Sain tänään töissä päähäni aivan super hyper ekstra mahtavan idean. Siitä asti en oo tienny miten päin oisin, sillä tahdon oikeesti toteuttaa sen. Varsinkin kun tämä matkakuume on vaivannut jo useamman kuukauden ajan. No, meikä tyttö keksi - tai varasti ajatuksen radiosta - lähteä kiertävän teatterin matkaan. Toki minulle sopii myös sirkus tai tivoli kunhan pääsen tienpäälle. Kuvitelkaa kuinka hienoa olisi kiertää kesä ympäri suomea todellisten taiteilija sielujen kanssa. Hyvä, että oikeesti pysyn nahoissani, hädintuskin pystyn taas ees kirjoittamaan. Tärisyttää vaan...
Lupasin itselleni vuoden vaihteessa, että aijon muuttaa elämääni ja elämänasennettani. Lisäksi haluan päästä matkailemaan ja tutustumaan uusiin mahtaviin ihmisiin. Mikäs sen parempaa kuin hypätä kiertävän teatterin matkaan. Se voisi olla mahtava tilaisuus oppia kaikkea uutta sivistävää sekä rikkoa omia rajoja ja ennakkoluuloja. Tunnen, että minulla on paisuva identiteetti kriisi. En tunne itseäni erityisen mielenkiintoiseksi, vaikka haluaisin. Ehkä kesä renkailla opettaisi minulle, kuka minä olen ja mitä todella haluan.
Olen jo taustatutkimustakin tehnyt. Mahtavaa. Sieltä vaan kaikki löytyvät kiertolaisteatterilaiset ja sirkukset ja sähköpostia menemään. Mä en voi jättää tätä killumaan ajatuksiin. Se on edes yritettävä toteuttaa, muuten en saa mielenrauhaa. Muutama teatteri onkin jo löytynyt.
Mutta jos he eivät halua minua? Mä en oo vielä oikee intoilultani ehtinyt miettiä, mitä mä oikeestaan tekisin siellä. Pääsisinkö mä mukaan esityksiin? Olenhan aivan huippuluokan näyttelijä. Se kuitenkin tarkoittaisi, että minun pitäisi käydä ehkä joissain harjoituksissa ennen matkaan lähtöä. Okei, ei ongelmaa. Ehkä voisin olla joku pukuvastaava. Ehkä ei, sillä ei nua teatterit kuitentaan mitään isoja kokoonpanoja ole. Onko niillä niin tiivis porukka, etteivät edes halua sinne ketään 17 kesäistä tyttöä, tosin kesällä jo 18 (!!!!!).
Ja ääk, enhän mä pääse koko kesänä ratsastanaan jos pyörin ympäri suomen teitä. Miten mä kestän? Kesällä olen ratsastanut kuitenkin jo yhteensä melkein 11 vuotta ja lähes joka kesä olen päässyt ratsastamaan. Enkä silloin pääse ystäviemme luokse maalle hoitelemaan maailman ihaimpia hevosia. Leksaa ja Caritaa ja tietenkin Håkea. Maalle lähtö on kuitenkin ollut lähes perinne jo moonta vuotta, en ees muista minkä ikänen olin ku käytiin siellä ensimmäisen kerran. Sen muistan, että mun vanhemmat oli vielä yhdessä että eiköhän siitäkin ole jo 9 vuotta. Apua, ku aika menee nopeesti!! Siitä tajusinki, että kuinkakohan monta vuotta oon sanonu kaikille, että meijän vanhimmat kissat on 6. Ei ne mitenkää voi olla sen ikäsiä, jos ne on tuotu maalta muistaakseni ensimmäisellä kerralla, ku käytiin siellä. Upsista. Mulla ei todellakaan ole kovin hyvä vuosimuisti.
Mutta kyllä mä kuitenkin luulen, että jos mä pääsen reissuun kiertävien taiteilijoiden kanssa, en edes muista ikävöidä hevosia, sen verran mielenkiintoinen reissu siitä tulisi. Aivanvarmasti. Okei, okei, kyllä mä jäisin kaipaamaan niitä rääkkitunteja juuri kesän kuumimpina päivinä ja niitä vikuri poneja. Henkeen ja vereen hevostyttö, aina ja ikuisesti.
Tästä aiheesta aivan varmasti lisää jahka saan vähän selviteltyä asioita. Ja kai sille äiteellekki ois hyvä keroa asiasta. Vai mitä luulette? Kertoakko vasta sitten, kun olisi aika lähteä? Ei, en mä sentään niiin ilkee oo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti