unisieppari

Kaapin perällä pölyyntyvä kevät-/kesätakki sai viimein uutta ilmettä pienen maalauksen myötä. Moneen vuoteen en ole oikein käyttänyt tätä, sillä mielestäni todella tylsä. Ajatuksena alustapitäen oli tehdä jotain inkkari tyyppistä ja mikäs sen parempi kuin unisieppari. Muutamat ideoinnit paperille lähinnä millaiset sulat olisi hyvät. Sitten vain illan viimeisinä tunteina vielä toteuttamaan ideaa. Sellainen meikäläinen vähän on: aina pitää saada toteutettua ideat heti eikä kohta. Vielä samana iltana ehdin hahmotella kuvan lyijärillä selkään ja tussata sen kangastusseilla. Hieman maalaaminen sai odottaa, sillä tarvitsin vielä valkoista kangasmaalia.

Tarvitaan:

• lyijykynä tai kangaskynä
• harppi tai riittävän iso pyöreä esine (itse käytin roskapönttöä)
• kangastusseja, musta
• kangasmaaleja
• pensseli (pensseleitä)
• silitysrauta

Tehdään näin:

• Hahmotellaan haluttu kuvio hennosti lyijykynällä, fiksu käyttää mahdollisesti kangaskynää.
• Tussataan valmis kuvio kangastussilla.
• Maalataan. Sekoitin valkoista helmiäishohto maalia värillisiin ja pelasin eri sävyillä. 
• Parannellaan tussauksia, jos maali on niitä peittänyt.
• Silitetään värien ohjeen mukaan. (Yleisemmin täydellä teholla 5min maalatulta puolelta.)  

Helppoa kuin mikä ja suhteellisen nopeata.

Paljastus: suunnittelen maalaavani tyköistuvan farkkutakin selkään kultaisen fenix linnun. Mitäs siitä tuumitte? Olisiko hieno? 

-Miia

sinisiä ruusuja

Nonniih! Viimeksi ei onnistunut kuvien lataaminen, mutta onneksi nyt viimein. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, niinhän ihmiset aina sanoo.

Tein siis tässä huhtikuun aikana vielä yhdet villasukat tälle kaudelle. Siniset ruusut. En ole siis erityisen himoneuloja siinä suhteessa, että jaksaisin kesällä neuloa. Voihan sekin asia vielä muuttua, joten vielä en julkisesti hyvästele lankoja. Ainakaan ehkä ihan näin paksua työtä ei tule tehtyä. 
   Ja nämähän olivat meikäläisen ensimmäiset kirjoneulesukat, jotka olen ikinä tehnyt. Ihan mukavaahan tuo oli, mutta sen sanon että sydänkohtaus oli lähellä kun yritin sovittaa sukkaa kiilakavennusten jälkeen. Lukekaa ja ottakaa opiksi. Sukka ei sitten mennytkään jalkaan, kantapääni oli aivan liian suuri. Sukan venyvyys olematon. Miksikö? Lankajuoksut olivat aivan liian pitkiä ja ennenkaikkea kireitä kantapäänkohdalta, joten ei muuta kuin sakset käteen ja katkaisemaan niitä. Yhden vaivaisen sain katkaista, muut aivan liian lyhkäisiä katkottaviksi. Eli nyt toinen pari on melko tiukka, mutta kyllä sen jalkaan saa. Onneksi. 

Ohje oli kopioitu suuren käsityö- lehden numerosta 10/2012, jossa ruusut olivat punaisia. Itseltäni ei löytynyt kahta punaista, joten päätin vaihtaa värin siniseksi. Oikein hienothan nuo noillakin väreillä on. Vihreän olisin toivonut olevan muutaman asteen vaaleampi. 

Langat seiskaveikkaa. Pohja valkoinen 011, vihreä 391, toinen sininen 160 (joka alkuperäisessä ohjeessa tummempi punainen), jäljelle jäänyt sininen 187.

Puikot 3,5.

Ps. pahoittelen kuvanlaatua. 

  

Eurydike

Taas oli mitä mahtavin viikonloppu kun ensin lauantaina lähettiin kaveriporukalla katsomaan helsinkiin Eurydikea. Mutta yritän nyt kertoa mahdollisimman järjestyksessä viikonlopun tapahtumat, niin ei tule sekaannuksia. 
   Lauantaina saavuimme Helsinkiin siinä hieman ennen kahta. Ensimmäisenä tavoitteena löytää meikäläiselle korkokengät serkkuni häihin. Värinä valkoinen, sillä vain sen koin sopivaksi turkoosi valkoiseen asukokonaisuuteen. Ei ollut meinaan helppo tehtävä. Kaikki oli jokseenkin kummalisen näköisiä tai niin hemo korkealla korolla, ettei mitään jakoa. Hauskuuden nimissä oli pakko kokeilla kuinka huono korkkarikävelijä meikä todella on. Niin että eihän siitä mitään tullut. Monta tuntia saimme metsästää sopivia ja vieläpä budjettiin sopivia monoja. Yhdet olivat aivan unelmat, mutta äärettömästi budjetin ylittävät. Sinne jäivät kengät, joilla olisin voinut kävellä vaikka koko päivän. No, kyllä sitten lopulta jostain löytyi ihan hienot yksilöt. Melko perinteisent naru korkkarit, matalalla piikkikorolla. Eiköhän niilläkin pystyssä pysytä.
   Kun kengät oli hommattu olikin aika taas vähän syödä, joten ruokapaikkaa etsimään. Aluksi meinattiin kiinalaista, sopien hieman erikoiseen loppuillan ohjelmaan. Lähinnä meinaan siis Eurydikea ja sen toteutusta. Siitä aivan pian. Kiinalaisessa oli kieltämättä erittäin täyttä joten tyydyimme mielellämme myös texmex ruokaan ja spiceicen jäätelöihin. Omnom. 
   Vielä jotain epämääräistä pyörimistä helsingissä ja teatteriin pääsyä odottamista. Ja sitten pääaiheeseen: Eurydike.

Eurydike pohjautuu kreikkalaiseen mytologiaan Orfeuksesta, muusikosta, ja hänen vaimostaan Eurydikesta. Orfeus ja Eurydike ovat hieman liian nuoria ja hieman liian rakastuneita. Orfeuksen päähän mahtuu vain melodioita - kun taas Eurydike rakastaa kirjoja, tarinoita ja ajatuksia. Häitä vietetään jo, kun Eurydike saa kirjeen kuolleelta isältään. Postinkantajana toimii Ilkeä Kiinnostava Mies. Kohtalokas tapaaminen johdattaa Eurydiken kuoleman porttien taakse, unenkaltaiseen tuonpuoleiseen, jonka halki virtaa unohduksen joki. Siellä hän kohtaa edesmenneen isänsä, mutta hänen on jälleen opeteltava ihmistenkieli. Orfeus on kuitenkin päättänyt noutaa vaimonsa takisin elävienkirjoihin, uhmaten kuolemanlakeja. Onko unohduksen maasta paluuta? Eurydiken on tehtävä päätös kahden rakkauden välillä: isä vai mies. Kuolema vai elämä? 

Esitys on etenkin alussa erittäin lumoava mielenkiintoisine yksityiskohtineen. Olin jopa hieman pettynyt kun eräänlaista maagisuutta riisuttiin hiljalleen. Mutta tämän muutoksen takana luulisin kuitenkin olevan kuvaus siitä kuinka elämänilo pesiytyi kuoleiden keskuuteen Eurydiken myötä. Kekseliäisyyttä esityksestä ei kuitenkaan jäänyt puuttumaan. Jotkut kohdat jäivät hieman auki, enkä oikein ymmärtänyt mihin niillä pyrittiin, mutta tarvitseeko kaikkien aina ymmärtää jokainen yksityiskohta.
   Perinteisten rakkauden ja kuoleman teemojen lisäksi esiin nousevat taiteen vuoksi uhrautuminen, muistamisen kipeys ja unohduksen lohtu. Näytelmä kysyy: miten ihminen muistaa unohtaa?

Erityisen suuren vaikutuksen teki videolavasteiden luova käyttäminen. Esimerkkinä mainittakoon muunmuassa kuinka vidella luotiin toinen tila. Pienen näyttämön aulassa oli jo aikaisemmin kuvattu eräs kohtaus, jolloin helposti luotiin kokonaan uusi tila. Se oli kuin elokuvan ja teatterin risteys, kun pystyttiin näyttämään hieman erillaisia näkökulmia kuin lavalla. 
   Myös yleisöön kontaktin ottaminen oli miellyttävä virkistys. Eurydiken opetellessa jälleen lukemaan ja puhumaan, hän kysyi yleisöltä: ''Mikä tämä on?'' ja näytti kirjaa. Hieman huonon kohteen valitsi vain tänään kun tuo nainen ei oikein ymmärtänyt, että hänen pitäisi vastata niin itsestään selvään kysymykseen. Pian kirjoista tuli lintuja joita lennätettiin ympäri lavaa, aivan kuin lapset he riemuitsivat keksinnöstään.

Ohjaaja: Yana Ross
Näyttelijät: Antti Pääkkönen, Harri Nousiainen, Juha Muje, Petri Manninen, Pirjo Luoma-aho, Terhi Panula, Emmi Parviainen (TeaK), Saska Pulkkinen (TeaK), Jesse Vinnari (TeaK)
Paikka: Suomen kansallisteatteri, Helsinki
Kesto:2 tuntia 25 minuuttia
Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille

mites tässä näin kävi?

Minä nimittäin hurahdin ihan täysin facebookista löytyvään logo peliin. Siis minä, joka koulussa vielä ajatteli muiden pelatessa sitä puhelimillaan, että mitä järkeä. Minähän en tuollaiseen ratkea. Parempaakin tekemistä aivanvarmasti löytyisi, kuten lahjasukkien tekoa. Ja onpahan tuolla eräs tuunausprojektikin puolivalmiina. Kyllä näitä töitä kohta alkaa taas tulemaan oikein urakalla. Vain jos joku vielä kiskoisi minut irti läppäristä. Äiti onnistui siinä eilen ihan helposti, tänäänkin yritti, muttei onnistunut niin helposti. 
   Siihen jää oikeesti koukkuun. Aloitin pelaamisen toissapäivänä ja nyt olen jo tasolla 10 eli olen selvittänyt 178 logoa. Täällä minä vain istun liimautuneena koneeseen ja yritän epätoivoisesti etsiä googlesta vastauksia. Aika hakuammuntaa tää toiminta on - jos vaikka jostain osuu etsimäni logo näköpiiriin. Äiteeki autteli lähinnä silloin toissapäivänä, eilenkin hieman. Että me oltiin kunnon tehotiimi. Äitee vaa nauraa ku mie en osaa kirjoittaa mitää. 
   Melkein tekisi mieli itsekkin järjestää täällä pieni logo arvuuttelu, mutta ehkä seuraavaan kertaan. Jos joku satunnaisista lukijoista nyt pettyi pahanpäiväisesti, perustelen päätöstäni lukijoiden ja kommentoijien puutteella. Aktivoitukaa seuraamaan blogiani, niin saatte ehkä jotain hauskaa tehtävää. No, ei vaineskaan. En nyt vain halua antaa logoille totaalista valtaa. 

Tämänpäivän ajan olen kirjoittanut ruokapäiväkirjaa ihan rehellisesti. Maanantaina ilmeisesti kun on terveystietoa, laskemme paljonko sitten niitä kaloreita on tullut syötyä. Toivottavasti nyt olisin syönyt mahdollisimman normaalisti. Toistaiseksi näyttää kyllä melko säälittävältä tuo lista. Jos kohta taas vaikka söis? 

Tekniikan ihmelapset vauhdissa

Nyt oli kyllä hauska juttu. Vähän kyllä rupesi ärsyttämään kun tajuttiin, ja no okei vieläkin vähä tympii. Mutta siis, terveys tiedon tunnilla oli tarkoitus testata vähä meidän kuntoa pienellä juoksu lenkillä. Siinä sitte neljälle sankarille kiinnitettii mittarit. Kolme urheaa lähti oikeasti juoksemaan, mukaan lukien minä, loput vähän rauhallisemmin kävelemään. Ja kaksi tupakoitsijaa jäi koululle tekemään hapen otto -testiä.
   Koskaan aikaisemmin en ollut rehellisesti varmasti juossut niin pitkää matkaa kävelemättä. Kyllä tuossa viimekesänä yritin juoksennella, mutta vähä se jäi vähäisen puoleiseksi. Tällä kertaa kuitenkin kanssa juoksijat hieman pidättelivät vauhtiani, joten jaksoin selkeästi paremmin. Takaisin tullessa en kyllä enää jaksanut himmailla sitä melkein kävelytahtista hölkkää. Vielä kun näillä pitkillä koivilla on vain niin paljon kivempi harppoa reippaasti. Taktiikka kyllä hieman kostautui enkä jaksanut enään juosta koululle. Pakko oli siirtyä hetkeksi kävely moodille. 
   Sitten se hullun hauska käänne. Kenenkään mittarit ei ollut ollut päällä. Se häpeän, turhautumisen ja kiukun määrä. Opettaja ei sitten sen verran olisi vielä voinut sanoa meille, koskaan sykemittaria edes nähneille torville. Ja rakas opettajamme vain nauroi. Eipäs siinä sitten mitään tuloksia saatu. 
   No, saatiin me nyt jotai tuloksia, nähtiin paljonko syke oli kun päätimme lenkin. Minä jätin sen vielä päälle kun vähä juteltiin siinä lopputunnista. En kyllä pahemmin muista mitä se opettaja selitti. Oho. Tuskin kauheen tärkeetä. Totesimme sitten opettajan kanssa, että eipä taida kyllä ne mittarit kovin tarkkoja olla. Ainakaan opettaja ei uskonut meikäläisen palautumis sykkeisiin sitten yhtään. Tullessa syke oli tosi korkee tai siinä jossa 150, oli kyl varmasti enemmän, en muista enää. Sitte siinä aikani istuskeltuani ja rauhotuttuni, syke laski alimmillaan siihen 107 ja kohta se taas näytti 144. Ei ehkä kauhean uskottavaa.
   Tosin mitäpä jos mulla onkin oikeasti joku sydämmenrytmihäiriö, niin että se oikeasti voi olla mitä tahansa. Itse en erityisemmin tiedä miten tuollainen rytmihäiriö ilmene, tai miten se sen tarkemmin määritellään. Mutta eikös se jotain tuon suuntaista ole? Että sydämmen leposykekkään ei välttämättä pysy kovn tasaisena. Noh, ei siitä sen enempää. Ei minulla nyt oikeasti mitään sellaista voi olla. Ainakaan kukaan lääkäri ei ole mitään sydämmestäni sanonut. Viimeksi lääkärintarkastus vuosi takaperin mopo -korttia varten. Mittarit meillä vaan rikki on.

Tuulen varjo - Carlos Ruiz Zafón

 

Tälläisen pokkarin sain viimeviikolla luettua, eikä siihen mennytkään kuin vaivaiset 2 kuukautta. Tästä ei kuitenkaan kannata mitään johtopäätöksiä vetää. Tarina oli oikein mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja huumorilla höystetty, mutta jotenkin taisin vaan olla liian kiireinen. Tapoihini kuuluu lukea aina koulumatkalla bussissa, ja joskus olisin mielelläni vain jäänyt bussiin lukemaan. En millään olisi halunnut lyhyen matkan jälkeen laskea kirjaa käsistäni.  

