Yöpartio - Sergei Lukjanenko

Yöpartio on Sergei Lukjanenkon vuonna 1998 ilmestynyt fantasiaromaani. Suomeksi teos ilmestyi vuonna 2012. Se on ensimmäinen osa viisiosaista sarjaa. 

Nyt voi kysyä, kuinka fiksua oli lainata tämä kirja, kun kuitenkin tietää, ettei saa luultavasti luettua kaikkia edes vuoden sisään. Toivottavasti kolme vielä suomentamatonta osaa ilmestyisi mahdollisimman pian. 

Yöpartio on kauhufantasiaa Venäjän kaduilta. Ihmisten joukossa elää Muita - noitia, velhoja, ihmissusia, vampyyreja - jotka kuuluvat joko Valon tai Pimeyden palvelijoihin. Valon palvelijat kuuluvat Yöpartioon ja Päiväpartiossa on Pimeyden palvelijoiden paikka. Ne ovat riippuvaisia ihmisistä ja toistensa vihollisia. He tulevat toimeen, koska noudattavat Sopimusta, jonka tarkoituksena ylläpitää Hyvän ja Pahan välistä tasapainoa. Silti kumpikin osapuoli yrittää hyödyntää Sopimuksessa olevia porsaanreikiä käännyttääkseen ihmiset enemmän Valon tai Pimeyden puolelle. Kiinni ei kuitenkaan kannata jäädä. 
   Anton Gorodetski on keskitason velho, Yöpartiossa työskentelevä valon velho, joka muiden tavoin ylläpitää tasapainoa. Eräänä iltana Anton törmää metrossa nuoreen naiseen, jonka päälle on langetettu niin voimakas kirous, että se uhkaa koko Moskovaa. Anton joutuu keskelle Valon ja Pimeyden välistä taistelua, joka ylittää hänen voimansa.

Kuvio on melko helppo hahmottaa, vaikkakin lukijan pää menee sekaisin kaikesta juonittelusta, jota ei paljasteta, ennen kuin Anton, joka näkökulmasta tarinaa kerrotaan, tajuaa sen. Toisinaan filosofiset väittelyt Hyvästä ja Pahasta saavat aikaan hämmennystä. Mutta todella mielenkiintoista luettavaa. Ainutlaatuinen.

Lukunäyte:

   Oli vartioitava lakia. Jahdattava pahaa. Puolustettava syyttömiä.
   Kuinka hienoa olisikaan, jos kaikki olisi ikuisesti yhtä yksinkertaista ja selkeää kuin kahdentoista tai kahdenkymmenen vuoden iässä. Jos maailma todella olisi vain kaksi väriä: musta ja valkoinen. Mutta jopa kaikkein rehellisin ja kirkasotsaisin poliisi, joka on kasvatettu uskomaan yleviin isänmaallisiin ihanteisiin, tajuaa ennemmin tai myöhemmin, että kaduilla on muutakin kuin Valo ja Pimeys. On sopimuksia ja myönnytyksiä, tiedonantajia, ansoja ja provokaatiota. Ennemmin tai myöhemmin on pidätettävä työkaveri, joka on jäänyt kiinni lahjusten ottamisesta, sujautettava pidätettävän taskuun heroiinipussukka ja hakattava kuulusteltavaa munuaisiin niin taitavasti, että ei jää jälkiä. 
   Ja se kaikki on tehtävä niiden samojen, erittäin yksinkertaisten periaatteiden takia.
   On vartioitava lakia. Jahdattava pahaa. Puolustettava syyttömiä.

Koko sarja: Yöpartio
            Päiväpartio
            ja kolme vielä suomentamatonta 

-Miia

Klick!

Hyrian ihan omat messut oli tänään Hyvinkään vanhalla villatehtaalla. Siellä siis kaikilla aloilla oli amat pisteet, jossa tietenkin yritetään mainostaa omaa alaa. Meille tämä mainostaminen nyt ei ollut kovin tärkeä juttu, sillä kuten varmasti aikaisemmin olen jo kertonut, niin ala loppuu kokonaan Hyriasta. Siellä oltiin siis lähinnä pitämässä hauskaa. 
   Meidän pisteellä oli melko kuollutta, sillä sinne ei oltu mitään järjestetty. Mutta sitten sen sijaan meillä oli 3 muotinäytöstä. Siellä minäkin mallina. Pelotti vain, että vedän naamalleni rappusissa lavan alussa ja lopussa olevissa rappusissa. Korkkareilla kävely kun ei ehkä oo se kaikkein tutuin juttu. Onneks me saatiin suostuteltuu järjestyksenvalvoja-pojat auttamaan meitä. Niil ois vielä niiden heijastinliivien sijaan olla puvut ja pilottilasit. Ois ollu aika helmee. 
   Esitykset meni kyllä ihan tosi hyvin, vaikka tuota ei oltu pahemmin harjoiteltu. Kehtaako tätä nyt välttämättä tunnustaa, mutta vaatteiden kanssa ei oltu treenattu kertaakaan. Ihan ei siis meijän järjestys pitänyt, kun kiirettä meinasi pitää. Hyvin selviydyttii kuitenkin, kukaan ei kaatunu - vaikka meinasi. Ongelmia meinasi tulla, kun porukka oli kipeenä. Sitten vielä ovi auki ihan lavan vieressä, ni nyt varmaan loputkin on kipeenä. 
   Nyt on kyllä aika mahtava voittaja fiilis. Ja näitä kehujaki satelee nyt joka puolelta. Olin kuulemma niin kaunis, ettei meinannu tunnistaa. Kyllähän tuo hyvältä tuntuu, kun useimmiten en edes tunne itseäni kovin naiselliseksi. Pukeutumis tyylini ei ole mitenkään erityisen mielenkiintoinen, enkä omista muuta meikkiä kuin ripsivärin. Okei hieman liioittelua, on mulla puuteri ja luomivärejä. Voisin kuitenkin vakavasti harkita meikkien ostamista ja vielä opetella käyttämään niitä siististi. Olisiko hyvä ajatus?

Onko kellää muulla sitä ongelmaa blogin kanssa, että se ei yksinkertaisesti lataa kuvia? Minulla on, joten ette saa taaskaan nauttia hienoista kuvista. Voihan sitä kokeilla vielä myöhemmin uudestaan. 

-Miia

Tunnelmia teatterilaivalta

Perjantaina lähti bussi Jokelasta kohti Tamperetta ja Silja terminaalia. Illalla laiva lähti maarianhaminan kautta Ruotsiin. Laivalla oli kaikenlaisia teatteri esityksiä ja työpajoja. Baari ja uudet tuttavuudet olivat kuitenkin perjantaina paljon mielenkiintoisempia kuin esitykset. Itse taisin ostaa vain muutaman drinkin, ja jätkät tarjos loput.

Tuli kyllä todistettua, että meikäläinen on allerginen limelle. Ikinä ennen siitä ei ole mitään tullut, mutta nyt kun join eka vielä terminaalissa limelonkeron, rintaa alkoi painaa ja toinen poski muuttui tulikuumaksi ja punaiseksi. Vielä siinä vaiheessa en oikein osannut yhdistää sitä limeen. No, pitihän sitä sitten juoda vielä jokin limeä sisältävä drinkki, kun tarjottiin, niin sama reaktiohan sieltäkin tuli. Ei enään ikinä limeä minulle. Onneksi vaikutus ei kuitenkaan kauaa kestänyt, ja minulle tarjottiin vielä hyvitykseksi toinen drinki. 

Lopulta päädyimme klubille tanssimaan. Hetken kuluttua huomasin kaverin kadonneen mystisesti koko klubilta. Oikein hyvä ystävä siinä minulla. Jonkun jätkän matkaan lähti tietenkin. Päätin siis pitää hauskaa ihan keskenäni. Eikä kauaa kun löysin tosi söpön kundin tanssilattialta. Tanssittiin, kunnes ei enää jaksettu, ja mentiin kannelle jäähylle. Juteltiin niitä näitä ja avauduttiin elämästä. Todella hauska mies. Lopulta sitten päädyttiin vähän pussailemaan ja kohta meijän hyttiin kuhertelemaan. Mitään vakavaa ei tapahtunut, kunhan juteltiin, pussailtii ja halittii. Siinä menikin sitten loppu yö. 

Aamulla aikaisin tämä kaunis kupla kuitenkin puhkaistiin, kun kaveri tarvitsi apua erään humalaisen kanssa. Lähdimme pelastamaan sitä sitten jostain toisesta päästä laivaa, ja tuotiin se meidän hyttiin. Sitten tämä minun mieheni katosi tielle tuntemattomalle. Sanoi käyvänsä tax free:ssä. Ajattelin meidän vielä näkevän jossain.

Kun lauantaina muutaman tunnin nukkumisen jälkeen nousin ja kävin yksin aamupalalla, toivoin heti vielä löytäväni ihanan mieheni. Koko loppu päivän yritin häntä tavoittaa. Tarkistin jokaisen miehen, kävin jokaisessa baarissa, kaupassa ja missä hän nyt olisikaan voinut olla. Vain hyvin numeroa en tiennyt, joten sieltä oli turha etsiä. Tiesin sen olevan samalla kannella kuin minun, mutta se ei erityisemmin auta niin suuressa laivassa. Puhelinnumeroitakaan ei ollut tullut vaihdettua. Kuinka typerää. En siis koskaan enään löytänyt häntä. Enkä ehkä koskaan tulekaan löytämään. Sydämmeni sai ison isku, kun oli antanut itsensä ihastua ilman varmuutta tulevasta.

Lauantaina kävin toki katsomassa hieman teatteria. Ensimmäinen oli jokin työelämään perustuva komedia, mikä meni hieman yli hienojen sanojen ja syväluotaavien ajatusten johdosta. Siinä kuitenkin sanottiin alussa, että kaikki eläminen on esittämistä. Eikä siinä ole mitään tekopyhää tai epäaitoa. Se on luontaista ihmiselle. Roolisuoritukset oli kuitenkin todella toimivia ja hauskoja. Laiskana en kuitenkaan jaksanut katsoa juttua loppuun vaan lähdin karkuun puoliajalla. Menin nukkumaan vielä hetkeksi.

Myöhemmin käytiin vielä katsomassa seitsemän veljestä, joka oli kyllä aivan mahtava komedia pläjäys. Näyttelijöitä oli vain 4 ja rooleja noin 30. Roolit vaihtuivat lennosta, mikä ei kuitenkaan haitannut meininkiä. Näki kyllä, että näyttelijät olivat täysillä mukana. Varmasti äänihuulet kiittävät, sen huutamisen johdosta. 

Takaisin tultiin bussilla, niin että kierrettiin Helsingin kautta, kun ohjaaja piti viedä kotiin. Kaikkien muiden mielestä tosin olisi ollut mukavampaa mennä suoraan jokelaan, niin oltaisiin päästy aikaisemmin kotiin. Ohjaaja olisi voinut ottaa vaikka junan, niin kuin tullessa. Kotona olin joskus klo 12, hyvä että hereillä pysyin sen valvomisen ja ryyppäämisen jäljiltä. Muuten kyllä oikein mahtava reissu. 

-Miia

Sukat vaihtoon

Päätin nyt ilokseni osallistua Raverlyn sukkavaihtoon. Vielä pitää mitata omasta jalasta kaiken maailman mittoja, joita ei pahemmin ole tullut mietittyä aikaisemmin neulomuksissa. Kuten esimerkiksi nilkan ympärys. Jalkaterän pituuden mukaan yleensä olen sukat mitoittanut. Vielä on perjantaihin asti aikaa lähettää vastaukseni.

Tästä tulee kyllä jännittävää, kun saa joltain täysin tuntemattomalta hienot sukat, jotka on tehty vartavasten minulle, minun toiveiden mukaan. Mitään tarkkoja ohjeita en tosin antanut, mutta ainakin jonkinlaiset suuntaviitat. Aijoitus haasteen loppumiselle on mukava, sillä se osuu tarkoituksellisesti juuri ennen joulua. Yksi joululahjoista siis jo hämärästi tiedossa. Kuinka jännittävää. 

Onneksi tässä on vielä aikaa neuloa, sillä ehkä mahdollisesti olisi muitakin sukkia neulottavana. Ja ehkä kaikkea aikaa en kuitenkaan pyhitä neulomiselle. Kieltämättä voisin vaikka heti alkaa tekemään mysteerihenkilölle mestarillisia sukkia. Tai ainakin sopivia, jos ei niin huisin hienoja. 

-Miia

Syksyn värinen mohairpaita

Kirpparilta löytyi 6€:lla 4 punaista Novitan Rose kerää. Pitihän ne sitten ostaa. Kotona aloin selailemaan Suuria käsityö-lehtiä. Sopiva ohje löytyikin sitten 1/2013 lehdestä ohje numero 36. Oikeastaan ainut, johon lanka riitti. Vaikka siitäkään en ollut ihan täydellisen varma. En tiennyt olisiko pitänyt luottaa menekissä langan painoon vai pituuteen. Mutta pituuteenhan sitä kannattaa luottaa. Ohjeen mukaista lankaa olisi tarvinnut 5 kerää eli 250g. Rosea ei mennyt kuin vajaa 4 kerää eli ei edes 200g. Tämä siksi, että Rosessa on 50m enemmän kerällä. Puikot resorissa 5, ja sileässä 8. Loppulangasta voisi vielä saada yhteensopivan pipon.   

-Miia

muistutus haasteesta

Haluaisin nyt vielä muistuttaa teitä hyvät ihmiset haasteesta, jonka julkaisin täällä jo 30. toukokuuta. Kukaan ei ole vielä innostunut lähtemään mukaan. Vielä ei siis ole myöhäistä. 

Haastehan kuului niin, että 3 ensimmäistä osallistujaa kommentoi tätä tai aikaisempaa postausta. Sähköposti osoitteen voi lähettää minulle osoitteeseen sanojensirottaja@gmail.com, ja 12 kuukauden päästä saa jotain minun itse tekemää. Toiveita otetaan vastaan. 

Osallistujien pitää kuitenkin jakaa haaste omassa blogissa, tai jos ei ole blogia voi haasteen jakaa myös facebookissa.

Toivottavasti löytyy innokkaita! :D

-Miia  

Farkkutakin päivitys

Koulussa on nyt taidetekstiili kurssi, jossa päästään kokeilemaan lähes kaikkea. Saadaan tehdä esimerkiksi kaikenlaisia värjäyksiä painamalla, maalaamalla, keittämällä, lisäksi voimme halutessamme vaikka neuloa, virkata, punoa, kirjoa tai ihan mitä haluaa. Kurssia on 8 tuntia viikossa, joten siinä ei kauheasti ehdi tekemään, mutta ihan tarpeaksi kuitenkin. Nyt kun on atto jakso, niin tekee hyvää saada parina päivänä tehdä jotain edes etäisesti luovaa. Päätin siis luoda tämän hieman vähemmälle käytölle jääneen farkkutakin.

Tältä se näytti aluksi

Tein siitä hieman persoonallisemman melko pienellä vaivalla. Ensimmäisenä halusin vaalentaa takin kloriitilla. Ajatuksena oli kivan vaaleansininen. Tein niin kuin minua oli neuvottu, ja mitä olin eri blogeista lukenut. Lopputulos nyt ei kuitenkaan ihan kamalasti eroa alkuperäisestä. Harmi sinäänsä sillä kloriittihan ei ole erityisen ympäristöystävällistä. Olisi kuulemma vain pitänyt hinkata juuriharjalla, niin väri olisi ehkä voinut haalistua paremmin. 

Sitten piirsin kangastussilla norsun valkoiselle lakanakankaalle. Norsu ei tosin ole oman luovuuteni tulosta, vaan nappasin sen netistä. Hetken sitä sitten saikin tehdä.

 

Sitten kiinnitin norsun selkään ja toiset palat etukappaleisiin. Sitten vasta maalasin taustan ja kuviot etukappaleisiin. Tämän vaiheen voi toki tehdä toistekin päin, mutta minulle tämä oli luonteva tapa sillä näen konkreettisesti kuinka kuviot asettuvat eteen. Että saan mahdollisimman symmetriset koukerot. Kun maali on kuivunut silitetään.

Tuli kyllä oikein hieno, vaikkakin hieman kirkas tuo oranssi varsinkin selässä. Ehkä siihen tottuu, tai väri haalistuu. Voisihan sitä yrittää maalata uudestaan hieman rusehtavammalla päälle, mutta jos nyt ainakin jättäisi välistä. 

Meinasi taas blogi alkaa vaikeeks, kun ei eilen suostunut lisäämään näitä kuvia tänne. Nyt ei taas ollut mitään ongelmaa. Sillä taisi olla vain hieman huono päivä, niinkuin minullakin.

-Miia

Viikonloppu + Antti Tuisku

Melkeimpä koko viikonlopun hengailin Miran ja Jussin kanssa. Eka perjantaina lähettii illalla keskustaan hengailemaan.Ekaksi istuttiin kirjastoaukiolla, mutta kylmän tullessa siirryttiin ABC:lle nauttimaan kuumasta kaakaosta - Jussi joi kahvin. Pian meidät kuitenkin häädettiin pois sieltä, sillä siellähän ei alaikäiset saa hengailla enään klo 21 jälkeen. Minä olisin yksin voinut sinne jäädä, mutta ehkä kavereiden kanssa on hieman mukavampaa. Aikamme ulkona pörrättyä päätimme suunnistaa Jokelaan ja Miralle. 
   Ilta meni oikein mukavasti siihen puoli viiteen asti, kunnes päästiin nukkumaan, ja aamulla tietenkin herättiin jo joskus siinä ennen klo 9. Ai että, kun tuli nukuttua pitkään. Aamulagausta katsoen kokkiohjelmia Liviltä. Nyt me ollaan varmaan kunnon huippukokkeja? Niin, ei kai se ihan niin nopeasti saati helposti käy. 
   Jossain vaiheessa, kun saimme riittävästi energiaa, lähdimme takaisin hyvinkäälle. Minä kävin kotona, ja näimme kolmen aikoihin willatehtaalla. Jouduin odottelemaan hyvän aikaa, mutta ianakin sain kuunnella hyvää musaa. Pian Mira saapui kavereidensa kanssa paikalle, niin pääsimme sisälle ihailemaan Antin upeaa kimallepaitaa. Niin, ja onhan se Anttikin ihan mukava mies, oikein symppis. Kuviakin minulla olisi jakaa, mutta minkäs teet kun blogi on taas möksmöks -tuulella jo toista päivää, eikä millään halua ladata kuvia. Hienoa oli kyllä. Jos aikaisemmin en erityisemmin innostunut Antin musasta, niin jotenkin se nyt iski paremmin hermoon. Ei siis tietenkään pahalla tavalla aiheuttaen puukäden. Kuviakin - huonolaatuisia tosin - olisi kyllä muutama jaettavaksi, mutta koneeni on nyt ilmeisesti päättänyt olla lataamatta niitä.  Ja sen takia tämäkin kirjoitus tulee näin myöhään.
   Jäimme vielä kaikille salitun ohjelman jälkeen hengailemaan willatehtaan edustalle, ja kuuntelemaan vain aikuisille tarkoitettua musiikkia. Olen erittäin pettynyt, ettei alaikäisiä päästetty sisään ja sittenkin olisi pitänyt maksaa 15€. Olisin nimittäin mielelläni mennyt katsomaan Anssi Kelaa, mutta jäi sai jäädä haaveeksi. Myöhemmin tultiin vielä meille syömään ja tekemään meikäläiselle Instagram. Mutta sepä ei nyt toimikkaan, sillä puhelimeni ei tätä huvia tue, eikä koneelta ole edes mahdollista käyttää. Joten siitä ei oikein ole iloa. Ehkä seuraava puhelimessa voisi Instagram toimia?

-Miia