Kristallikuningas - Aki Raatikainen

 

(kuva) 

Tämä kirja ei alunperin ollut lukulistallani, mutta enhän mie löytänyt mitään uudesta kirjastosta, enkä jaksanut kysyä neuvoa kun pitää jurrikoida. Joten nappasin ensimmäisen kirjan, joka sattui silmään hienon selkämyksensä ansiosta. Vilaisin nopeasti takakantta sitä sen tarkemmin pohtimatta ja otin mukaani. Yleensä ei tule luettua tämän tyyppisiä kirjoja, mutta pidin siitä, kuten lähes kaikesta mitä olen lukenut. Rentoa lukemista loppukesään, ei vaadi lukialta suurta ajattelua.

     

Kirjassa tapahtui todella paljon kaikenlaista kun päähenkilö Axel Tystlåten päätyi nuoruuden hairahduksesta rangaistuna sotimaan Eurooppaan. Pidin Raatikaisen tyylistä kuvailla sotaa, eikä siihen jääty liian pitkäksi aikaa. Oli hienoa lukea sitä tavallisen rivisotilaan näkökkulmasta, eikä niiden, jotka päättää strategioista. Sellaista en itse jaksa kauaa. Pian kuitenkin jo Axelin matka jatkui Amsterdamiin, Ranskan hoviin ja aina Madagascarille asti. Sota jäi taakse, ja Akseli jatkaa elämäänsä rauhassa, mutta kuitenkin ajautuen tuon tuosta mielenkiintoisiin tilanteisiin. Miten yhdelle ihmiselle voi tapahtua niin paljon? Osa käänteistä oli kyllä aika kliseisiä, eikä kirjaa sen takia voinut kovin vakavasti ottaa. 

Odotin jotain paljon tummempaa. Vaarallisia tilanteita, monimutkaisia juonenkäänteitä, intohimoista rakkautta, kaikki nämä jäi hieman vajaaksi. Toisaalta kun katsoo kirjan paksuutta, joka on 526 sivua, on aika selvää, että siihen ei välttämättä mahdukkaan niin paljoa kuvailua. Juoni kulkee melko suoraa linjaa, keskittyen vain yhteen henkilöön. Hahmoja on toki reilusti, mutta monet vain hetken kuvioissa. Tämän takia jotkut hahmoista jäi turhan etäisiksi vaikka olisivat muuten voineet olla hyvinkin mielenkiintoisia. 

Lukunäyte:    

Miekat välähtivät auringossa. Jostain, kuin manalan porttien takaa tai hevosten kavioiden hakkaaman maan alta, nousi ilmoille kumea, tajunnan salakavalasti täyttävä huuto joukkojen iskiessä kiinni toisiinsa. Sitä ei kuullut, vaan sen tunsi. Tuo tunne tntui kulkeutuvan jostain muusta ajasta ja sai kylmänväreet kulkemaan selkäpiissä. Jos tuolloin minulta olisi kysytty, olisin voinut vakuuttaa, että rinnallamme ratsasti jostakin helvetin syövereistä nostettu varjoarmeija, jota ei kykene silmin näkemään, vaan ainoastaan tuntemaan sisimmässään kylmine ja haisevine haavoineen ja jonka aloittama sotahuuto sai meistä jokaisen yhtymään siihen. Eivätkä kaikki välttämättä edes tajunneet huutavansa - saati sitä, mitä huusi. Joku huusi Jeesusta, toinen Jumalaa tai Mariaa, monen huutaessa sukunsa omaa sotahuutoa ja joidenki vain yksinkertaisesti muristen perkelettä, kunnes se kaikki sekoittui taistelukentän yhdeksi, monumentaaliseksi mielettömyydeksi. Teräs söi lihaa.

Lue myös: Kristallikuningas 
          Luolamadonna

-Miia

Kiikkalainen räsy

Noniin ja sitten taas pitkästä aikaa jotain ihan oikeeta asiaakin. Eli käsitöitä. Koulut alkoi reilu kuukausi sitten ja valmiiksi on tullut jo yksi matto. Matto toteutettiin kiikkalaisella tekniikalla, joka on yllättävän hauska ja helppo tehdä. Kuteet mitataan ja pätkitään valmiiksi tietyn mittaisiksi eli noin 2,25 kertaa loimen leveys ja solmitaan mallikertojen mukaiseen järjestykseen. Itse tein helposti niin, että mallikerta on pitkä ja kääntyy keskikohdasta peilikuvana, ja vielä kun ei ollut muutenkaan selkeitä tai tarkkoja värin vaihdos kohtia, sai tehdä aika fiiliksen mukaan. Ja kun ensimmäinen puolikas on tehty, niin on helppoa kutoa loppuun kun kuteet on valmiina. Tarkkana vain sitten, että värit menee oikeassa järjestyksessä. Voisin tehdä nyt niin, että kerron myöhemmin tarkemmin tekniikasta ja kuinka sen itse toteutin, sillä nyt ei ole tämän parempia kuvia, ja seuraavaa on jo tulossa kotona. Jos siitä vaikka muistaisi kuvia paremmin ottaa. 

Tässä muutama koululta ostettu räsykerä.
Eikä olle kaikki.

Pelkkää ruusuista ihanuutta tämän maton tekeminen ei kuitenkaan ollut. Sillä tapahtuipa kerran jotain hyvin mystistä, johon edes opettajalla ei ollut selitystä. Sillä kudottuani noin 40 cm, huomattiin, että reunimmaiset alkusolmut olivat auenneet toisesta reunasta. Solmin sen nätisti uudestaan ja jatkoin, kunnes huomasin, että myös toisella puolella oli tapahtunut jotain jännittävää. Sieltä reunimmaiset 2 oli katkennut. Lisäksi alkusolmut olivat muutenkin liikkuneet hieman vinoon ja maton reuna aaltoili. 
     Eihän tuossa muu auttanut kuin purkaa koko työ ja tehdä alkusolmut uudetaan. Täysin samoin kuin viimeksikin. Ja sen jälkeen työ sujui ongelmitta ja sain viikon päästä siitä mattoni valmiiksi. En ymmärrä, mikä olisi voinut mennä pieleen ensimmäisellä kerralla. Olisi vain ollut kiva tietää, mitä tapahtui, jotta olisi voinut jotain oppia, nyt se jää vain mysteeriksi.

Siinä se on valmiina. Aika ihanan värinen. värit oikeasti paljon kirkkaammat, mutta edelleenkään ei oikein onnistu puhelimella saamaan kunnon kuvia.

Paljastetaan hieman vielä, mitä on luvassa lähiaikoina tämän teeman tiimoilta. Eli koulussa on nyt työnalla jouluinen poppanaliina, ja toisessa yhteisloimessa on tulossa pöytätabletteja, joista omani on jo valmiina. Ja saattaisinpa kaivella kaapista vanhan loimiripsiliinan, ja kertoa hieman siitä ja näyttää kuvaa nyt koulussa tehdystä kokeilusta. Ja nyt on suunnitteilla seuraava ihan oma työ kun aletaan tekemään villatöitä. Vielä en ole saanut itseni kanssa minkäänlaista yhteisymmärrystä, mitä se voisi tarkoittaa, mutta se selviää vielä meille kaikille. Ja ja, eihän nämä tähän lopu, ei todellakaan! Kotona on nyt juuri valmistunut monta paria patalappuja, mutta vielä on niissä tekemistä kun pitää ripustuslenkit virkata ja ommella päärmeet. Kotona on nyt siis yhdet puut tyhjillään, joten jotain kivaa jos sinnekkin keksisi. Kyllä tässä homaa piisaa kudonnan tiimoilta. Ja jos joku nyt miettii, että pelkkää kudontaako täällä vain on luvassa, niin voin sanoa, että kyllä mie parhaani mukaan muutakin touhuilen, mutta ei nyt paljasteta ihan kaikkia kortteja.

-Miia