Kirja oli aivan erillainen, kuin mitä yleensä luen. Yleensä, lähes aina käsiini tarttuu fantasia kirjoja. Tämä puolestaan oli jännittävä trilleri, vailla taikuutta. Mutta vaihtelu virkistää ja antaa ehkä hieman erillaisia näkökulmia. Tarinassa on kaikkea, mitä hyvältä kirjalta voi odottaa: sinä on reilusti jännitystä, romantiikkaa, mysteerejä, kieroilua ja oman nahan suojelua. 

Kaikki saa alkunsa kun kirjakauppias vie poikansa Danielin Kadonneiden kirjojen hautausmaalle. Sieltä Daniel saa valita itsellensä minkä tahansa kirjan. Käsiin osuu salaperäinen Tuulen varjo. Daniel saa pian kuulla tarinoita kirjasta ja sen kirjoittajasta. Daniel päättää selvittää mystisesti kadonneen kirjailijan Caraxin salaisuuden. Pian hän huomaakin olevansa syvällä rakkauden, väkivallan, ystävyyden ja petoksen labyrintissa. Yli vuosikymmenen ajan Daniel seuraa epämääräisiä vihjeitä ympäri Barcelonaa. Sitten Caraxin salaperäinen tarina alkaa toistua myös Danielin omassa elämässä.

''Bea sanoo, että lukemisen taito kuolee pikkuhiljaa, että se on intiimi rituaali, että kirja on peili josta voimme nähdä vain sen, mitä meillä on sisällämme, ja että lukiessamme panemme peliin koko sielumme ja sydämmemme, ja että ne taitavat olla katoava luonnonvara.''


Meikä on laittanut kaikkia kirja vinkkejä puhelimen muistikirjaan, ja tässä joskus viimeviikolla laskin nuo yhteen. Tulokseksi sain yli 60 kirjaa. O ou. Kuinka ne kaikki pitäisi ehtiä lukemaan? Vuoden kirjasaldo ei taida ylittää edes kymmentä kappaletta. Joten siitä kun laskee, ni tähän tahtiin menee ainaki 6 vuotta lukee ne kaikki. Vielä kun suurin osa on aikaste paksuja opuksia. Pitää päästää lukutoukka oikeesti valloillee. 

Koko sarja: Tuulen varjo
            Enkelipeli
            Taivasten vanki
            Marina 

-Miia 

Pelle päivä

Mikä ihana päivä! Vähä Teatteri Sisaren promoa Jokelan uuden kahvila Pointin avajaisissa. Lumikkia yritettiin mainostaa hauskasti, mutta taisivat pennut ennemmin peljästyä meitä. Enkä tosin yhtään ihmettele, kun siltä näytettiin. Nyt tää tekniikan ihmelapsi ei kyllä saa tänne kuvia, koska en nyt vaan osaa. Mutta jokainen osaa kyllä kuvitella, miltä näyttää kaksi pelleä, toisella siniset trumpettihousut ja oranssi röyhelöpaita, toisella värit toisin päin. Materiaali loimusamettia. Päässä molemmilla lilat pelleperuukit. Asusta vain puuttui punainen pelle nenä. Monet lapset kyselivätkin, ''Miksi olette pukeutuneet pelleiksi?'' Lähinnä reaktiot olivat järkyttyneitä, ja monet eivät halunneet puhua kanssamme.
   Yksi sankareistamme oli pukeutunut taikapeiliksi, pinkki puolinaamio kunnon sulka koristeineen. Kunnon paraati tunnelman mukaisesti. Vielä kovassa käytössä ollut kaapu päälle, (Tajusin, ett niitä on käytetty ehkä kaikissa esityksissä teatterin historiassa.) Ja minä ja pelle ystäväni kannattelimme peilin kehyksiä. Tarkoituksena tässä hullunmyllyssä oli saada lapset juttelemaan peilin kanssa, saada heidät kysymään ennustuksia. ''Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?'' ''Kerro kerro kuvastin, mitä huomenna tapahtuu?'' Vähä pelotti pieniä ihmisiä. 
   Se ei meidän menoa kuitenkaan pysäyttänyt, kun kerran vauhtiin päästiin. Jotai ruvettiin laulelemaan, jonka jälkeen meitä ainakin katsottiin kieroon. Laululistamme oli hieman suppea, Anssi Kelan Levoton tyttö ja meijän oma mä tiesin -biisi. 
   Nii, ja olihan siellä noita meijän kääpiöitäki, he saivat tehtäväkseen jakaa Lumikin flaijereita ihmisille. Heillä kaikilla päässään erikoisen väriset peruukit. Siis, kyllä olemme ihan järjissämme. Tai no... Ei kai kukaan näyttelijä täysin järjissään voi olla, ainakaa Sisaressa. Eihän mistään muuten mitään tulisi. Kaikella rakkaudella ystävät rakkaat.

Ja sitten vielä Lumikin läpimeno reenit. Vähän oli kyllä porukka ulkona, ku enää ei saatu ollenkaa katsoa kässäriä. Itsellä ainakin kielikin ihan solmussa, mutta no en tainnut olla ainut. Kyllä tuo tuosta vielä lähtee rullaamaan, nyt vaan pänttäämistä ja pänttäämistä. Treeniä ja lisää treeniä. 

Tulkee kaikki katsomaan Lumikki ja seitsemän kääpiötä!

Tuunaten kohti kesää

Jälleen jotain, josta ei ole vain tullut kerrottua aikaisemmin, mutta jotain mikä on saanut tunnustusta. Kyseessähän on tuunattu kesäpaita, jolla voitin Ava-tv:n tuunauskilpailun. En tosin tiedä kuinka moni palkittiin. Palkinnoksi sain tämän opuksen.

Meinaan Martha Stewartin Suuri ompelu- ja tekstiilityökirjan. Kirja sisältää runsaasti erillaisia tietoa aina kangasmateriaaleista värjäystekniikoiden kautta tilkkutöihin ja verhoiluun. Erittäin asiallinena kirja, jopa opettajani sanoi samaa, vaikka aluksi paljasti olleensa melko skeptinen. 
   Kirja on erittäin monipuolinen mistään tinkimättä. Työ menetelmät ja ohjeet on selostettu selkeästi joskus jopa kuvien kera. Erittäin helposti seurattava kirja, josta takuulla löytyy jotain, edes hippunen inspiraatiota, kenelletahansa kässäilijälle sekä sisustajalle.
   Ainoa asia, josta antaisin miinuspisteitä on kaavojen puuttuminen. Kaikki kaavat on mahdollista ladata netistä ilmaiseksi, ja kyllähän se harmittaa, varsinkin kun ei oikein ole mahdollisuutta tulostaa mitään, ainakaan kotona. Lisäksi miinusta postille/ ihan kenelle vaan kuka on kolhinut meikän kirjan. Ihan lommoilla koko opus kun sain sen ulos paketistaan. Sisältö kunnossa ja kannet paikoillaan, niin eiköhän se kelpaa.
   Ja onhan tuo oikein hyvä lisä suureen, koko ajan kasvavaan kirja kokoelmaani. Ensimmäistäkään ilmaista kirjaa en voi jättää pois elämästäni. Vaikka ehkä voisi olla tarpeen. Olen ottanut äitini miesystävältä vaikutteita kirjakeräilyyni. Molemmat otamme kaiken, minkä halvalla saamme. Tästä nyt tuoreena todisteena reilu 30 käsityökirjaa. Alani Hyvinkäällä ollaan lopettamassa, joten vanhat oppikirjat lähtevät kokemaan uusia seillailuja täysin ilmaiseksi. Tänne adoptoitiin kaikista yksi kappale. Mutta ne ovat sentään hyötykirjoja. Minusta tulee tällä kirja määrällä varmaankin kunnon superammattilainen.
   Niin, ja pysyttäisiinkö aiheessa tuunaus?

Eli tässä työ, jolla voitin edellämainitun kilpailun. 

  
Vanhasta ällö lötkö jätkä paidasta kuoriutui ekstra ilmava kesäpaita. Jos haluat tuunata itsellesi samanlaisen, toimi näin:

1. Leikkaa pääntie suuremmaksi.
2. Leikkaa hihat pois suurentaen samalla kädenteitä.
3. Suunnittele mihin kohtaan haluat reijät.
4. Leikkaa sivusaumat auki.
5. Leikataan reijät siten, että niiden väliin jää jonkinmoinen kaitale, joka on helppo solmia.
6. Tee solmu.
7. Saumuroi sivut kiinni
8. Leikkaa käänne pois helmasta.

Helppoa kuin mikä. Siitä sitten vain poikaystävän kaapista etsimään vanhoja paitoja tuunattavaksi. Sitten kesää ja rantakelejä odotellessa surautetaan pari paitaa valmiiksi. 

HUOM: Trikoo ei kovin helposti lähde purkeutumaan, joten mitään reunoja ei välttäättä tarvitse huolitella. Jos kuitenkin haluat huolitella, niin mikään ei estä.
 

pääsiäis terkut

Olen saanut olla rauhassa kotona, kun vanhemmat ovat koko pääsiäisen mökillä. Tänään se rauha tulee kuitenkin loppumaan. Ihan laiskotteluksi ei loma kuitenkaan mennyt, vaikka siihen hyvät puitteet olisi ollut. Ajattelin heti torstaina kun ei ollut koula, niin siivota huoneeni, imuroida, pyyhkiä pölyt ja sellasta. Silloin ajatus tuntui turhan työläältä, joten sen päivän saldoksi tuli muutamien turhakkeiden siirtelyä paikasta toiseen. 
   Perjantaina Lumikin laulureenit eikä sitten kai mitään sen erikoisempaa, taas illalla siirtelin joitain tavaroita paikasta toiseen. Mutta mitä ihmettä tapahtui lauantaina ja sunnuntaina?
   Lauantaina oli kissojen hoito päivä, Miru joutui väkisin luopumaan isosta kasasta karvaa. Jätkä ei siis todellakaan pidä kampaamisesta. Sitten raukka joutui käsittelyn jälkeen vielä pihalle jäähylle siskonsa Mimmin kanssa. Viirukin olisi kovasti halunnut ulos, mutta siihen ei energiani riittänyt. Viirun kanssa kun pitäisi lähteä itsekkin reippailemaan, kun hän ei valjaissa muuten pysy. 

 

Meitin rötköt <3

Etummaisena Miru, sitten hieman ylipainoinen Viiru, lempinimeltänsä Karvinen, ja kauimmaisena Mimmi.

Mimmi Muru Nokinenä

Seikkailija kissa pääsi viime heinäkuussa katolle. Meitsin parvekkeen kautta loikkas. Yöpuku sankari eli minä haki sen sitten sieltä turvaan.

Viiruu

Kyllä kissa tietää, missä on paras paikka nukkua.

Miru

Sunnuntainahan mä sitte vasta tosissaan repäsinki ja imuroin koko yläkerran, okei veikan huoneeseen en menny. Omasta huoneestani siirsin jopa kaikki pöydät ja sängyt, jotta sain jokaisen neliösenttimetrin imuroitua. Mattokin meni ulos tuulettumaan. Vähän tosin jäi kesken ku tuli nälkä ja piti lähteä Jokelaan kaverin luo syömään. Pölyt jäi pyyhkimättä.

Mutta eiköhän se tämänkerran anneta anteeksi, korjasinhan minä jo toisen kerran rakkaan imurimme.

 Näin sille kävi. Ei tainnut maalarinteippi pitää.

Ja näin Miia yleisnainen hoitaa homman. Jesari pelastaa.