Kun sain näitä muistojani mieleeni, en voinut olla ajattelematta; olisikohan hän facebookissa. Ehkä meistä voisi vielä tulla yhtähyviä ystäviä, kuin mitä olimme silloin pentuina. Löysin hänet helposti, sillä muita saman nimisiä ei edes ollut. Olin heti melko varma, että löytämäni henkilö tosiaan oli lapsuuteni ystävä, sillä jos tottapuhutaan hänessä oli paljon samaa kuin olin muistanutkin. Ei muutakuin kaveripyyntöä menemään.
Seuraavana päivänä Viivi jo hyväksyi kaveripyyntöni ja sama kyllä, kyllä hän oli se joksi luulinkin. Toivottavasti tästä alkaisi uusi jakso ystävyydessämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti