(https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10151964207924243&set=gm.222336414596260&type=1&theater)
Itse saavuin paikalle siinä joskus ennen seitsemää, sillä en konetta sinne raahannut. Eihän siitä mitään iloa olisikaan, kun en edes omista omaa konetta. Äidin kannettavaa käyttelen, kun se on vapaa. Ja mistään peleistä en tiedä mitään. Minä kuitenkin halusin olla siellä kamujen kanssa. Kaikki muut olivat siellä tosin töissä paitsi yksi.
Laneilla oli tuttuun tapaan erillaisia comboja eli kilpailuja, joihin en kyllä itse edes osallistunut. Mitäköhän mä sitten oikeastaan edes tein? Siellä oli tanssipeli, jossa mun hermot petti heti ja luovutin. Ei oikein ollu motivaatiota opetella tanssimaan ilman, että jalat menee umpisolmuun. Oli siellä Wii u, vaikkakin siinä vain pari demoa, eli ei niistäkää erityisemmin iloa koko viikonlopuks riittäny.
Eli kun paikalle järjestetyistä peleistä ja vehkeistä ei ollut meikäläiselle suuremmin iloa, piti kehitellä jotain kavereiden kanssa. Naurua ainakin riitti parien energiajuomien jälkeen, ja sittenkös tulikin hyviä ideoita. Nää kaks lasta lähti viereiseen leikkipuistoon vähän apinoimaan. Todettiin, että mun pää kestää paremmin pyöritystä, ja että jotkut pienten lasten kiikuista voi olla todella vaarallisia. Samalla ihmeteltiin, kuinka huonoja kiipeilytelineitä nykyään tehdään. Nykyään ne ovat matalia, todella pieniä ja äärettömän turvallisia. Vain aasi voisi teloa itsensä siten, miten itse joskus pentuna. Eli ei edes pahasti.
Ensimmäisenä yönä onnistuin väkipakolla nukkumaan juuri ja juuri puolituntia. Vaikka kuinka yritin, niin uni ei vain tullut. Nukkuminenhan on kyllä joskus todella yliarvostettua. Miksi nukkua, jos ei yhtään väsytä? (Ehkä energiajuomilla oli jotain tekemistä asian kanssa...)
Ja mitä ihmettä? Yöllä satoi ensilumi, ja se vieläpä pysyi maassa. Tämä tekee elämästä tosin hieman vaarallisempaa. Lähdin aamulla käymään kotona, sillä muuten olisin joutunut hengailemaan aivan yksin. Kaikki muut kaverini olivat päättäneet paeta kotiin nukkumaan, tai olivat töissä infotiskin takana. No, voitte kuvitella mitä tapahtuu, kun pääsen hyvinkäälle ja lähden polkemaan kotiin. Tää kaatuu ensimmäiseen mutkaan niin täydellisesti, että Huh Huh. Kirosin vain ja salamana matka jatkui. Jalka kiittää muutaman uuden mustelman kanssa ja kieltää nukkumisen oikealla kyljellä. Ja minä kun yleensä nukun nimenomaan sillä oikealla kyljellä. Nyyh.
Ei talvi tuonut onnettomuutta vain minulle. Lauantai iltana, kun kaverini oli tullut kolmanneksi tanssi -combossa lähdimme käymään kaupassa, kun ruokaa piti saada. Koulun parkkipaikka on aivan mainio paikka vetää vähän rallia. Vaikkapa mopoautolla. Musta jää kuitenkin pääsi yllättämään. Mauto lähtee sivuluisuun, eikä kuski pahemmin ilmeisesti edes yrittänyt pysäyttää sitä. Ainakaan mitään ei kuulunut ja mauto vain liukui kauniisti. Sitten. PAM! Kanttikivi tuli vastaan. Rengas vääntyi mukavasti mauton alle, eli todennäköisesti koko taka-akseli päreinä. Ei kävis kateeksi, mutta kuten Apulanta laulaa: ''Vahingonilo on iloa puhtaimmillaan.'' Ehkä ei ihan, mutta melkein.
Loppuilta oli hyvin samankaltainen kuin edellinenkin. Kaverini lähti kotiin nukkumaan jo joskus kahdelta yöllä, että pääsee sitten aamulla tallille. Mua ei vieläkään innostanut nukkua, joten yritin kovasti pysyä hereillä. Ei se kuitenkaan ole kovin kivaa, kun muut tekee töitä. Menin sitten suosiolla kolmelta nukkumaan.
Eräät mestarit kuitenkin olivat päättäneet tehdä nukkumisesta mahdollisimman vaikeaa. Nukkumahuoneessa pitäisi kaiken maalaisjärjen mukaan olla ihan hissukseen, että halukkaat saavat nukkua. Nämä, ah niin ihanat ihmiset kuitenkaan eivät tätä yksinkertaista toivetta voineet kuunnella. He paukkasivat kauhealla metelillä sisään, osoittelivat puhelimen valolla suoraan naamaan ja pitivät muuta elämää. Nämä sankarit menivät nukkumaan ja kuorsasivat/haukottelivat/ihan mitä vaan aivan naurettavan kovaa. Mieleni kuitenkaan ei pahemmin tehnyt mieli nauraa, päin vastoin yksi jos toinenkin olisi voinut tirvasta ääntelijöitä päin näköä. Josko se olisi jätkät hiljentänyt. Sanottiin toki nätisti, että olisivat hiljaa. Tähän he kuitenkin alkoivat marmattaa jotain muuta äärimmäisen kypsää.
Siinä ne sitten ravasi pois ja takasin hyvän aikaa, kunnes - ylläri ylläri - osasivat itsekkin nukkua. Tosin kaikkien piti päästä nukkumaan juurikin sille patjalle, jolla itse olin. Olihan se sellainen kunnon paksu pehmeä patja. Siinä me oltiin ku sillit purkissa limittäin ja lomittain ja päällekkäin. Joku ihan väkisin halus nukkua mun jalkojen päällä. Voi olla, että ne paino mukavasti selkää, mutta ainaki pysy varpaa lämpiminä. Nukkumahuoneessa oli meinaan pikkasen kylmä. Siellä kai oli ajateltu, että ihmiset kyllä itse lämmittää sen kivasti. Onhan siellä muutama ihminen suljetussa tilassa. Ei riittänyt minulle, kun ei ollut edes peittoa.
Herätys oli klo 9, eli kaksi tuntia ennen kävijöiden potkimista pihalle. Piti sitten itsekkin odotella ihan sinne yhteentoista ennen kuin viitsi lähteä tarpomaan kotiin. Edellisen päivän pyöräily onnettomuuden johdosta olin päättänyt mennä takaisin laneille bussilla ja junalla, joten bussin mukaan piti myös kotia päin mennä.
-Miia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti