liikunnan vaara

Huh huh. Mukavaa tälläiselle sohvaperunalle mennä yksikseen kuntosalikurssille, ja kuvitella olevansa toosi vahva habamies. Ei se sitten ihan niin helppoa ollutkaan. Ensinnäkin olen ainoa tyttö koko kurssilla ja lähes kaikki jätkät käyvät vapaa-ajallakin salilla ainakin 2 kertaa viikossa. Siellä ne vetää 50kg painoilla ku meikä hyvä, että jaksan 5kg liikuttaa. Okei, olisko vähän liiottelun makua mun heikkouden suhteen, mutta siltä se tosissaan tuntuu. 
   Mutta mikäs siinä, meikä siellä sitten yrittää ainoona tyttönä tehä niitä liikkeitä kuin mikäkin huippu-urheilija. ja vielä kun ei todellakaan voi hyväksyä omaa heikkoutta verrattuna jätkiin, niin pitää väkisin yrittää tehdä liian painavilla painoilla. Pitää ahnehtia siinä toivossa, että lihakset kasvais nopeammin. Siitähän kärsii sitten koko kroppa. Varsinkin eilen kun päästiin viimein tekemään kunnolla, ni meikä laittaa niin paljon ku jaksan ja opettaja tulee vähentämään painoa, todetessaan sen olevan liikaa vielä näin aluksi. Piti sitten kuitenkin, sääntöjä uhmaten rehkiä liikaa ja paikathan siinä kuoli. Hyvä, että viimeisiä liikkeitä pystyin tekemään edes pienimmillä painoilla, kun pohkeet ja reidet ihan turtana. Pelkäsin, että kohta lähtee jalat alta kun vain seisoo. Ja mikä parasta, sain vielä kävellä kurssin jälkeen asemalle sellaiset reilu 2km. Ei se normaalitilanteessa olisi mitenkään paha, mutta ku se sattui. Kidutusta ja kenen vika? Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.
   No, entäs tänään? Ai voimasana. Ei ollut todellista kuinka paljon mun alkoihin ja yläselkään sattu. Aivan kamalaa. Hyvä, että pääsin ylös sängystä. Kyykistyminen, istuutuminen ja nouseminen sattuu, mutta ehkä se siitä vielä joskus. Vielä koittaa aika, jolloin voin rehkiä noiden painojen kanssa ilman totaalista lihaskuolemaa. Ehkä. 
   Niin ja mitä vielä? Meikä ajatteli vielä muutama kuukausi takaperin, että tämä tyttö menee armeijaan. Uhhuh. Sen päivän haluaisin nähkä, mutta näillä lihaksillako? Nythän olen mukavasti niitä kasvattamassa, mutta mahtaakohan riittää? Taidan vielä hetken miettiä, että mihinköhän olen taas itseäni tunkemassa. Kuntosalikurssi ei nimittäin arvatenkaan ole mitään armeijaan verrattuna. Haluaisin kyllä päästä näyttämään itselleni ja faijalleni, että musta on siihen. Faija nimittäin nauroi kun lipsautin suunnitelmani. Ei siis ollut mitenkään tarkoitus kertoa, mutten voinut muutakaan kun hän alkoi kyselemään mitä teen koulun jälkeen. Että armejaanko seuraavaksi? Äidille en ole vielä mitään edes vihjannut. Eikä ehkä ihan heti taas kannata. 

Huomenna ois Riihimäen nuorisoteatterilla koe-esiintyminen klo 12. Ainakin mä luulen ja toivon, että se on kaikille avoin. Aloin tässä meinaan kelaamaan, että koskikohan se iloitus niiden kotisivuilla vain omaa porukkaa. Ainakin ilmoituksessa sanottiin, että:

''Tervetuloa ensi kesän kesäteatterin casting-tilaisuuteen kaikki noin 15 vuotiaat ja vanhemmat!'' Joten kyllähän tuon luulisi oikeasti tarkoittavan kaikkia. Noooh, huomennahan sen sitten näkee, että päästetäänkö mua edes sisälle. Eipä sillä, että jääkö mulle oikeesti ees aikaa olla mukana jos pääsen duuniin sinne PerformanceSirkukseen... Mutta parempihan se on nyt avata mahdollisimman monta ovea, ettei tilaisuus mene ohi suun. Sitte voi vaan sanoa: ''Maailma edessä avoinna, elä!'' niinkuin jossain biisissä muistaakseni sanottiin. Älä vain kysy missä, mutta kerro ihmeessä jos tiedät.

-Miia