Muistatteko vielä tämän kirjan? Sehän on tietenkin Cornelia Funken kirjoittama Mustesydän. Nyt se on luettu ja ei voi muuta sanoa, että vau. Oli meinaan todella hyvä ja mielenkiintoinen. Ehdottomasti suosittelen kaikille, jotka fantasiasta pitävät. Tarina ei ollut liian väkivaltainen tai ahdistava, vaan juuri sopiva näin joulunalla. Juoni oli todella hyvin rakennettu ja siinä oli paljon käänteitä, jotka koukuttivat lukemaan ja lukemaan.
Joskus veri kihahti päähän, kun hahmot tekivät, jotai mistä ei ollut mitään hyötyä, mutta he tekivät sen vain joutuakseen pahempaan pulaan. Sellaiset kuitenkin kantoivat hyvin tarinaa, sillä eihän kukaan oikeastikkaan toimi niinkun ehkä pitäisi. Ja kirjoistahan, ainakin niistä joita luemme huviksemme, pitäisi tulla mahdollisimman aito fiilis, jotta siihen voi samaistua ja uppoutua syvälle sen jokaiseen yksityiskohtaan.
Kerronta oli erittäin elävää ja pystyin helposti kuvittelemaan miljöön ja hahmot mielessäni. Tosin kannesta jo näkee muutamat hahmoista. Tosin ihan samanlaisiksi en kuvitellut ennenkaikkea Mota. En tiedä mitä tarkalleen ajattelin, mutta en kuitenkaan ihan tuollaista.
Kirjassa oli mieleenpainuvia pohdintoja kirjoista ja kirjailijoista, pyörihän sen juoni oikeastaan vain kirjojen ympärillä, huumorilla ja jännitksellä höystettynä. Eräs niistä, johon jäin kiinni ja lopulta minun oli kirjoitettava se ylös. ''Onko maailmassa mitään kauniimpaa kuin kirjaimet? Taikamerkit, vainajien äänet, rakennuskivet ihmeellisiin maailmoihin, parempiin kuin tämä, ne luovat lohtua, ne karkottavat yksinäisyyden. Ne kantavat salaisuuksia, ne julistavat totuutta...'' Ja niinhän se on. Ainakin minun, intoimoisen kirjatoukan, näkökulmasta tämä pätkä on täyttä totta, ja siinä on ajattelemisen aihetta niillekkin joita eivät kirjat kiinnosta.
Tänään kun pääsin Hyvinkäälle suuntasin ensimmäiseksi kirjastoon ja olin jo selailemassa muita kirjoja innoissani siitä, että mihin tarinaan saisin seuraavaksi uppoutua, kunnes se iski. Muistin, että tästä kirjasta on tehty jatko-osa Musteloitsu. Pakkohan se oli lainata ties vaikka se olisi vielä parempi kuin edeltäjänsä. Minulle ei kyllä jäänyt sellaista tunnetta kun Mustesydän loppui, että haluaisin välttämättä tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Mielestäni on hyvä jättää lukijalle hieman avoimia kysymyksiä, jättää taustalle kyteviä pelkoja, kuten Mustesydämmessä. Aina ei tarvitse urkkia henkilöhahmojen yksityisyyttä liian tarkkaan, kuten joku joskus jossain sanoi. Ovathan hekin vain ihmisiä. Paperista ja painomusteesta muovattuja, mutta siitähuolimatta. Toivottavasti tämä seuraava kirja ei sitten tyhjennä ajatuksia kokonaan, vaan jättää myös juuri sopivasti ajattelemista. Pitäähän lukijan saada käyttää omaa mielikuvitustansa.
Koko sarja: Mustesydän
Musteloitsu
Mustemaailma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti