Kesäduunia metsästän. Tahdon saada hauskan.

Voihan huoh, huonolta näyttää. Kesäduunia pitäisi saada, jostain sellainen repäistävä. Ensin olin aivan innoissani hakemassa duunia teattereista ja kaiken maailman sirkuksista. Se olisi ollut suurin haaveeni, kiertää teatterin kanssa ympäri ämpäri suomea. Mutta ei, hieman olin myöhässä niiden suhteen tai aivan liian aikaisessa. Aikaisessa, koska pitäisi olla 18 ja oltava ajokortti, mutta kun kortista ole tietoakaan. Myöhässä sillä kaikki paikat on jo täytetty ja kaikkea muuta kummallista selitystä sain kuulla. Sen ajatuksen sain hylätä viimeistään tänään kun ainoa, joka oli edes harkinnut palkkaamista, laittoi tekstiviestillä, että eivät ota ketään kesätöihin. Olisihan sinne kaapelitehtaalle ollut vaikea kulkea. 
   Sitten ei muutakuin uutta suunnitelmaa kehittämään kun jokainen teatteri ja sirkus oli käyty läpi. Nyt tänään on lähtenyt sähköpostilla hakemusta vaatekauppoihin, Tiimariinkin laitoin viestiä ja pukuvuokraamoon. Enään en tälle päivälle jaksa etsiä ensimmäistäkään sähköpostiosoitetta enkä erityisemmin innostu ääni käheänä soittamaan, niille joille en s-postia löytänyt. Jos nyt taas odottaa muutaman päivän vastauksia ja sitten kun kieltävää tulloo, ni sitten uutta hakemusta lähtemään. Sitten viimeisenä oljenkortena toistaiseksi mielessä, jos en vaateliikkeisiin pääse, on aivan tavallinen siwan kassa. Mikäs siinä valittamaan, meikä tarvii duunia ja sellaisen minä myöskin saan. Toivoa sopii. 

Eikä meträstäminen duuninhakuun lopu. Vielä pitäisi jostain kiven alta löytää vaaleanruskeata pellavaa, joka ei kutita haaremihousuihin ja niihin samaisiin housuihin pitäisi löytää simpukka napit. Oikein ei tunnu löytyvän ainakaan hyvinkään kaupoista. Ehkä ne jostain löytyy, sillä nyt ei tahdota tehdä kompromisseja. Sellaiset olen suunnitellut tekeväni ja sellaiset teen. Piste.

 

Tälläiset napit haluan, taitaa joutua tilaamaan, kun ei mistään muualta löydy. Kankaasta en kanssa tiedä muuta kuin, että sen on oltava vaaleanruskeaa pellavaa. Mistä sitä löytyy? Se on asia erikseen.

hiihtoloman kuulumiset

Viikko 8 oli täällä eteläsuomessa hiihtoloma, meillä oli ilokseni jo edellisen viikon perjantai vapaana. Loma tuli ja meni ja takaisin piti koulun penkille palata. Lomalla en saanut oikein mitään erityistä aikaiseksi. Aluksi vietin pitkää viikonloppua koneen kaverina ja tein ehkä jotain muutakin yhtä hyödyllistä.
   Torstaina tapahtui muutos, kun pakkasimme peugeutimme ja suuntasimme kolmistaan kohti joensuuta. Lähes joka loma pyrimme aina pääsemään sinne tuttumme luokse maalle. Siellä meitä odottamassa oli 3 aivan ihanaa hevosta, 2 koiraa, lukuisia lehmiä, ja taisi siellä pari ihmistäkin olla. Ja juuri nuo 3 hevosta ovat saaneet minut aina kaipaamaan sinne takaisin. Torstaina kuitenkaan vielä en päässyt häiriköimään rakkaitani, sillä kello oli jo niin paljon ja aurinko laskenut mailleen taas noustakseen uudelleen.
   Perjantaina herättyäni ja syötyäni aamupalan lähdimme Sarin kanssa sellaiseen käsityöpiiriin, johon otin mukaan oman neulomukseni: karkkivärjätyt kirjoneulelapaset, joista lisää myöhemmin. Siellä piirissä sitten kaikki tekivät vähän mitä nyt lystäsivät, kuten tämä aivan ihana kissin poikanen, joka olisi tahtonut lankani syödä. Anteeksi aivan kamalasti kuvan laadusta, mutta parempaakaan ei ole tarjota.
 

