Eragon - Christopher Paolini

(http://www.risingshadow.fi/library/book/2039-eragon)

Kaikki varmasti tietävät Eragonin. Ainakin elokuvaversion, joka todellakin jää kirjan varjoon. Niin se vain usein on, että kirja on parempi kuin elokuva. Ja tämähän johtuu yksinkertaisesti siitä, kuinka paljon elokuvaa pitää supistaa, jotta ''koko'' tarina mahtuu siihen, jolloin ehkä tärkeitä ja hyviä kohtia pitää karsia. Monesti myös ratkaisuja on tämän takia jouduttu muuttamaan, mutta nyt en osaa sanoa juuri nimenomaisia esimerkkejä, sillä siitä on jo useampi vuosi kun olen viimeksi Eragonin nähnyt.

Traileri kuitenkin virkisti muistiani - vaikka näinhän minä vähän muistelinkin - Varjolla oli myös lohikäärme, vaikka kirjassa Saphira oli ainut kuoriutunut lohikäärme. Varjolla kuitenkin oli hallussaan vielä 2 munaa, jotka eivät suostuneet kuoriutumaan. Toiseksi, tästä johtuen lopun taistelu oli hyvin erillainen kirjassa. Kirjassa Urkalit hyökkäsivät Vardenien kimppuun, jolloin ainut magian käyttäjä oli Eragon. Ihan lopussa sitten saapui Varjo. 

Mutta. Pidin todella paljon kirjasta, valitettavasti kirjaston kirja näyttää kuitenkin siltä, ettei joku ole siitä välittänyt. Vain kontaktimuovi pitää kirjaa kasassa, ja sivut kirjavat ties mistä. Mutta eikös hyvät kirjat tuolta juuri näytäkkin? Ainakaan se ei ole vain pölyntynyt hyllyssä.  Enkä kyllä ole kenenkään sanoneen pahaa sanaa tästä kirjasta. Korkeintaan sen paksuudesta.

 (http://perillinen.suntuubi.com/?cat=5&img=13)

Eragonin elämä muuttuu kertaheitolla kun hän löytää metsästysretkellä Selkärankavuoristosta sinisen, kiiltävän kiven hän luulee löytäneensä aarteen. Ehkä kivestä saisi hyvät rahat, ja hänen köyhä perheensä voisi ostaa riittävästi ruokaa koko talveksi. Pian kuitenkin käy ilmi, ettei se suinkaan ole kivi. Eräänä yönä siitä kuoriutuu lohikäärmeen poikanen. 

Yhdessä yössä Eragonin tavallinen elämä vaihtuu tuntemattomaan, vaaralliseen ja magian voimia pursuavaan maailmaan. Eragon ja nuori lohikäärme joutuvat tahtomattaan keskelle vaarallisia seikkailuja, kun he saavat peräänsä häijyn kuningas Galbatorixin ja hänen mustanpuhuvat, äärimmäisen vaaralliset joukkonsa. Turvanaan heillä on vain ikivanha vanha miekka ja vanha tarinankertoja Brom ja tämän neuvot. Varmaa on vain, että Eragon ei enään koskaan voi palata takaisin koti kyläänsä, saati elää tavallista elämää. Onhan hän kuitenkin lohikäärmeratsastaja, ja vieläpä ainut sellainen. Hänen harteilleen kasataan suuria odotuksia joka taholta, mutta hänen on itse päätettävä mitä tehdä. 

''Muista, että magia suojelee sinua

kun nopeutta ja onnea ei ole tarpeeksi.''

s.456

Hämmentävää on kuinka nuori Cristopher on onnistunut luomaan näin hienon kirjan. Hän aloitti kirjan kirjoittamisen jo 15 vuotiaana. Hän on loihtinut kokonaisen maailman ihmeineen, taruineen, kielineen ja historioineen. Ja täysin uskottavasti. Sarjan ensimmäinen kirja on ollut varsinkin yhdysvalloissa suuri menestys, ja vasta 18-vuotiaana Cristopherista tuli bestseller-kirjailija. 

Tänään piti kirja palauttaa, mutta kun ei tämän taudin kanssa jaksaisi kirjastoon lähteä polkemaan... 

Koko sarja: Eragon

            Esikoinen 
            Brisingr

            Perillinen 

-Miia

Voihan räkä!

Mitä tää nyt on? Miks mä oon kipee? Onko tää nyt reilua? En tiedä, mutta kyllä mä pärjään. Ääntä ei oo, mutta eikai sitä aina tarvikkaan puhua. 

Nyt jo toista viikkoa järkyttävä tauti päällä, joka pitää koko kämpän hereillä yöt. Perjantaina tai ehkä sittenkin torstaina hukkasin sitten ääneni ilmeisesti Hyrylään. Voisiko joku tuoda sen takaisin? Ai ei? Yllättävän hyvin olen kyllä sinnitellyt, sillä silloin torstaina oli hieman foorumia ''Nimimerkillä Ninja'' Ruotsinkylän koululla. Siellä keskustelimme vanhempien kanssa nuorten netin käytöstä ja sen vaaroista. Saatiin aikaiseksi hyviä keskusteluita, joten ihan hyvinhän se meni.

 Perjantaina luin vielä Hyppelin tekstiä pienten eväiden kanssa.

No, perjantai sairaana kotona, ja tuskaisesti yritin kaivaa sitä ääntä esiin teellä ja askillisella Mynthoneita. Ei löytynyt. Lauantaina se hieman jo palautui, mutta strepsilssien voimalla piti esittää kaksi kertaa nukketeatteri Hyppeli Hiiri Myökkipyökki metsässä. Jotenkin kummasti se onnistui. Vaikka vähän ehkä kuulostin kummalliselta. 

Vasemmalla näette Myökkipyökki metsän ja oikealla Martti Metsähiiren kodin ja leipomon, sekä kolme edellistä presidenttiämme.

 

 Sunnuntaina Eragonia ja äipän tekemää marjasmoothieta. En tiedä, mitä kaikkea siinä oli, mutta ainakin banaania, mansikkaa ja mustaherukkaa, jukurttia ja maitoa. Nam.

Ja nyt sitten ei auta mikään tähän tautiin. Kävin aamusta päivystyksessä ihmettelemässä. Sieltä selvisi, että se on ilmeisesti viirusperäistä flunssaa, pitäisi itsellään helpottaa, että ei ainakaan antibiootit auta. Huomenna pitää soittaa nialun tuloksista, jos siitä selviäisi jotain lisää. 3 päivää sairauslomaa, että eipäs tarvitse mitään tehdä. Sitten onkin vappu seuraavaksi. Jos sitä yhden päivän sitten tällä viikolla tekee töitä? 

Mutta eihän tässä nyt oikeasti olisi aikaa sairastaa, kun huomenna olisi ratsastus. Kyllä sinne mieli tekisi mennä, vaikka tautia umaten, mutta ei nyt kuitenkaan ratsita saikulla. Surkeutta. 

 Jos ei näillä tauti helpota, niin jo on kumma!

-Miia

Heppa kortteja ja muutama muu

Nyt pääsiäisloma on mennyt hyvin pitkälti tehden kortteja. Eilen tosin loppui korttipohjat, joten siihen jäi tältä erää askartelut. Tarkoituksena olisi, että nämä toimisivat kutsuina päättäjäisiini. 

 

Nasu ja Puh

 Tausta kukkatrikoota

  

Showtime!

Aika sulonen

Kumpa nuo siniset perhoset eivät koskaan loppuisi!

 

Jiiihaa!! 

Koirut

 

Unicorn 

Vihreä tausta itse värjättyä puuvillakangasta 

 Taustalla nuotteja ja sinistä sifonkia.

Pusta-kymppi on kokoonpano, jossa kymmentä hevosta ohjaa yksi karjapaimen 

''Hei pöllö, mikä olisi hyvä sana kuvaamaan äärimmäistä onnea ja riemua?''

''JIHUU!!''

''Miten olisi jihuu?''

Sitten vielä selkeästi valmistujais kortti

(Aika tylsä ja huono kuva) 

Mikä oli sinun suosikkisi?

Itse rakastan tuota neljättä kuvaa, jossa varsa yrittää selkeästi vapauttaa emänsä. Näin koneella nämä eivät toki näytä niin hyviltä kuin oikeasti ovat..

Kohta mä valmistun ja sitten mä oon aika pätevä!

-Miia

 

Toinen minä

Aivan mahtavaa! Käytiin eilen Uudenmaan kuljettajien kanssa katsomassa Niko Kivelää Järvenpään Sibelius-salissa. Itse en siis mihinkään kuljettajiin kuulu, mutta vanhempani kyllä, joten pääsin sitten aveciksi. Miten kukaan voi olla niin hauska melkein 2 tuntia? Kai sillä vaan on sellanen pää. Aika meni todella nopeasti kun nauroi hetkittäin vedet silmissä. Meidän, jotka olimme katsomassa, ei kuulemma kannata kertoa, mitä siinä salissa tapahtui tuona aikana. mutta pakkohan se on sanoa, että Oskarilla on kuulemma niin paljon räkää naamassa, että sillä tapetoisi yhden talon. 

Mutta juuu. Esityksen jälkeen oli vielä ruokailu. Man! Possua, kermaperunoita ja salaattia niin paljoin kuin vain napa veti. Ja juomat siihen päälle. Taisi äiti sanoa minua loppasuuksi. Miten niin muka loppasuu? Mutta kun kerran ei tarvinnut itse mitään mistään maksaakkaan, niin olisiko voinut paremmin mennä? Toki omat frendit olisi tehnyt illasta vielä hauskemman! Vaikka kyllä illan päätteeksi kaikki kovasti naurattikin. 

-Miia

Staalo - Stefan Spjut

 (http://www.like.fi/kirjat/staalo)

Ihastuin tähän kirjaan kirjastossa sen mahtipontisen etukannen ja hyvän takakannen tekstin perusteella. ''Sttalo on fantastinen sanan jokaisessa merkityksessä.'' sanotaan etukannessa. Pakkohan sitä silloin on uskoa. Nyt sitten lainasin kirjastosta tämän tiiliskiven, ja aloin huolestua kun luin netistä kommentteja. Niiden mukaan kirja on vaikeaselkoinen lukuisten henkilöiden ja liian kuvailun takia. Alku ainakin oli hyvä, mitä kirjastossa aloitin. Katsotaan, olenko itse samoilla raiteilla.

Juuh... Näinhän siinä kävi, että innostus loppu kesken. Alusta asti tuli sellainen tunne, että tämä kirja on tarkoitettu pimeisiin syys iltoihin ja koviin paukkupakkasiin. Ei kevääseen ja positiiviseen fiilikseen. Ehkä vielä joskus tartun uudestaan tähän opukseen, ja luen sen kannesta kanteen. Nyt kun en jaksanut lukea kuin vain alta sata sivua. 

Voi kuitenkin olla, että kirjan raskaus jäi vaivaamaan niin, etten koskaan saa tietää, mitä lopussa tapahtuu. Tai ylipäätään koko kirjassa. Jotenkin, en tiedä miksi, mutta kerronta tuntui todella vaikealta. Kuin jostain olisi puuttunut sana tai pilkku sivulauseiden välistä. Liian vaikeaa, kun haluaisi vain lukea. Ei lukea, lukea ja lukea uudestaan ja uudestaan. En selkeästi ollut valmis tälle kirjalle.  

-Miia