ei naurata ollenkaan.''
Keskimmäinen muori otti korista jättisakset, kullan ja hopean väriset pitkäteräiset, kuin pensassakset. Kuulin kun Grover haukkasi henkeään.
''Nyt mentiin takaisin bussiin'', hän sanoi. ''Tule!''
Koko Percy Jackson -sarja: Salamavaras
Hirviöidenmeri
Titaanien kirous
Labyrinttitaistelu
Jumalten sota
-Miia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti