Aivan mahtavaa! Aikuisten oma pieni satu pojasta jonka sydämmenä on käkikello.
''Ensinnäkin, älä kajoa viisareihisi.
Toiseksi, hillitse vihasi.
Kolmanneksi, älä anna itsesi ikinä, kuuna päivänä rakastua.''
On vuosi 1874, maailman kylmin yö Edinburghissa. Tuolloin syntyy Jack, sydän jäässä. Merkillinen tohtori Madeleine - langenneiden naisten, orpojen ja muiden hylkijöiden suojelija - auttaa hänet maailmaan ja asentaa tämän heikon sydämmen tueksi käkikellon.
Jackin äiti ei halua nähdä poikaansa, eikä liioin kuulla tästä. Jack jää asumaan Madeleinen orpokotiin, eikä kukaan halua adoptoida tikittävää ja kukkuvaa rääpälettä. Joten Madeleinesta tulee Jackin oikea äiti. Tohtori varoittaa jatkuvasti, ettei kellosydän ole kovin kestävä, eikä se koskaan tulisi kestämään suuria tunteita, kuten vihaa ja rakkautta. Kohtalo kuitenkin päättää toisin kun Jack tapaa puolisokean flamencolaulajattaren. Lintumainen ääni saa herkän käkikellosydämmen mekaniikan sekaisin perinpohjaisesti.
Aivan mahtavaa kerrontaa joka on täynnä vertauksia ja erikoisia sanavalintoja Jackin näkökulmasta. Jotenkin tekstistä kyllä tuli ilmi, että kirjoittaja on rockmuusikko. Todennäköisesti juuri nuo sanavalinnat? Mutta tarina oli oikein koskettava. Miten toisin asiat olisivatkaan voineet mennä, jos olisi tehty muutama tai edes vain yksi muutos?
(olisin tahtonut esittää tämän videon, mutta jostain syystä bloggeri ei sitä löydä)
Lukunäyte:
''Kaikki alkoi sinä päivänä, jolloin täytin kymmenen vuotta. Muistan retken kaupungille kuin eilisen. Kuulin sinun laulavan, sitten näin sinut. Viisarini sojottivat kohti sinua kuin olisit ollut magneettikenttä. Käkeni alkoi kukkua. Madeleine pidätteli minua. Riuhtaisin itseni irti hänen otteestaan ja tulin luoksesi. Lauloin kanssasi niin kuin upeassa musikaalissa. Sinä lauloit, minä vastasin, viestimme oudolla kielellä, mutta ymmärsimme toisiamme. Sinä tanssit, ja minä tanssin kanssasi, vaikka en edes osaa tanssia! Kaikki oli mahdollista!''
-Miia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti