Kuningaskalastaja

Jälleen oli aika harrastaa kulttuuritoimintaa hyvän ruuan ja teatterin merkeissä, tällä kertaa suuntana Vantaa. Eli ensin ruokailu ravintola Oklahomassa. Kuten jo mainitsin, ruoka oli oikein hyvää, seisovastapöydästä kanaa ja härkää kera kermaperunoiden. Jälkiruuaksi vielä ihanaa omenapiirakkaa valkosuklaajäätelöllä ja minttusiirapilla. Nams. Ahneena en edes muistanut kuvaa ottaa, jotta täälläkin olisi voinut jakaa edes kuvaa. 

Ruokailun jälkeen suunnattiin teatterille läpi kylmyyden. Onnelksi teatterilla oli mukavan lämmin ja vieläpä todella mukava tunnelma. Olin hieman yllättynyt, kun saavuimme perille, että kuinka pienimuotoinen teatteri on kyseessä. Se toi kuitenkin mukavaa tunnelmaa, kun kaikki oli samassa tilassa, ei siis erikseen aulaa, salia tai kahviota. Esityksen ajaksi vain vedettiin verho kahvion eteen. Esitys sopi tuohon vaatimattomaan tilaan oikein hyvin tyylinsä puolesta. Hieman joissain kohdissa kyseenalaistin eräitä ratkaisuja, jotka olivat ehkä hieman hankalia yleisön kannalta. En voi mitään sille, että ajattelin sen olevan hieman harrastelijamaista. 

Mutta jokatapauksessa esitys oli oikein viihdyttävä ja roolisuoritukset mainioita. Varsinkin palvelija Hawkins eli Ilkka heiskanen veti roolinsa täydellisesti. Mutta kerrotaanpas hieman esityksestä.

Kuningaskalastaja tarjoaa brittihuumorin ystäville herkullisen kaksinäytöksisen komedian kolmella näyttelijällä. 

Kuuluisa kirjailija Sir Cecil elää leppoisaa elämää uskollisen palvelijansa Hawkinsin kanssa vuodesta toiseen. Rauha kuitenkin järkkyy, ja vanha rakkaus leimahtaa liekkiin, kun nuoruuden rakastettu leski Evelyn saapuu visiitille miehensä hautajaisista. Onko suudelma, joka annettiin pyökin alla 50 vuotta sitten haalistunut? Onko rakkaus suloisempaa toisella kerralla?

Kuten brittihuumoriin yleensä kuuluu, toimintaa on varsin vähän, mutta sen sijaan huumoria saadaan reilusti vitseillä, letkautuksilla, jopa totuuksilla maailmasta ja naisista sekä tietenkin elekielellä. Pidän siitä itse enemmän, kuin päättömästä kohelluksesta, josta voi olla vaikea saada selkoa. Olihan tässäkin sähellystä, mielen muuttamista niin, että tilanteet muuttuivat kovin nopeasti. Kuitenkin niin, että voisi melkein jopa tapahtua oikeassa elämässä.

''Milloin opit pitämään suusi kiinni?''

''Kunnes Jumala täyttää suuni mullalla.'' 

(Ainakin jotain sinnepäin) 

-Miia 

  

pipon tuunaus

Tylsyys iski, joten keksinpä tehdä pienen tuunausprojektin. 

Eli perinteiseen tyyliin kaikki mahdollisesti tarvittava lattialle. 

Siitä sitten pähkäilemään, mitä niistä oikeasti haluaa käyttää.

 

Lähdin yksinkertaisesti vain ompelemaan strasseja ja helmiä kiinni pipoon, mahdollisimman symmetrisesti. Helmi helmeltä alkoi kuvio hahmottumaan.

 

 Ja näin on tylsästä piposta tehty säväyttävämpi.

Helppoa, ja nopeaa.

-Miia

 

Valoja!

11.10. Linnanmäki, valokarnevaali ja paras seura <3

 Hylkäsin puhelimen ja kaikki muut tavarat säilytyslokeroon heti kun lintsille päästiin, joten ei tullut otettua paljoa kuvia. 

Vasta kun pidettiin ruokatauko, otin puhelimen mukaan, ja muutaman kuvan nappasin.

 sydän

 -Miia

Fankenstein - Mary Shelley

Kyllähän asiaan kuuluu, että joitain klassitoitakin pitää lukea. Ja mikäs sen parempi kuin Frankenstein, josta on nähnyt jo vaikka mitä versioita leffana ja jopa teatterina viimevuoden tammikuussa. Muutamaan kertaan huomasin vertaavani kirjaa kansallisteatterin versioon. Molemmissa hyvät puolensa, ehkä toisessa parempi ratkaisu, mutta molemmissa ehdottoman toimivat. 

Esimerkkinä mainittakoon teatterin eduksi, se että siinä tämä sokea, vanha mies toimi suoraan hirviön opettajana, täysin tietämättömänä oppilaansa karusta ulkomuodosta. Hän olikin ainoa, joka milloinkaan oli hirviön puolella, mutta kirjassa sellaista yhteyttä ei ollut, vain lukia saattoi antaa sympatiaa, tuolle hyljeksitylle olennolle. Pidin toki myös alkuperäisestä versiosta, jossa hirviö tarkkailee mökin asukkaita piilostansa, ja näin oppii tuntemaan ympäristöään, puhumaan ja jopa kirjoittamaan. Vastapalveluksena hän toimii perheen auttajana tekemällä esimerkiksi puutöitä. 

On siis hyvin helppo antaa hyljeksitylle olennolle sympatiapisteitä. Sitä toivoisi, että joku asettuisi hirviön puolelle juroudesta huolimatta, opettaisi kunnolla ihmisten tavoille ja moraalia, jotta väärinymmärrykset voitaisiin välttää. Ihminen on kuitenkin ennakkoluuloinen olento, joka uskoo vain silmiinsä, eikä ota turhia riskejä tuntiessaan olevansa uhattu. Niinpä pohjimmiltaan hyväsydämmisestä olennosta tulee kaikkien, jopa luojansa syvästi kammoama hirviö. Hirviö, joka haluaa vain oikeutta. Hän haluaisi vain kumppanin, jonka kanssa elää rauhassa kaukana ihmisistä, jossain mistä heitä ei koskaan löydettäisi. Mutta kun hänen luojansa ei vielä lupauksistaan huolimattakaan toteuta tämän toivetta, saa raivo vallan. Hirviö päätyy kostamaan, vaikka onkin melkein jo haudannut sotakirveensä. 

Kuka rakastaisi hirviötä?

Pidin todellapaljon kerronnasta, joka on lähinnä joko Frankensteinin tai itse olennon kerrontaa tapahtumien kulusta. Kieli on kovin kaunopuheista ja varsinkin olento osaa sen salat hyvin, kun yrittää mahdollisimman tehokkaasti vaikuttamaan toisten mielipiteisiin. Frankenstein on huomannut tämän, ja varoittaakin juuri siitä muita, että ei pidä kuunnella, vaikka se puhuisi mitä, se on vain kaunista valhetta. Varsinkin lopussa päästään punnitsemaan, kannattaako olennon puheita kuunnella ja antaa sen mennä. Lopulta ei kuitenkaan selviä, miten loppujenlopuksi käy, pääseekö ihmiskunta lopullisesti eroon tuosta kammottavasta olennosta.     

Papereiden lukeminen oli kuvottavaa. ''Viheliäinen se päivä jolloin sain elämän!'' minä huudahdin tuskissani. ''Kirottu luojani! Miksi teit minusta niin iljettävän hirviön että sinä itsekin käännyit kauhuissasi minusta pois? Jumala sääli ihmistä ja loi hänet omaksi kuvakseen, kauniiksi ja viehättäväksi, mutta minun hahmoni on kurja jäljennös ihmisestä, ja juuri kaltaisuutensa vuoksi vieläkin kammottavampi. Saatanalla oli toverinsa, toiset paholaiset, jotka ihailivat ja rohkaisivat häntä, mutta minä olen yksinäinen ja kammottu.''
   -Tällaista minä mietin yksinäisyydessäni epätoivon hetkinä, mutta kun ajattelin mökin asukkaiden hyveellisyyttä, heidän rakastettavaa ja lempeää luonnettaan, yritin vakuutella itselleni, että huomatessaan miten minä ihailin heidän hyveitään, he säälisivät minua ja antaisivat anteeksi ruman ulkomuotoni. Voisivatko he käännyttää oveltaan olennon, joka anoi heidän myötätuntoaan ja ystävyyttään, vaikka tämä olisikin muodoltaan hirviö?

-Miia

Brisingr - Chritopher Paolini

(lähde)

Kolmessa viikossa tämä lukutoukka sai luettua huikeasti hieman vajaa 200 sivua 794:stä sivusta. Eli viimeisen viikon sainkin omistaa lähes kokonaan lukemiselle. Ja kyllähän tuo tuli luetuksi, eikä loppujen lopuksi edes tuntunut pahalta. Mikäköhän siinä on, että aina aluksi lukeminen on kovin hidasta? Sitten kun tajuaa, että pitää stempata, niin sitten vasta alkaa kiinnostamaan? 


Taistelut Kuningas Galbatorixia vastaan jatkuvat entistä kiivaampina. Vardenien kimppuun hyökkää Murtagh ja Thorn, apunaan kolmensadan kipuatuntemattoman, lähes kuolemattoman sotilaan joukko. Aryan ja kahdentoista haltian avulla Eragon ja Saphira onnistuvat lyömään Murtaghin ja Thornin, jotka kuitenkin pääsevät pakenemaan. Samaan aikaan muut Vardenit onnistuvat pysäyttämään sotilaiden etenemisen, mutta kärsien samalla itse suuria tappioita.

Taistelun jälkeen Eragonin on vastahakoissesti lähdettävä
Farthen Dûriin, kääpiöiden vuorensisäiseen kaupunkiin, edistääkseen kuninkaanvaalia, ja täten varmistettava, että Vardeneiden kannalta otollinen kääpiö astuu hallitsijaksi. Paras vaihtoehto olisi Eragonin ystävä Orik, joka varmasti tukisi Vardeneita parhaansa mukaan.

   ''Niin se on aina. Mielen hirviöt ovat paljon pahempia kuin todelliset. Pelko, epäilys ja viha ovat halvaannuttaneet paljon, paljon useampia kuin pedot koskaan.''
   ''Kuten myös rakkaus'', huomautti Eragon.  

Koko sarja: Eragon

            Esikoinen

            Brisingr

            Perillinen

-Miia