 Piirin jälkeen matka jatkui porukalla kohti kaupunkia, tarkoituksena vähän kierrellä kirppareilla ja kaupoilla. Ja ui ui, ku löysin ihanan arkun. Jossain kaupassa oli kaikki tuotteet -50%, jolloin hintaa arkulle jäi hieman alle 40€.  Aika makee. Siitä tuli lankojeni uusi koti, ja jo oli aikakin. Aikaisemmin lankani asustivat banaani laatikossa, joten oikeastaan mikä tahansa on parannus siihen nähden.

 Mutta kaupoillapas menikin sitten hieman suunniteltua kauemmin. Takaisin Sarille ajaessa tuillotin taivaanrantaan laskeutuvaa aurinkoa, ja ajattelin, älä laske aurinko.

Sinne se kuitenkin laski ennen kuin tallille pääsin, joten ei menty vieläkään ratsastamaan.

Sitten tuli lauantai, ja jee pääsin ratsastamaan. Tässä muutama oikein hieno puhelimella otettu kuva polleista, rakkaista. 

Iso Håki reunimmaisena vasemmalla, mamma eli Carita ja Leksa muru oikealla. <3

 

Hokkus pokkus sentään.

Mun muru, pikku Leksa 21-v.

Sunnuntaina koitti aika lähteä takaisin kohti etelää, mutta vielä ennen lähtöä oli aikaa käydä pienellä lenkillä. Ensimmäistä kertaa ikinä pääsin Håken selkään. Ja hui ku se oli korkea. Tarkoituksena oli tehdä ihan rauhallinen lenkki, mutta koirat olivat hieman eri mieltä tai oikeastaan vain Taru.

   Koira lähti kotiin tullessa ajamaan Håkea heti kun nostimme ravin ja sitten tätä tyttöä vietiin kuin märkää rättiä. Poika lähti laukkaamaan, enkä minä voinut muuta kuin roikkua kyydissä ja yrittää karjua koiraa lopettamaan. Onneksi ei tuo kauaa juossut, eikä edes niin kovaa kuin olisi ehkä päässyt. Tämä lyhyt kohtaus koettiin 3 kertaa. Että sellainen mukavan rauhallinen lenkki. Mikäs siinä. 

   

pitsisukat

Tänään tuli täyteen 1000 vierailijaa blogiini. Heh. Eihän tuo mitään oikeasti ehkä kerro blogini suosiosta, mutta kyllä se mieltä lämmitti. Ei sen niin väliä, ovatko kaikki vierailijat olleet vain vahingossa sivuilleni eksyneitä. Ehkä joku heistäkin on innostunut jostain postauksestani. Harmillisena tosiasiana on nyt kuitenkin mainittava, että blogiani seuraa vain 1 ihminen. Ei siis kovin suurta suosiota ole tullut, kun tuo yksi on vielä luokkakaverini. Mikäs siinä, enhä minä vielä kovin kauaa ole edes kirjoitellut 20.11.2012 oli Sanojensirottajan syntymäpäivä. Ehkä tästä vielä noustaan ja saadaan enemmän lukioita? Sen ainakin voin sanoa, että täällä saatte lukea jatkossakin elämästäni: teatterista, käsitöistä, muista löpinöistä ja tietenkin kirjoista jonkin verran. 

Tälläiset pitsisukat sain eilen valmiiksi.

Lanka: Novita, Nalle aloe vera+jojoba, keltainen 268

Puikot: 3,0

Pitsikuvio: Suuri käsityökirja

Tee näin:

Luo 56 silmukkaa ja jaa ne tasan neljälle puilolle, 14 kullekkin. Tee 2oikein 2nurin resoria 8 kierrosta.

Aloita pitsikuvio: 

1.krs. *lk, 1o kiert, lk, yliv.kav, 5o*

2.krs. *3o, yliv.kav, 4o*

3.krs. *lk, 1o kiert, lk, 3o* 

4.krs. *5o yliv.kav, 2o*

5.krs. *1o kiert, lk, 4o, yliv.kav, 1o, lk.*

6.krs. *6o, 2o yht, 1o*

7.krs. *5o, 2o yht, lk, 1o kiert, lk.*

8.krs. *4o, 2o yht, 3o*

9.krs. *3o, 2o yht, 2o, lk, 1o kiert, lk.*

10.krs. *2o, 2o yht, 5o*

11.krs. *lk, 1o, 2o yht, 4o, lk, 1o kiert.*

12.krs. *1o, 2o yht. 6o*

Toista kerroksia 1-12 haluamasi määrän, itse tein 4 toistoa.

(jos tuosta jotain selvää saa.^)

Aloita kantatilkku neulomalla 1. puikon s:t 4.puikolle (=28s.) Jätä muut silmukat odottamaan. Käännä työ, nosta 1.s neulomatta ja neulo muut s:t nurin. Käännä työ, *nosta 1s neulomatta, neulo 1s oikein*, toista *_* vielä 13 kertaa. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 15 kertaa (=30 krs.).

Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapään kavennukset: jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aijemmin. Neulo työn oikeasta reunasta kunnes toisessa reunassa on jäljellä 10 silmukkaa. Tee yliveto kavennus ja käännä työ. Nosta 1.s neulomatta, neulo 8s nurin ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1.s neulomatta, neulo kunnes on jäljelä 9s, tee yliveto kavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän s:t pysyvät samana eli 10 s. Kun sivus:t loppuvat, jaa kantalapun s:t 2 puikolle (5,5).

Poimi sitten vapaalle puilolle kantalapun vasemmasta reunasta 16 s. Neulo poimitut s:t kiertäen oikein 1. puikolle. Neulo 2. ja 3. puikon silmukat pitsineuleena. Poimi kantalapun oikeasta reunasta 16 s ja neulo poimitut s:t kiertäen oikein 4. puikolle. Jatka 2. ja 3. puikolla pitsineuletta ja 1. ja 4. puikolla sileää ja tee kiilakavennukset: neulo 1. puikon lopussa 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja 4. puikon 2 ensimmäistä s ylivetäen oikei yhteen. Neulo kavennukset joka toinen kierros. Kun kaikilla puikoilla on 14 s lopeta kavennukset. Jatka kunnes pikkuvarvas peittyy (5xpitsikuvio) 

Jaa silmukat tasan kaikille puikoille ja neulo sileää kaikilla puikoilla. Aloita sitten kärkikavennukset: neulo 1. ja 3. puikon lopussa 2 s oikein yhteen, ja 2. ja 4. puikon alussa ylivetokavennus. Tee kavennukset kuten edellä joka 2.krs kunnes puikoilla on 7 s. Tee sen jälkeen kavennukset joka krs:lla. Kun jäljellä on 8 s, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.

suunnitelmia, suunnitelmia

Mitäs sitä tässä jaksossa tekisi? Alunperin oli ajatuksena, että tekisin kuningattaren puvun Lumikkiin, mutta sitten tuli mutka matkaan. Meijän pitää nyt tässä jaksossa tunkea joku muotoilu työhön. Argh. Miten kuningattaren pukuun, jonka kuuluisi olla muodoton, voisi muotoilla mitenkään päin? Siinäpä vasta pulma. Eilen kerrottiin, että kaikki vaatteet yritetään saada tepupilta lainaan. Nyt joku kelaa, että mitäs te sieltä lainaatte. Sanotaan vaikka, että Sisarella on vähän suhteita sinne. Tälläviikolla saadaan tietää, mitä sieltä saadaan ja mitä pitää tehdä. Voi kumpa saisimme kaiken sieltä, sillä jos nyt totta puhutaan, ei huvittaisi tehdä mitään ylimääräistä koulussa. Vielä kun tänään saatiin tietää kauluspaita näytöstä. Mä en vaan taho, ja joo kuulostampa ammattimaiselta puvustajalta. Nooh, sellaista se elämä välillä on. 
   Nyt sitten aloin suunnitella jotain itselleni. Kesä mielessä on hyvä suunnitella haaremihousuja ja jotenkin muotoiltua paitaa. Mutta millaista? Siinä iskee taas pahaan paikkaan, kun tahtoo kaikkea, mutta sitten ei kuitenkaan. Ristiriitaiset tunteet koko projektin takia. Nyt taitaa vaan jostain käsittämättömästä syystä painaa joku stressi päälle, kun mikään ei kelpaa. Vielä kun tuntuu jo valmiiksi ainakin tänään, että ei siitä kuitenkaa tuu mitää. Mikä minua vaivaa? Onneks tässä tulee talviloma väliin ja sitten pitäisi olla malli valmiina. Ehkä silloin saan ajatukset kasaan ja asenteen kohdalleen. Asiaa ei tosin auta pienoinen identiteetti -kriisi. Mistä lie senkin olen kaivanut murheekseni. 
   Mutta jos nyt jotain ajatuksia osaisin tähän kertoa liittyen lähinnä niihin haaremihousuihin. Housujen ajattelin olevan ehkä valkoiset. Kuulostaa pahalta likaantumisvaaran takia, mutta ne olisi kyllä hienot. Materiaali voisi olla mielellään pellavaa, kunhan se ei ole liian karheaa ja kutittavaa. Toisaalta myös löröfarkusta tehdyt voisivat olla jännät? Lahkeet olisivat kiinteät puoleen pohkeeseen asti, josta sitten lähtisivät reilusti levenemään. Taskut haluan, sillä suoraansanottuna inhoan housuja ilman taskuja. Minne silloin laitetaan puhelin ja avaimet ja muut sälät? Taskujen tyyppiä pitää vielä miettiä, samoin vyötärökaitaletta. Tekisiköhän napitus kiinnityksen? Vai perinteisemmän naruhärdellin. Resorista en oikein innostu. 
   Sittenhän niiden oletuksella valkoisten housujen kaveriksi sopisi jokin värillinen kivan rento, mutta mukavan kiinteä toppi/ t-paita. Ja oi, ku tahtoisin siihen jonkun hienon printin eteen. Sen toteutus kuitenkin hieman kärsii. Ainoa tapa tehdä itse jotain kuviota on perinteinen kankaanpainanta. Tai voisihan sitä leikkiä marmoroinnin kanssa? Siitä saisi ainakin mielenkiintoisen. Ja toki maalaaminenkin on mahdollista. Mun taiteellisilla lahjoilla kuitenkin pelkään lopputuloksen hienoutta. Niin, tämä selvitellään ajallaan. Mutta jokatapauksessa ajatus olisi, että housut ovat mahdollisimman neutraalit ja vaaleat ja paitaan tulisi värit. Paidan mallia en ole erityisemmin vielä ajatellut. On kuitenkin pidettävä mielessä, että siihen tulee se pelätty muotoilu. Onneksi ei tarvitse tehdä mitään turhan monimutkaista. Siihen paitaan pitää kehittää kyllä jotain tosi hienoa, ainakin jos housut ''normaalimmat''. Sen näkee sitten viimeistään talviloman jälkeen, että millaiset niistä nyt tulee. Ja ehtiikö ehkä tehemään jotain lisäksi? Mutta näihin ajatuksiin päätämme tältä kertaa.

-Miia 

terveiset riihimäeltä!

Elikkäs, tänään oli casting riihimäen nuorisoteatterilla näytelmään nimeltä Kaislikossa suhisee. Olin nähnyt heidän kotisivuilla ilmoituksen, jossa kerrottiin koe-esiintymisestä. Siitä tekstistä ymmärsin, että kaikki 15 vuotta ja yli ovat tervetulleita. Meikä sitten innostui ja meni tsiikaamaan paikan ja porukat.
   Ihan mukavaahan siellä oli, tehtiin harjoituksia, joita ei ole oikeastaan Sisaressa tehty. Mielenkiintoisin oli ehdottomasti liikeanalyysi tai jokin vastaava, jossa on siis tarkoituksena liikkua tiettyjen teemojen perusteella. Yksi teemoista oli virtaava, joka jaettiin vielä kahtia vapaaseen ja kahlittuun. Vapaassa liikuttiin rennosti soljuvasti kun taas kahlitussa liikkeet olivat kovia ja tarkkaan harkittuja. Lisäksi oli kiire ja ikuisuus, sekä raskaus ja keveys. Yksistään yksi teema oli helppo toteuttaa, mutta kun siihen yhdisti vielä toisen teeman, tekeminen vaikeutui. Ei mikään mitenkään äärettömän vaikea ollut, mutta kun piti yhdistää raskaus, kiire ja soljuvuus, piti olla erityisen hereillä lihaksiensa kanssa. Harjoite oli kuitenkin todella mielenkiintoinen juurikin ruumiillisuutensa ansiosta, ja aijon kertoa siitä huomisissa harjoituksissa ohjaajille. Sitä tehdessäni unohdin hetkellisesti jopa kipeät jalkani. 
   Lisäksi tehtiin hieman kummallisempia harjoitteita. Kuten, kuvittele että aina kun kantapääsi irtoaa maasta, kantapääsi kohdalle kasvaa kukka. Siis täh? Miten siihen kukkaan pitäisi reagoida? Miten se vaikuttaa mihinkään? En oikein päässyt siitä jyvälle, mutta eipäs siinä mitään, tein jotenkin. Mutta vielä paljon hämärämpi tehtävä oli kun istuttiin ja kuviteltiin takaliston alle kasvavan kukan. En tiedä, mistä se ohjaaja oli niitä repinyt, jostain koulusta ilmeisesti, mutta ainakaan minulle ei ihan auennut tehtävän idea. Ehkä olen vain niin mielikuvitukseton olento. 
   Vielä oli joitain harjoituksia, joita ollaan myös Sisaressa tehty. Yhteisen pelleily session jälkeen oli yksilöhaastattelu, jossa sitten ihmeteltiin sitä, että kun en kuulu riihimäen nuorisoteatteriin. Vähän siinä jo puhuttiin, että tämä casting olisi pääsääntöisesti jäsenille. Vielä ei kuitenkaan sanottu mitään, ettenkö pääsisi mukaan kesäteatteria tekemään. Noin niikuin vierailevana tähtenä. Sanottiin kuitenkin, että jäsenet ovat pääosassa. 
   Vielä kun oli yhteinen lopetus ja avattiin vähän aikatauluja, niin tuli hieman lisää mutkia minun osalleni. Harjoituksen olisivat nimittäin aina tiistaisin, jolloin minulla on ratsastus. Ja kun minä en voi siirtää tuntiani, koska kaikki tunnit ovat ihan täynnä. Siitä ei sitten tosin jauhettu yhtään sen enempää. Vielä kun esityksiä olisi lähes jokapäivä koko kesän, vain parin viikon loma jäisi heinä-elokuuhun. Jos saan duunia sieltä sirkuksesta niin minulle ei kyllä mitään aikaa jää vielä tuohon. Joten kyllä minä jo rehellisesti ajattelin jättää leikin kesken, vaikka kuinka hieno kokemus se olisikin ollut. Porukat ainakin vaikuttivat todella mukavilta ja hyviltä näyttelijöiltä näin niinkuin ohimennen mainittuna. Ajattelin vielä kuitenkin jättää tilanteen auki ja katsoa ensin, että saanko duunia. 
   Nyt sitten kun olin kävelemässä kotiin, niin minulle soitettiin. Heitä oli jäänyt kaihertamaan se, etten ole jäsen. He olivat sitä mieltä, että eivät voi ottaa tuntematonta ei jäsentä mukaan edes kesäksi. Hän kuitenkin sanoi, että jos haluan mukaan, voisin maksaa jäsenmaksun ja liittyä riihimäen nuorisoteatteriin. Ei kiitos. Sisaressa pääsen nyt tekemään täysin ilmaiseksi, sillä Jonttejen ja aikuisten ei tarvitse maksaa jäsenmaksua. Tämä projektio siis arvatenkin kaatui juuri siihen, mihin olin pelännytkin: en ole jäsen. Mutta ei se nyt ehkä maailmaa kaada. 

-Miia

liikunnan vaara

Huh huh. Mukavaa tälläiselle sohvaperunalle mennä yksikseen kuntosalikurssille, ja kuvitella olevansa toosi vahva habamies. Ei se sitten ihan niin helppoa ollutkaan. Ensinnäkin olen ainoa tyttö koko kurssilla ja lähes kaikki jätkät käyvät vapaa-ajallakin salilla ainakin 2 kertaa viikossa. Siellä ne vetää 50kg painoilla ku meikä hyvä, että jaksan 5kg liikuttaa. Okei, olisko vähän liiottelun makua mun heikkouden suhteen, mutta siltä se tosissaan tuntuu. 
   Mutta mikäs siinä, meikä siellä sitten yrittää ainoona tyttönä tehä niitä liikkeitä kuin mikäkin huippu-urheilija. ja vielä kun ei todellakaan voi hyväksyä omaa heikkoutta verrattuna jätkiin, niin pitää väkisin yrittää tehdä liian painavilla painoilla. Pitää ahnehtia siinä toivossa, että lihakset kasvais nopeammin. Siitähän kärsii sitten koko kroppa. Varsinkin eilen kun päästiin viimein tekemään kunnolla, ni meikä laittaa niin paljon ku jaksan ja opettaja tulee vähentämään painoa, todetessaan sen olevan liikaa vielä näin aluksi. Piti sitten kuitenkin, sääntöjä uhmaten rehkiä liikaa ja paikathan siinä kuoli. Hyvä, että viimeisiä liikkeitä pystyin tekemään edes pienimmillä painoilla, kun pohkeet ja reidet ihan turtana. Pelkäsin, että kohta lähtee jalat alta kun vain seisoo. Ja mikä parasta, sain vielä kävellä kurssin jälkeen asemalle sellaiset reilu 2km. Ei se normaalitilanteessa olisi mitenkään paha, mutta ku se sattui. Kidutusta ja kenen vika? Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.
   No, entäs tänään? Ai voimasana. Ei ollut todellista kuinka paljon mun alkoihin ja yläselkään sattu. Aivan kamalaa. Hyvä, että pääsin ylös sängystä. Kyykistyminen, istuutuminen ja nouseminen sattuu, mutta ehkä se siitä vielä joskus. Vielä koittaa aika, jolloin voin rehkiä noiden painojen kanssa ilman totaalista lihaskuolemaa. Ehkä. 
   Niin ja mitä vielä? Meikä ajatteli vielä muutama kuukausi takaperin, että tämä tyttö menee armeijaan. Uhhuh. Sen päivän haluaisin nähkä, mutta näillä lihaksillako? Nythän olen mukavasti niitä kasvattamassa, mutta mahtaakohan riittää? Taidan vielä hetken miettiä, että mihinköhän olen taas itseäni tunkemassa. Kuntosalikurssi ei nimittäin arvatenkaan ole mitään armeijaan verrattuna. Haluaisin kyllä päästä näyttämään itselleni ja faijalleni, että musta on siihen. Faija nimittäin nauroi kun lipsautin suunnitelmani. Ei siis ollut mitenkään tarkoitus kertoa, mutten voinut muutakaan kun hän alkoi kyselemään mitä teen koulun jälkeen. Että armejaanko seuraavaksi? Äidille en ole vielä mitään edes vihjannut. Eikä ehkä ihan heti taas kannata. 

Huomenna ois Riihimäen nuorisoteatterilla koe-esiintyminen klo 12. Ainakin mä luulen ja toivon, että se on kaikille avoin. Aloin tässä meinaan kelaamaan, että koskikohan se iloitus niiden kotisivuilla vain omaa porukkaa. Ainakin ilmoituksessa sanottiin, että:

''Tervetuloa ensi kesän kesäteatterin casting-tilaisuuteen kaikki noin 15 vuotiaat ja vanhemmat!'' Joten kyllähän tuon luulisi oikeasti tarkoittavan kaikkia. Noooh, huomennahan sen sitten näkee, että päästetäänkö mua edes sisälle. Eipä sillä, että jääkö mulle oikeesti ees aikaa olla mukana jos pääsen duuniin sinne PerformanceSirkukseen... Mutta parempihan se on nyt avata mahdollisimman monta ovea, ettei tilaisuus mene ohi suun. Sitte voi vaan sanoa: ''Maailma edessä avoinna, elä!'' niinkuin jossain biisissä muistaakseni sanottiin. Älä vain kysy missä, mutta kerro ihmeessä jos tiedät.

-Miia

haastattelu

Maanantaina oli viimeinen työpäivä kansallisteatterilla. Leivoimme äiteen kanssa ihanan karpalo hyytelökakun sen kunniaksi töihin vietäväksi. Minun piti ottaa siitä kuva ja laittaa tänne ohjeet ja sillai. Mutta kuka muisti? Aivan, ei kukaan. Siinä vaiheessa kun kakku oli jo kadonnut parempiin suihin muistin suunnitelmani, mutta minkäs teet. Ehkä taas joskus tsemppaan sen verran, että muistaisinkin kaikki mahtavat suunnitelmani.
   Työpäivän jälkeen matkani kulki kohti kaapelitehdasta. Sepäs olikin sitten mielenkiintoinen reissu. Ikinä en aikaisemmin ollut käynyt kaapelilla, ja vaikka kuinka olin katsonut reitin netistä niin taisinpa sitten kuitenkin eksyä suunnitellulta reitiltä. Ei siitä kuitenkaan mitään ongelmaa tullut, en joutunut kääntymään takaisin tai kysymään neuvoa keneltäkään. Puhelimeni tosin olisi halunnut hieman toisenlaisen lopputuloksen. Puhelimessani on sellainen kartta -sovellus, joka toimii navigaattorina. Kysyin siltä vielä jossain vaiheessa, että mistäköhän pitikään kääntyä. Ja hurumykket, puhelin neuvoi palaamaan takaisin ja kiertämään jostain äärettömän kaukaa, jolloin lisämatkaa olisi tullut 4,5km. Mietin vain, että ei hemmetissä, ja yritin tsiikata omia mahdollisia reittejä. 
   Kyllä sieltä lopulta jokin reitti löytyi ja pääsin jopa melko suoraan menemään kaapelille, mikä on melkoinen suoritus minun kaltaiselle maalaistollolle. (Ei millään pahalla siis muita kohtaan, jotka jotkut ehkä asutte vielä enemmän korvessa, kuin minä) Ja löysin mä siellä kahvioonki, jossa oltiin sovittu tapaavamme. Mietin, että mahtaakohan Vesa-Pettri tajuta, että meikä on se haastateltava. Kyllähän hän sieltä sitten löysi minut.
   Haastattelu meni oikein mukavasti, vaikka eipä kumpikaan oikein ollut miettinyt, mitä oikeasti voisin siellä sitten tehdä, jos siis saan sen duunin. Niin, en tainnutkaan kertoa, mistä oli kyse? Kyse oli siis PerformanceSirkuksesta, hain sinne pukijaksi tai miksi tahansa. Vesa-Pettri mietti, että mitä voisin tehdä, kun ei siellä ole niin paljoa puvustus juttua tiedossa. Kyseessa kun on kuitenkin pieni ammattilaisteatteri, johon kuuluu n. 10 jäsentä. Kesäksi ei edes ole tulossa mitään uutta projektia. 
   Pääsimme lopputulokseen, että saisin ainakin siivota varastot ja kehittää sinne jonkinmoista järjestystä. Lisäksi olisi hyvä kuvata kaikki vaatteet ja lavasteet ja ladata ne koneelle, jotta jatkossa olisi helppo tarkastella, mitä löytyy, ja mitä pitäisi hankkia uutta esitystä varten. Jotain pientä, mutta hyödyllistä. Samalla kun kävisin kaikki tavarat läpi, katsoisin tarvitsevatko ne huoltoa ja korjausta, niin sitten korjaisin ja huoltaisin ne. Vielä pienenä ekstrana Vesa-Petteri sano, että jos minulla pysyy vasara kädessä voisin korjailla lavasteita. 
   Työ olisi melko itsenäistä, mutta se kyllä passaa. Ei siellä kuitenkaan ehkä ihan yksin aina tarvitsisi olla, ja aina pystyisin soittamaan Vesalle. Vähän oli puhetta, että olisin töissä ainakin kuukauden, luultavasti 1,5. Se kuten monet muutkin asiat kuten palkka sovitaan tarkemmin sitten, jos minut todella palkataan. 
   Hakemuksessa olin kertonut olevani mukana TeatteriSisaren riveissä, joten Vesa-petteri halusi tietää siitä hieman lisää. Kerroin, että olemme nyt tekemässä Lumikkia. Vesa oli melko innoissaan tulossa katsomaan esityksen ainakin jos saan duunin. Ja ehkäpä hän ottaa kaikki muutkin mukaansa. Hieman paineita siis Lumikin tekemiseen. Mutta pienien paineiden asettaminen kaikille on ihan tervettä, jos yksistään esiintyminen ei riitä. 
   Jaa, milloinko minä saan sitten tietää, saanko sen paikan? 3. Maaliskuuta on joku kokous, johon miun pitäisi ehkä mennä sitten loppupuolella pyörähtämään ja esittäytymään. Vesa-Petteri ei siis päätä yksin niistä asioista. Joten silloin aikaisintaan saan tietää kohtalostani, mutta voi kyllä olla, että tieto tulee vasta myöhemmin. Mutta sitä odotellessa. 
   Haastattelusta jäi kyllä todella hyvä maku, Vesa vaikutti tosi mukavalta ja hän oikeasi oli kiinnostunt meikäläisen ajatuksista. Sen kanssa tulisi varmasti olemaan mukavaa tehdä töitä. Haastattelun jälkeen menimme yhtä matkaa keskustaan, ja maksoihan hän sitten meikäläisen metromatkankin. Matkalla juttelimme jotain elämästä. Todella syvällinen keskusteluhan siihen muutamaan minuuttiin mahtui, mutta mietittiin vielä jotain ihan työhön liittyvää. Ja jotenkin ajauduin kertomaan suhteestani faijaan. Siis mitä ihmettä? Ikinä ennen en ole pystynyt puhumaan aiheesta kenellekkään tuntemattomalle. Aihe liukui siihen kun Vesa kysyi jotain ajokortista ja kun kerroin, etten saa sitä koska äiti ei luvannut maksaa. Kerroin äidin olevan yksinhuoltaja ja sitten oltiinkin taas faijassa. Vesa suhtautui asiaan oikein mukavasti, ja sanoi, että kyllä isälläni on jokin syy, miksei ole pitäny yhteyttä. Se selviää sitten kun faija on valmis kertomaan. Sitten kun haavat ovat parantuneet. Ja että nyt ei kannata syytellä ketään tilanteesta välillämme. 
   Ja vaikka en tuntenut Vesaa vielä muutama tunti sitten olleenkaa, tuntui kuin olisin voinut luottaa hänee enemmän kuin muihin pitkään aikaan. Onkohan tämä merkki parantumisesta? Alanko todella luottamaan miehiin? Vai johtuiko se tällä kertaa vain Vesa-Petterin ystävällisestä asenteesta ja ymmärtäväisyydestä? Se silvitköön aikanaan, tai jääkööt ikuiseksi arvoitukseksi. 

-Miia

kolme ystävää ja viikonloppu

Torstaina juttelin hyvän ystäväni Saanan kanssa facebookissa, ja taas saatiin todistaa kuinka tiettyjen ihmisten kanssa tulee vaan niin täydellisesti juttuun, koska sama kieroutunut huumorintaju. Jos joku väittää, että minä olisin jotenkin hiljainen ja ujo, niin tervetuloa vain katsomaan kuinka parhaat sekopää ystävääni pidetään hauskaa. Voisi kai sanoa, että porukassa tyhmyys tiivistyy ja huumori kukoistaa.

   Kerrottakoon nyt keskustelusta facessa, jonka huumoripitoisuus nousi lopulta pilviin. Väsymyksellä saattoi tosin olla osaa, vitsien ja ideoiden laatuun, mutta itse ehkä kuitenkin uskon, että väsymys tuo ihmisen todellisen luonnon esille. Ainakin se kuulostaa täydelliseltä teorialta, johon haluaa uskoa. Keskustelu alkoi siis melko asiallisena kun pohdin, että mahtaa tulla kalliiksi, jos pääsen kesätöihin performance sirkukseen helsinkiin. Mietin, että voisinhan minä muuttaa helsinkiin johonkin kivaan tynnyriin asumaan. Mihin ystäväni totesi, että peikoksi sillan alle vaan. Ja mistä koko huumori lähti tosissaan liikkeelle oli meikän kommentti: ''Mutta miehän oon peikko. Pois puliukot mun sillan alta, meikä palaa kotiin.'' Kyllä, minä todellakin sanoin niin. En tiedä, mistä se oikein putkahti mieleeni, mutta eihän noista ajatuksista koskaan muutenkaan selvää ota.

   Loppupeleissä keskustelu johti hyviin ideoihin kellariin muuttamisesta ja pankkiryöstöistä, niillä rahoilla olisimme sitten ostaneet hevoset kaikille kolmelle. Ai että, kun olen kaivannut meidän kolmen sekoiluja. Viimeksi synttäreilläni kesäkuun 30. olemme olleet kolmistaan, joten hulluja ajatuksia oli päässyt kerääntymään. Nyt oli kuitenkin taas aika päästää vähän höyryjä. Päätimme nähdä lauantaina ja yksinkertaisesti vain pitää hauskaa, katsoa mitä ilta tuo tullessaan.

   Lauantai tuli ja minulla oli teatteri harkat jokelassa, jonka jälkeen pääsin viettämään aikaa frendien kanssa. Saana tuli kolmen junalla jokelan asemalle, josta jatkoimme yhdessä Meritalle. Merita kuitenkaan ollut kotona, kun me sinne päädyimme. Merita oli tietenkin lähtenyt koiran kanssa meitä vastaan, mutta menimmepähän arvatenkin ristiin. No, saatin sitten taas odottaa hetki ulkona, onneksi ei ollut kovin kylmä.

   Loppuilta meni oikein mukavasti katsoessa elokuvia. Aluksi katsottiin Anastasian loppu. Olisin tahtonut nähdä koko leffan, mutta minkäs teet kun TV:stä katsoo, niin ei voi kelata takaisin. Sitten Leffalta tuli 3 Jurassic parkkia putkeen. Vähän jännitystä iltaan. On se jännä, kun niinkin vanhat dinoleffat (ensimmäinen 1993) on tehty jopa paremmin kuin jotkut uusimmista. Juonikin on pääpiirteittäin erittäin onnistunut. Joissain kohdissa oli melko erikoisia ratkaisuja, joista tyhmemmänkin luulisi tajuavan, ettei se ole mahdollista. 

   Ilta venähti vielä siihen kolmeen asti suunnilleen, ennen kuin mentiin nukkumaa, pitihän sitä vielä kertoa parhaimmat tarinat omasta elämästä. Ja mistäköhän johtuu, että kolmen heppatytön tarinat ajautuivat erittäin nopeasti tallille ja muistelemaan menneitä vuosia Rakella? Niin siinä kuitenkin kävi, niinkuin oikeastaan aina.  

   En voi valittaa. Eilinen meni juuri niin kuin oli suunniteltukkin, tosin melkein ehkä onnistuimme räjäyttämään blenderin kun teimme smoothieta. Ei siitä sen enemppää, kuin että hieman alkoi haisemaan kärähtäneeltä koko masiina. Ehkä se vielä jotenkin toimii. Toivoa sopii ainakin.

  

-Miia