maalta palattu

Sinne meni se viikko maalla. Oli kyllä hirmu mukavaa heppaillessa ja kyllähän sinne olisi vielä pidemmäksikin aikaa jäädä. Mutta haluatte varmaan tietää mitä viikon aikana tapahtui? Ja vaikka ette haluaisikaan, kerron silti kun kerran jo lupasin. 

Maanantaina siis lähdettiin kolmistaan äitin ja Matin kanssa kohti Viinijärveä. Useampi tunti siinä meni, kun piti pysähdellä. Illalla joskus oltiin perillä. Kyllähän siinä vielä olisi voinut ratsastamassa käydä, kun illatkin ovat vielä melko valoisia. Päätin kuitenkin jättää hepat siltä päivältä rauhaan. No, piti ne käydä siirtämässä mettästä pihaan. 

 

Wille

Tiistaina tuli Pauliina ja Milla ratsastamaan. Minä sain mennä Willellä ensimmäistä kertaa, sillä viime käynnällämme tämä herra ei vielä asunut täällä. Taisin rakastua siihen poniin heti. Wille on todella reipas kävelijä, vaikka ikääkin on jo 18 vuotta. Mutta todella luotettava ja herkkä, hyvät, pehmeät askeleet. Laukka nousee oikeastaan pelkällä istunnalla. Ja sillähän nytt tuli ratsastettua joka päivä, kaikki muut saivat pitää lomaa minusta. 

 Håkke

Karita, Leksa, Håkke ja Wille

Keskiviikkona sain käydä ihan itsekseni ratsastamassa, ja päätin hieman kikkailla Willen kanssa, että oppisin tuntemaan sitä vähän paremmin. Siinähän se nosti laukan sujuvasti paikoiltaan ilman sen suurempia apuja. Oon aika ylpee siitä, vaikka eihän se minun heppa olekkaan. Huomasin, että Wille on ehkä enempi sellanen sosiaalikiirehtijä, sillä nyt meni todella paljon rauhallisemmin.

 

Torstaina käytiin Sadun ja Mikon kanssa vähän kahlaamassa hepojen kanssa. Leksa sai jäädä kotiin yksikseen. Eihän sellaista jalkarikkoista voi ottaa sellaiselle lenkille mukaan. Jos tehdään lyhyitä lenkkejä lähimaastossa Leksa voi seurata vapaana perässä. Isolle tielle sitä kuitenkaan ei voi päästää. 
   Pari tuntia meni tähän lenkkiin. Wille meni suoraan veteen ilman ongelmia ja kohtahan se jo alko leikkimään niin, että meikäläinen vähän kastui. Mamma eli Karita piti pakittaa veteen, eikä Håkkekaan kovin halukkaasti sinne mennyt. Kaikki saatiin lopulta veteen. 

On se aika hienoa syödä perjantaina aamupalaa ja katsoa ikkunasta kun hevoset käyskentelee ihan siinä vieressä. Ei hätää, ei ne olleet karkuun päässeet. Pihaan oli vedetty narut niin, että hepat pysyy pihassa.

Pauliina ja Milla tuli taas käymään. Ennen ratsastusta saatiin putsata hieman varusteita. Minä ja Pauliina pestiin ja rarvattiin 2 satulaa, ja Milla pesi painepesurilla satulahuopia ja yhden loimen.

Sillä aikaa kun me putsattiin varusteita, eläinlääkäri kävi katsomassa lehmiä ja päästi vahingossa hevoset omille teilleen. Nähkääs kun narut pitävät hevoset pihassa vain jos ne ovat paikoillaan. Eläinlääkärin oli ollut pakko ottaa naru pois, että pääsi pakettiautolla pihaan. Voitte varmaankin arvata minne neljä hevosta suunnistaa tilaisuuden tullen. Sinne ne oli mennyt kunnon apilapellolle ruokailemaan. Onneksi oli oma pelto, eikä naapurin rehut. Sieltä sitten saimme ne kolmistaan metsästää, jotta pääsimme ratsastamaan.

Ratsastuksen jälkeen hepat sai jäädä vielä hetkeksi pihaan lyhentämään nurmikkoa. Varmistimme, että hevoset pysyvät pihassa.

 Niin, pitäähän sitä maalla olla kunnon vahtikoirat. Ylimmässä kuvassa on näistä kolmesta nuorin ja pienin Taru. Seuraavassa kuvassa tohelo Tötsä ja alimmaisessa Nassu.

Ja kyllä sieltä 2 pupuakin löytyy. En kyllä tiedä niiden nimiä, mutta on ne silti söpöjä. Kaloja on sisällä akvaariossa, mutta kaikki kisat ovat kadonneet mystisesti edellä mainittujen koirien ilmaannuttua kuvioihin. Vanhan koiran aikoihin siellä vielä oli pari kissaa ja joka kesä uudet poikaset, joista mekin saimme osamme. 

 Pauliina ja Milla jäi Sadun luo yöksi, niin pääsimme heti aamusta jatkamaan putsaus operaatiota. Nyt työn alle pääsi valjaat. Niissä sitä työtä sitten riittikin ihan mukavasti. Varmaan pari tuntia pestiin ja rasvattiin niitä. Ja ero todellakin näkyi putsatun ja ei putsatun välillä. Sitten ratsastamaan. Minä ratsastin Willellä ilman satulaa, paljain varpain ja ratsastushousut käärittynä ylös. Ei kyllä kovin ylös, kun ei ne veny. Olisi voinut toki laittaa ihan oikeat sortsit. 

   Käytiin vähän mettässä rymyämässä. Polku oli lähes kokonaan kasvanut umpeen ja hyvä, että erotti mistä se joskus on mennyt. Minä sitten sain väistellä nokkosia, ettei ne polttaisi paljaita jalkojani. Leksan oli ollut tarkoitus tulla mukaan, mutta vanha ei sitten kuitenkaan oikein jaksanut. Kyllä se sitten takaisin tullessa tuli vastaan. 

Sunnuntaina lähdettiin takaisin ''sivistykseen'' hyvinkäälle, mutta vielä ennen sitä kävin nopealla lenkillä Willen kanssa. Tai no en tiiä kuinka nopea se oli, mutta ainakin matkallisesti katsottuna se oli lyhyt. Käveltiin melkein koko matka. Wille oli ihan unessa koko matkan, ja hänelle normaali kiirehtiminen oli tipotiessään. Takaisin päin tullessa Wille ilmeisesti kompastui omiin jalkoihinsa tai nukahti kävellessääm, sillä kohta huomasin roikkuvani ponin kaulalla, kun ratsuni oli nokallaan tiellä. Ihmeellistä, minä oikeasti pysyin siellä selässä vaikka meninkin ilman satulaa. Ei mulla ehkä olekkaan niin huono tasapaino, kuin olen kuvitellut. Tulin kuitenkin alas sieltä, jotta pystyisin tarkistamaan mahdolliset vauriot. Ei naarmun naarmua missään ja kävely näytti normaalilta. Takaisin selkään vain ja tarkistamaan muutkin askellajit. Kysymys vain kuului, kuinka sinne pitäisi päästä. Paalien kautta minä sitten lopulta hyppäsin sinne, pari kertaa kokeiltuani vain hypätä sinne kuin paraskin inkkari. Ei taida olla musta inkkariks, ku en pääse edes sellaisen pienen hevosen selkään. Shettis voisi olla sopiva siihen, mutta en minä sillä oikein voi pituuteni takia ratsastaa. 

-Miia